American Road Trip 15.2. - 26.2.2012

 

Matkareitti: Los Angeles – Malibu – Death Valley – Las Vegas – Hooverin pato – Zionin kansallispuisto – Grand Canyon – Meteor Crater – Route 66 – Los Angeles

 

Keskiviikko 15.2.

Viimein alkoi sitten kauan odotettu matka! Kauan tätä oli suunniteltu ja matkareittejä viilattu. Suunnittelussa kaverina meillä oli kirja nimeltään ”100 maailman ihmettä”, jonka kohteet me ollaan päätetty käydä tsekkaamassa ennen kuin täytetään 50. :) Tältä reissulta saimme neljä merkkiä lisää kirjan väliin. Pelkkää matkustamistakin kertyi ihan miehekäs tovi. Aamulla 4:30 taksi tuli hakemaan lentokentälle, josta oli tunnin lento Helsinkiin. Lontoon-koneessa odoteltiin lähes tunti lastailuja ja jäänpoistoa, mutta itse matka kesti vain 2,5 tuntia. Los Angelesin lento puolestaan kesti reilu kymmenen tuntia. Nälkä ei päässyt lennoilla tulemaan, kun ruokaa, juomaa ja snackseja tarjoiltiin koko ajan. Muutenkin matka meni paljon sukkelammin kuin olin odottanut.

 

Amerikkaan ei sitten lompsitakaan ihan noin vain. Lontoossa oli vastassa yllättävän tarkka tenttaus- ja tarkistuskierros: Ensin oli tavalllinen turvatarkistus. Sitten tiukka täti pisteli pahoja kysymyksiä pienen pöydän ja läppärin takaa (Mitä teette työksenne? Missä olette töissä? Onko se koulun nimi? Miksi menette Losiin? Jne.). Siitä piti jatkaa vielä setän luo tiskin ääreen, jossa tuli samantapaisia kysymyksiä, nyt tosin vähän lepposammin. Portille mennessa yksi setä katsoi passin ja liput ja ohjasi tiskille, jossa täti katsoi ne uudestaan. Sitten vielä tiskin ja penkkirivistöjen välissä oli yksi täti läppärinsä kanssa ja tarkisti passin. Kaikenkaikkiaan meidän piti siis käydä kuuden eri tyypin luona! Ja jotkut joutuivat vielä seitsemännelle kopeloitavaksi ja kassien tongintaan lähtöportilla. :O Losin kentällä piti käydä vielä tentattavana ja antamassa sormenjälkensä ja kuvansa viranomaisille, näyttää matkatavaroiden haun jälkeen passi tätsylle läppäreineen, ja meidät komennettiin vielä laukkujen läpivalaisuun, jossa taas piti näytellä passia. Hohhoijjaa. No, täytettiin turvallisuuskriteerit ja päästiin hakemaan autoa vuokraamosta. Ei saatu varaamaamme Dodgea, mutta saatiin valkoinen, juhlallisen kokoinen Ford Crown Victoria, jolla pärtsäiltiin hotelliin Hollywoodiin (Hollywood City Inn, joka oli ihana Melrose Place -henkinen rakennus sisäpihan portaineen ja uima-altaineen). Positiivista oli, että autovuokraamon nainen kysyi multa 21 tunnin reissaamisen jälkeen, olenko täyttänyt vielä 21 vuotta. :)

 

 

Torstai 16.2.

Sisäinen kello herätti jo ennen seitsemää. Haettiin respasta aamupala: sokerimuroja, munkkia ja kahvia. Sitten lähdettiin kävelemään korttelin päästä alkavaa Hollywood Boulevardia pitkin Walk of Famelle ja muille Hollywoodin nähtävyyksille. Aamu oli sen verran varhainen, ettei porukkaa ollut kauhean paljon liikkeellä ja osa kaupoistakin vasta oli availemassa oviaan. Bongailtiin tähtiä ja teattereita sekä ohi ajavan kuormurin kyytissä puolikas jättimäinen Oscar-patsas matkalla seuraavan viikon sunnuntain kemuihin.

 

Wall of Fame

 

Rapsakan aamukävelyn jälkeen hypättiin Fordin kyytiin ja lähdettiin ajelemaan Hollywood Hillseille, joiden laella on muun muassa Griffithin observatorio, joka on ollut mukana monessa leffassa, kuten James Deanin Rebel Without a Causessa ja Charlien enkeleissä. Sieltä oli huikeat näköalat Los Angelesin yli. Ajeltiin vielä pitkin Mulholland Drivea, jonka varrella on monien julkkisten koteja. Matkamuistomyymälöissä olisi ollut myytävänä karttoja, joihin on merkattu, missä kukakin asuu, mutta seuraamalla Star Linesin starabongausbussia pystyi myös päättelemään, minkä portin takana asuu joku merkittävä. :) (Myöhemmin löysin netistäkin listan Mulhollandin julkkiksista talonumeroineen.) Matkalla takaisin hotellille jouduttiiin vahingossa skientologikirkolle, joka ei ollutkaan mikään ihan pikkanen kappeli. No, sillä onkin aika rahakkaita jäseniä.

