Nyt täytyy sanoa, että minkään muun aiemman reissun suunnittelu- ja varausoperaatio ei ole ollut niin työläs ja hermoja koetteleva kuin tämän. Syytä en tiedä, mutta lopputulos oli kuitenkin onneksi kaiken säätämisen arvoista, tosin Singaporen hotellit valitsisin nyt toisin. Mutta eipä mennä asioiden edelle.

Idea hiihtoloman viettämisestä Singaporessa syntyi niinkin arkisesti, että Finnairin sivuja selaillessa se vaikutti ainoalta aikatauluhin passaavalta ja suhteellisen helposti ja edullisesti saavutettavalta lämpimältä kohteelta. Itse haaveilin Karibiasta (ja haveilen edelleen), kiitos Ylen Murha paratiisissa -sarjan, mutta sinne meno vaikutti joko aivan liian monimutkaiselta tai sitten sikakalliilta. Rantalomaa haluttiin myös mukaan, ja koska Singaporessa ei ole muita