 

 

Kaupungin silhuetti Hollywood Hillseiltä

 

Iltapäivällä lähdettiin testaamaan LA:n metroa, jota koitetaan kovaa vauhtia kehittää ja saada suositummaksi. Nyt siinä on vain kaksi täydellistä maanalaista linjaa. Lisäksi on jonkin verran maan päällä kulkevia linjoja. Illan aikana metrossa törmättiin moniin losilaisiin, jotka kuuluivat selittävän käyttävänsä ensimmäistä kertaa metroa (ja kohelsivatkin siihen malliin). West Hollywoodin asema oli ihan meidän kulmalla, ja punaista linjaa päästiin suoraan Union Stationille, joka on LA:n päärautatieasema. Myös siellä on kuvattu monia elokuvia ja sarjoja, ja minäkin muistin nähneeni odotussalin nojatuoleineen CSIA LA -sarjassa. Oltiin siis Downtownissa, jossa ei ole paljon muuta kuin liikerakennuksia, mutta silti sielläkin oli valtavasti autoja. Ihmisiä sen sijaan ei näkynyt samaan malliin kuin yleensä suurkaupungeissa. Vasta viiden jälkeen alkoi olla sen verran porukkaa, että piti väistellä vastaantulijoita.

 

Käveltiin asemalta El Pueblo de LA:n (=LA:n vanhinta aluetta, nyt meksikolainen kaupunginosa) läpi Walt Disneyn konserttitalolle, jonka jokaisessa matkaoppaassa kehuttiin olevan nähtävyys itsessään. Olihan tuossa arkkitehti päästänyt itsensä vapaalle, mutta en nyt tiedä, oliko pytingin näkeminen mikään elämys. Paljon enemmän väristyksiä aiheuttivat vieressä kohoavat liki 300-metriset pilvenpiirtäjät. Käytiin myös metrolla China Townissa syömässä, jonka jälkeen kello olikin jo niin paljon, että suunnattiin Staples Centerille hakemaan lippuja illan jääkiekkopeliin, jossa pelasivat Los Angeles Kings ja Phoenix Coyotes. Olimme ostaneen liput jo etukäteen netistä, joten ne piti vain hakea Box Officesta. Kannattajat olivat hyvissä ajoin liikkeellä pelipaitoineen ja lippuineen, ja fiilis tuntui olevan korkealla. Sen sijaan toisella puolen korttelia, jonne käveleskelimme odotellessa, fiilis oli hiukan toinen. Meinattiin nimittäin joutua keskelle mielenosoitusta, joka oli suunnattu kiinalaisia urheilupomoja vastaan, jotka pitivät kokousta viereisessä hotellissa. Poliiseja ja vartijoita oli todella paljon liikkeellä.

 

 

Walt Disneyn konserttitalo

 

Staples Center oli ihan mieletön laitos. Sisälle mennessä oli turvatarkastus (avaamattomat pullot sai viedä, mutta avattuja ei) metallinpaljastimineen. Ravintoloita ja kioskeja oli koko hallin ympäri kahdessa kerroksessa, ja porukka näytti käyttävän niitä ahkerasti, vaikka esim. yksi olut näytti maksavan 12 dollaria. Ruuat ja juomat sai ottaa katsomoon mukaan, ja penkkien käsinojissa oli oikein paikat kuppeja varten. Matsi alkoi perinteisesti kansallislaululla ja kyllä – suurin osa kuunteli käsi sydämellä. Pelissä oli vähän eri meininki kuin kotipuolessa. Tappeluita oli koko ajan ja rajuja taklauksia, ja yleisöä viihdytettiin kaikenlaisilla katsomokisoilla, kuten kiss-, dance- ja gymcamilla. Halli oli melkein täysi ja jengi eli täysillä pelin mukana. Matsi oli kyllä melkoinen elämys!

 

 

Lauantai 18.2.

Aamulla kerättiin kamat ja lähdettiin ajamaan Pacific Highwayta pitkin Malibuun. Moottoritiet olivat ihan tukossa, ja aikaa meni tälle pikku matkalle melkosesti, mutta Malibu oli ihana! Sinne voisin muuttaa. :) Aika erikoista oli, että kaupungin ja jo ennen sitä olevien pienempien kylien läpi meni nelikaistainen moottoritie, ja ihan kiinni siinä oli rannan puolella omakotitaloja ja maan puolella kauppoja yms. Pysähdyttiin yhdelle uimarannalle ja käytiin uittamassa varpaita Tyynessämeressä. Ihan rannassa tuuli kylmästi, mutta parikymmentä metriä kauempana oli aivan lämmintä köllötellä hiekalla. Katseltiin pomppivia delfiinejä ja lenteleviä pelikaaneja ja nautiskeltiin auringosta.

 

 

Malibu <3

 

Sitten jatkettiin matkaa kohti Fillmorea. Jossain risteyspitäjässä pysähdyttiin syömään, mutta mulla iski Juhon jo ennen reissua sairastama mahatauti siinä aamupäivän aikana eikä ruoka oikein ollu maullaan. Fillmoresta ajettiin eteenpäin huvikseen Piru-nimisen kylän kautta, jotta Juho olisi voinut otattaa ittestään kuvan kunnanrajakyltin kanssa (vastine minun Hippi-kuvalle), mutta minkäänlaista kylttiä ei valitettavasti näkynyt. Piru oli sympaattinen, amerikkalaisen näköinen pikkukylä, jossa oli ainakin sitruunatuotantoa ja kivoja taloja. Pirusta ajettiin aikalailla suoraa Ridgecrestiin, jossa pohdiskeltiin, jäädäänkö yöksi vai jatketaanko lähemmäs Death Valleyta. Onneksi jäätiin, koskapa seuraavana päivänä havaittiin, että seuraava mahdollinen yöpaikka olisi ollutkin vasta Death Valleyssa jossain ranchilla eikä pimeässä oltaisi nähty koko autiomaasta mitään. Bongasin minusta symppiksen mutta Juhosta luotaantyötävännäköisen Budget Inn -motellin, johon mentiin, kun oli se lopulta Juhostakin sitten ihan mukava. :) Itte nukuin koko illan, Juho kävi jossain syömässä.

 

Aamulla jatkettiin taas jo seitsemän jälkeen matkaa. Ridgecrestin jälkeen ei ollut oikeastaa muuta kuin rikinhajuisia teollisuusalueita ja ränsistyneitä pikkukyliä. Sitten oltiinkin jo Death Valleyn kansallispuistossa (jonne ei ollut pääsymaksua niin kuin kansallispuistoihin yleensä), jossa pysähdeltiin hiekkadyyneille, muinaisen suolatehtaan jämille, Devil's Golf Courselle, Badwater Basinille ja Natural Bridgelle (, jonne olisi pitänyt kävellä puoltoista mailia autolta enkä siinä tilassa jaksanut). Kesäisin Death Valley on Usan kuumimpia paikkoja, mutta nyt lämmintä oli vain jotain 18 astetta celsiuksina. Sittenpä olikin tärkeimmät paikat tsekattuna ja me lähdettiin kohti Las Vegasia. Kirjottelin vähän Wikitraveliin Death Valleysta, kun en siitä hirveästi suomeksi löytänyt: http://wikitravel.org/fi/Death_Valleyn_kansallispuisto.

 

 

Death Valley

 

Sunnuntai 19.2.

Koko Las Vegas on kyllä melkoinen hullunmylly! Mitenhän sen saisi tähän koostettua. Ensimmäinen, mikä kiinnitti huomion kaupunkiin tullessa mielettömien hotelirakennelmien lisäksi, oli se, että porukkaa kulki kaduilla massoittain ja joi mitä erikoisimmista mukeista/törpöistä/kanistereista. Useimmilla taisi olla törpössä jotain alkoholipitoista, vaikka julkinen juominen on Nevadassakin laissa kiellettyä. Käytännössä tuolla siihen ei puututa, vaikka poliiseja kyllä näkyi aika paljon. Oli toki monilla myös limukkaa tai jotain jäähilejuomaa, joka näytti olevan suosittua, vaikka olikin aika kylmä. Myöhemmin havaittiin, että niitä erilisia mukeja myytiin juottoloissa ja matkamuistomyymälöissä, ja niitä sai sitten täyttää eri paikoissa. Kekseliäin muki taisi olla pinkki muovinen kitara, josta meni letku suuhun. :) Kaikenlaisia hahmoja kulki ja patsasteli ihmisten seassa, ja musiikki pauhasi joka nurkalla. Meininki oli kuin huvipuistossa. Yksi aika näkyvä ilmiö kaupungissa oli myös ”läpsyttelijät”, jotka kauppasivat tyttöjä ja läiskyttelivät ohikulkijoille kädessä olevaa mainoskorttipakkaa. Usein ne eivät edes sanoneet mitään, läpsyttelivät vain. Kaikesta tästä karnevaalimeiningistä huolimatta kupunki oli tosi siisti ja turvallisen oloinen.

 

Las Vegas by night

 

Meidän motelli, Travelodge Center Strip, oli onneksi ihan keskeisillä mestoilla, ja sinne sai auton hyvin parkkiin sisäpihalle. Muutenkin se oli ihan viihtyisä ja hyvä hinnaltaan, ja aamupalakin oli kohtalaisen runsas: oli jopa hedelmiä ja pussikaurapuuroa. :) Asetuttiin taloksi ja lähdettiin metsästämään lippuja Cirque du Soleilin sen illan Viva Elvis -show'hun. Saatiinkin ne kätevästi Tix4tonight-kopista, joita oli joka nurkalla. Olisi ne saanut myös suoraan Aria-hotellin, jossa esitys oli, box officesta, jossa ne pitikin käydä vaihtamassa oikeiksi lipuiksi. (En tiedä, olisiko niissä ollut mitään hintaeroa. 69 dollaria maksoivat kopilla.) Tarkoitus oli mennä suoraan vaihtamaan, mutta eksyttiin vahingossa jonnekin takapiha-alueelle, josta ei meinattu päästä pois. Löydettiinpä kuitenkin reitti ja päästiin illan esitykseen, joka oli kyllä todellakin jokaisen taalan arvoinen! Ihan mieletöntä tanssia, akrobatiaa, rummutusta, laulua... Kaikki oli lavasteita myöten ihan huikeaa! Sielläkin katsomoon sai viedä omat eväät ja juomat (taas oli käsinojissa kuppitelineet) eikä kukaan kontrolloinut, mitä oli mukana. Esitys loppui joskus 11 jälkeen ja näytti, että meno kaupungissa ei ole ollenkaan laantuakseen – päinvastoin. Me oltiin kuitenkin ihan naatteja ja painuttiin suoraan nukkumaan.

 

Bellagion suihkulähteet

 

Sunnuntaiaamuna heti aamupalan jälkeen lähdettiin tsekkaamaan Hooverin pato, joka siis oli yksi meidän ”100 maailman ihmettä” -kohteista. (Padostakin kirjottelin Wikitraveliin: http://wikitravel.org/fi/Hooverin_pato.) Pällisteltiin siellä aikamme padolla ja patoalueen yli kulkevalla aika huikealla sillalla. Sitten palattiin takaisin päin shoppailemaan Vegasin ulkopuolella olevaan ouletiin (Premium Outlets Las Vegas South; siellä on myös olemassa North, joka on ilmeisesti hiukan pienempi ja ulkomalli). Mentiin sisään jostain takapuolelta sivuovesta ja tultiin johonkin kauppaan, jonka toisesta ovesta poistuessa vastassa olikin ihan mieletön määrä kauppoja ja ravintoloita. Ja pois lähtiessä tajuttiin, että se oli vain yksi rakennuksista. Toisella puolella oli vielä aika monta muutakin! Maanantaina vietettiin President's Dayta, jonka kunniaksi monissa kaupoissa oli alennusmyynnit. Juholla alko jossain vaiheessa tulla shoppauskiintiö täyteen, ja päätettiin palata Vegasiin – Juho päikkäreille ja minä jatkamaan shoppailua siellä. :) Etelän suunnasta tullessa päästiin näkemään myös kuuluisa Welcome to Fabulous Las Vegas -kyltti, jota oli lauma turisteja kuvaamassa keskellä tietä.

 

Hooverin pato

 

Illalla kierreltiin hotelleja ja niiden kasinoja. MGM:n leijonat oli valitettavasti siirretty pois, ja Flamingon linnutkin löydettiin vasta, kun ne oli kaikki jo nukkumassa. Syötiin Flamingon buffetissa, joka oli vähän kuin ruotsinlaiva potenssiin kolme. Jälkiruokapöytäkin oli varmaan 30 metrin mittainen! Harmi vaan, kun maha oli taudin jäljiltä vielä vähän outo enkä jaksanut kuin maistella kaikkea. :) Osuttiin sattumalta vähän ennen tasatuntia Mirage-hotellin eteen ja nähtiin porukkaa odottelemassa jotain. Jäätiin itsekin odottamaan, ja tasalta alkoi mieletön tulivuorenpurkausshow vesi-, valo-, ääni- ja tulitehostein hotellin edessä olevassa vesialtaassa. Bellagion suihkulähde-esitykset me tiedettiinkin, ja käytiin nekin katsomassa. Taas tuli väsymys ihan liian aikaisin, ja jätettiin ihmismassat jatkamaan iltaa ihan keskenään. Monet hotellit oli aivan uskomattoman hienoja ja järjettömän isoja, mutta New York New Yorkista tykkäsin eniten. Hauskaa oli pällistellä niissä luksushotelleissa ja nähdä kaikenlaista, mitä on nähny vaan elokuvissa ja Aku Ankassa. :)

 

 

Maanantai 20.2.

Maanantaina ajettiin Utahin puolelle Zionin kansallispuistoon, joka on toinen tämän reissun kohde meidän sadasta ihmeestä. Utahin puolella vuoret alkoivat olla enemmän tasalakisia, kun ne tähän asti oli olleet terävähuippuisia. Muutenkin maisema alkoi muistuttaa Tex Willeriä. Ennen Zionia oli sympaattisen näköisia pikkukyliä ja landemaisemia. Vähän ennen puistoa alkoi olla enemmän turisteille suunnattuja kauppoja ja ruokapaikkoja. Syötiin yhdessä saluunassa, Wild Catsissa, kerrassaan herkullista hampparia. Juomat tarjottiin hillopurkeista, ja sisustus oli hauskan cowboy-henkinen.

 

Zionin kansallispuitoon tullessa maksettiin portilla 25 taalan sisäänpääsymaksu ja saatiin kartta sekä puistolehti, jossa oli tietoa mm. vaellusreiteistä. Zionista oli tosi heikosti tietoa tarjolla suomeksi, kun ennen reissua sitä koitin etsiä. Siksipä kirjotin siitäkin Wikitraveliin: http://wikitravel.org/fi/Zionin_kansallispuisto, jos siitä joku matkaa suunnitteleva hyötyisi. En ainakaan itse ollut tajunnu, että siellä pääsee liikkumaan autolla niinkin vapaasti. Me siis ajettiin puiston poikki ja pysähdeltiin välillä katselemaan ja kävelemään. Pisin meidän tekemä lenkki oli vajaan tunnin matka Canyon Wieville, mutta jäi sellainen olo, että sinne vois tulla vaeltelemaan vaikka useammaksi päiväksi. Luonto oli kerrassaan ihana ja kesäaikaan varmasti vielä sata kertaa ihanampi. Koko ajan tuli sellasia ”Tämän oon nähny Aku Ankassa” -oloja. :) Bongattiin kauriita ja korppeja. Lunta oli joissain paikoissa runsaastikin, mutta tie oli onneksi hyvässä kunnossa.

 

 Court of Three Patriots Zionissa

 

Vajaan tunnin matkan päässä Zionista on Kanabin kylä, josta oltiin katseltu jo valmiiksi motelli (Royal Inn). Ei tajuttu varata sitä netin kautta, olisi nimittäin ollut puolet halvempi kuin tiskiltä varatessa, mutta eipä se pahan hintainen ollut siitäkään. Ehdittiin vielä päivänvalon aikaan ”Little Hollywoodiin”, lavastekylään, jossa on kuvattu monia länkkäreitä, mm. El Dorado. Meillä kävi tuuri, sillä paikka oli oikeasti suljettu maaliskuuhun asti, mutta omistajat sattuivat olemaan paikalla ja päästivät meidät sisään. Siinä katsellessa tulikin pimeä, ja me lähdettiin kaupan kautta motellille. Kaupassa oli aika erikoinen kassapalvelu. Kassatäti otti meidän kärryt, ja me mentiin toiselle puolelle kassaa. Täti sieltä sitten lappasi tavarat ja pani kassiinkin valmiiksi. Kohta siihen tuli toinenkin täti, joka pakkasi loput tavarat kasseihin (muutama tavara/pussi, niin kuin näytti olevan tapana muissakin kaupoissa, missä pakattiin valmiiksi). Molemmat kyseli, mistä ollaan kotoisin, ja porisivat muutakin mukavaa.

 

Länkkärileffojen lavastekylä

 

Keskiviikko 22.2.

Aamupalalla Kanabin motellissa saatiin itse paistella pannukakkuja. Ai herkku! Korvasi sen, että motellin vesiputki oli paukahtanut poikki eikä me saatu vettä kuin illalla vähän aikaa. Aamulla ei siis ollenkaan. Matkalla Grand Canyoniin pysähdyttiin Cameronissa ostamaan inkkaritätiltä unisieppari ja syömään sellaiseen vanhaan diningroomiin perinteistä navajoevästä. Puiston portilla maksettiin taas 25 dollaria ja saatiin kartta sekä puistolehti. Ajeltiin puiston poikki kanjonin reunaa pitkin ja pysähdeltiin välillä ottamaan kuvia ja ihastelemaan upeita näkymiä. Jäätiin puistoon katsomaan auringonlaskukin, vaikka siihen aikaan oli jo niin kylmä, että kiskoin päälle kaikki vaatteet, mitä löysin (kalsarit, housut, hame, kolme paitaa, takki, Juhon villapaita, pipo, huppu ja hanskat :)). Juhoa meinasi huvittaa mun varustus. Kanjonista oli joku kirjoittanutkin jo Wikitraveliin ja minä vaan vähän lisäilin sinne juttuja: http://wikitravel.org/fi/Grand_Canyon. Grand Canyonista me saatiin tämän reissun kolmas täppä ihmekirjaamme. Yöksi ajeltiin Flagstaffiin, josta myös oltiin katseltu motelli jo valmiiksi (Kings Inn), joka myös olisi netistä varattuna ollut yli puolet halvempi. Kaupunkiin tultiin legendaarista Route 66:ta pitkin.

 

Grand Canyon

 

Keskiviikkoaamuna käytiin Meteor Craterilla, joka oli sitten neljäs ja viimeinen reissun sadan ihmeen kohteista. Meidän mielestä monttu ei ollut mitenkään erityisen vaikuttava näky, mutta kai se on historiallisesti merkittävä. Siitäkin kirjoittelin Wikitraveliin: http://wikitravel.org/fi/Meteor_Crater_%28Arizonan_suuri_meteoriittikraateri%29. Sieltä palattiin takaisin Flagsaffin ohitse kohti Los Angelesia taas.

 

Meteor Crater

 

Seligmanin kohdalla poikettiin pois moottoritieltä legendaariselle Route 66:lle (http://wikitravel.org/fi/Route_66). Heti Seligmanissa oli vastassa kertakaikkisen ihana syylaricitymainen pikkukylä, jonka putiikkeja ja ravintoloita oli kunnostettu Route 66 -hengessä. Pysähdyttiin katselemaan ja kahvittelemaan Roadrunner-nimiseen kahvilaan. Siinä terassilla istuessamme bongasin oudon linnun, jonka veikkasin olevan ihka oikea roadrunner, vaikkakin olin luullut niitä strutsin kokoisiksi ja tämä oli vähän fasaania pienempi. Tarkistin myöhemmin netistä, ja olihan se!

 

Syylari City

 

Seligmanin jälkeen maasto oli tasaista ja tie suoraa, ja minäkin uskaltauduin automaattivaihteisen automme rattiin. Kingmanissa alettiin katsella ruokapaikkaa ja löydettiinkin ihanin mahdollinen, Mr. D's, joka oli myös yksi reitin nähtävyyksistä. Ulkosivu ja sisustus oli turkoosi-pinkki retrohenkinen ja aivan herkku. Ruokakin oli hyvää.

 

Mr. D's

 

Mr. D's:n vieressä oli Route 66 -museo, jossa ei sitten kuitenkaan käytykään, mutta sen edestä bongasin mainoksen Oatmanin ghost townista, jonne päätettiin poiketa seuraavaksi. Se olikin hyvä päätös, koskapa jo itse matka (Route 66:ta edelleen) oli niin mahtava mutkaisine vuoristoteineen, mitä erilaisine kaktuksineen ja tiellä löntystelevine lehmineen. Itse Oatman oli aivan ihana! Se on siis vanha länkkärikylä 1900-luvun alusta, jossa nyt on kaikenlaisia matkamuistoputiikkeja ja ruokapaikkoja sekä vapaana käyskenteleviä muuleja. Tunnelma oli rento ja aurinkokin paisteli ihanasti. Oatmanista bongasin myös ihka oikeita Lucky Luke -kaktuksia, joita olin koko ajan odottanu näkeväni Arizonassa. Kaupat alkoivat jo tunnin päästä sulkea oviaan, ja oli kyllä meidänki aika jatkaa matkaa. Ajeltiin länteen kohti vuorten taakse laskevaa aurinkoa ja kuunneltiin kantria radiosta. Aika länkkäriä!

 

Calicon muulit

 

Torstai 23.2.

Yöksi jäätiin Barstowiin, joka on lähellä (n. 17 km) Calicon länkkärikylää, jossa aiottiin seuraavana päivänä käydä. Barstowista ei oltu katsottu etukäteen majoitusta, mutta bongattiin heti moottoritien rampilta tullessa Travelodge ja päätettiin jäädä sinne. Aamulla sitten heti mentiin Calicoon, joka oli ihan mukava, mutta jotenkin kaupallisemman oloinen eikä muutenkaan niin sympaattinen kuin edellisen päivän Oatman. Sinne oli sisäänpääsymaksu (aikuiset 6 ja lapset 3 dollaria ), ja auto piti jättää kylän ulkopuolelle. Ihan käymisen arvoinen paikka oli Calicokin kuitenkin, ja siellä oli ihan kivoja pikku putiikkeja ja ravinteleita.

 

Calicosta jatkettiin edelleen kohti Los Angelesia, mutta pysähdyttiin Fontanassa Riversidessa, koska olin netistä katsonut, että seillä on T.J.Maxx. Siitä oli tarkoitus jatkaa Ontarioon outletiin, mutta kävikin ilmi, että T.J.Maxx oli osa Fontanan outletiä, ja shoppailtiin sitten muissakin kaupoissa (Ross on vähän samanlainen liike kuin T.J.Maxx) ja löydettiin kaikki, mitä etsittiin, eikä Ontarioon tarvinnut lähteä ollenkaan. Aurinko paistoi tosi lämpimästi, ja me päätettiin jäädä sinne ottamaan aurinkoa. Mentiin lähellä olevaan puistoon paistattelemaan päivää. Puistossa oli reppana irtokoira, joka minunki varpaita nuoleskeli ja koitti olla kaveri. Kiipeiltiin kukkulalla, istuttiin nurmikolla ja nautiskeltiin auringosta, ja lähdettiin sitten kohti Venice Beachia, josta olin varannut hotellin (Jolly Roger) viimeisiksi kahdeksi päiväksi. Vastassa oli kaikkia edellisiä kokemuksia kamalampi ruuhka, mutta päästiin kuiteinkin viimein perille.

 

 

Lauantai 25.2. ja kotiinlähtöpäivä

Jolly Roger oli oikein mukava hotelli (ja sieti ollakin, koska oli liki puolet kalliimpi kuin aiemmat tähän mennessä :)). Henkilökunta oli kivaa, parkkipaikkoja löytyi hyvin ja aamupala oli hyvää (pannukakkuja taas, joskin valmiita). Ensimmäisenä iltana Venicellä aurinko oli jo ehtinyt laskea, kun oli saatu tsekattua sisään ja vietyä kamat huoneeseen. Lisättiin vaatetta ja lähdettiin käveleskelemällä katselemaan meininkiä. Ensin mentiin Abbey Kinley Boulevardille, jossa on kaupungin parhaat shoppusmestat, ja voi kun siellä oli kivan näköistä, kun oli kaikkia kivoja valoja ja muuta! Liikkeet olivat lähes kaikki sellasia omakotitaloja, moni puisia. Ihanan rento ja hipahtava tunnelma! Tien päässä tulikin vastaan Venice Beach Boulevard, mutta siellä oli kaikki liikkeet jo kiinni ja vain epämääräisiä jengejä liikuskeli ja poltteli pilveä hajusta päätellen. Käveltiin aika nopeasti puoliväliin katua ja käännyttiin pois rannasta. Ehdin kuitenkin bongata Big Daddy -kioskin, jossa näytti olevan myytävänä Chokolate dipped frozen babanoja, jotka jäi maistamatta Oatmanissa ja jäi harmittamaan. Juho lupasi seuraavana päivänä ostaa mulle niitä. :) Oltiin sellaisella laidalla kaupunkia, ettei siellä ollut juuri ruokapaikkoja. Päädyttiinkin hakemaan kioskista mikropastaa ja syötiin tunnelmallisesti hotellissa. Hyvää oli. :)

 

Aamulla lähdettiin Beverly Hillsiin bongailemaan julkkiksia Rodeo Drivelle, mutta ei harmiksemme nähty yhtään. Mutta oli ne liikkeetkin ihan näkemisen arvoisia. Olin katsonut netistä valmiiksi julkisen parkkipaikan osoitteen, mikä olikin ihan hyvä, kun liikenne oli aika vilkasta eikä sillon vielä osattu käyttää parkkimittaripaikkoja. Sekin kyllä opeteltiin myöhemmin. Beverly Hills oli luksus muttei kovinkaan viihtyisä. Ei me siellä juuri puolta tuntia kauempaa viihdyttykään, vaan ajeltiin Santa Monicaan ja suoraan Pierille, jossa oli tarkoitus paistatella päivää. Sielläpä ei aurinko paistanutkaan vaan oli tuulista, harmaata ja kylmää. Katsasteltiin kuitenkin laiturin tarjonta: pää, jonne Forrest Gump lopetti juoksunsa, Bubba Gumpin katkarapubisnekset, Route 66:n päätepiste ja delfiinejä pomppimassa merellä. Olipa siinäkin nähtävää 10 dollarin parkkimaksua vastaan. :) (Jos olisi tajunnut parkkeerata ennen Pieriä, olisi varmaan halvemmallakin saanut jättää autonsa.) Päätettiin lähteä takaisin sisemmäs maata aurinkoa katsomaan ja koodattiin navigaattoriin Griffith Park Hollywoodin kupeessa, mutta ruuhka oli taas jotain ihan järjetöntä ja päätettiin jäädä heti seuraavalle mahdolliselle vihreälle pläntille. Sattumalta löydettiin joku puisto, jonka reunalle jätettiin auto. Kyltissä luki, että max. kahden tunnin parkki, mutta ei meillä eikä kellään muullakaan näkynyt olevan minkäänlaista parkkikiekkoa. Ei kuitenkaan uskallettu lähteä autosta kovin kauas, vaan jäätiin köllöttelemään nurmikolle muutaman metrin päähän. Huvikseni katsoin kartasta, missä ollaan, niin havaitsin, että se parkkialue, missä oltiin aamulla, oli muutaman korttelin päässä. Oltiin siis ajettu 11 km Beverly Hillsiin, n. 13 km Santa Monicaan (joka on ihan Venice Beachin vieressä) ja taas 13 km takaksin Beverly Hillsiin. Koitettiin lähteä ennen ruuhka-aikaa takaisin Veniceen, mutta silti tuolla 11 km:n matkalla meni aika lailla tunti. Ehdittiin kuitenkin ennen auringolaskua rantaan, ja nyt oli Boulevardilla enemmän elämää: kaikenlaisia taiteilijoita, esiintyjiä, kauppoja, turisteja ja lenkkeilijöitä. Sain viimein sitä suklaabanskuakin ja olihan hyvää! Melko monta Medical Marihuana Doctorin vastaanottoakin näkyi, jossa visiitti olisi maksanut 45 dollaria. Ei käynyt selväksi, mitä siellä tehdään, enkä viitsinyt sijoittaa sen vertaa, että olisin uteliaisuuttani käynyt tsekkaamassa.

 

Seuraava päivä oli onneksi aurinkoinen myös rannalla, ja lähdettiinkin heti aamulla rannalle kävelemään. Boulevardikin oli jo täynnä elämää, ja kaikenlaisia jumppa- ja kimppajuoksuporukoita pyöri sekoittamassa liikkumista. Kaksi hampparin näköistä ukkoa soitti yllättävän taitavasti nelikätisesti pianoa, jossa ei ollut etupaneelia. Käveleskeltiin pitkin rantaa, katseltiin surffareita ja ihmeteltiin letkassa lentäviä pelikaaneja. Välissä piti käydä kirjautumasssa ulos hotellista, mutta palattiin rannalle autolla, minkä takia piti sitten opetella niiden parkkimittareiden käyttö, eikä se vaikeaa ollutkaan.

 

Meidän lento oli vasta kahdeksalta illalla, mutta lähdettiin hyvissä ajoin kentän suuntaan. Ensin mentiin yhteen hampurilaispaikkaan kahville ihan sen takia, että se oli kiitotien päässä, ja valtavat koneet laskeutuivat siitä ihan päältä. Oli aika vaikuttavaa, varsinkin konebongari Juholle. Sitten ajeltiin palauttamaan auto vuokraamoon, josta shuttlebussilla päästiin kentälle. Turvatarkastus oli perusteellisin tähän mennessä koskaan. Kenkiä myöten piti riisua kaikki ylimääräinen ja käydä itsekin läpivalaistavana. Mutta matkaan päästiin, ja matka meni vieläkin sukkelammin kuin tullessa.

 

Kaikenlaista ehdittiin kymmenessä päivässä nähdä ja kokea. Hieno reissu oli, ja Amerikkaan täytyy ehdottomasti vielä palata uudestaan!

 

 

Kaikenlaisia havaintoja, joita tein matkan aikana:

 

1. Amerikkalaiset tervehtii useimmiten ”Hi, how are you?” tai ”How are you today?” Me ummikot ei tiedetty, miten siihen kuuluu vastata – alkaako selittää, mitä kuuluu vai vastata samalla tavalla ??? Ne myös aina toivottelee ”Have a nice day, ma'aam!” Huvittavaa! :)

2. Täällä ei ymmärretä ”take away” -termiä vaan se on ”to go”

3. Vessa on ”restroom” - ei ”toilet”. Minä taas en ollenkaan tajunnu aluksi, mikä on restroom vaan luulin sitä joskikin lepohuoneeksi :D Miksi tommosta perusjuttua ei opeteta koulussa?

4. Ainakin kahta asiaa täällä on PALJON: kaiken maailman kylttejä tienvarsilla (mainoksia ja varoituksia yms.) ja lava-autoja. Myös ihmismainoksia on paljon – siis sellaisia tyyppejä, jotka seisoo tien varressa ja heiluttaa mainoskylttiä. Joku mäkkärimainostaja oli tehny siitä oikein taidetta ja teki hienoja temppuja kyltillään. :)

5. Joka ikisessä pikkukylässäkin on Starbucks ja joissain isoissa hotelleissa saattaa olla montakin.

6. Amerikkalaiset vaikuttaa olevan tosi kohteliaita. Ne pitää aina ovea auki pitkänkin matan päästä tullessa ja sanoo sorry, jos meinaa hipastakaan.

7. Yhdysvaltojen lippuja on paljon, ja usein ne on ihan suhteettoman isoja tankoon nähden.

8. Yleisiä vessoja on tarjolla paljon, ja ne on ilmaisia ja yleensä tosi siistejä.

9. Ravintoloissa pöytiin ohjaus on tavallisempaa kuin meillä päin (jopa Denny's pikaruokalassa oli sellainen), ja myös parkkeerauspalvelu on tavallista.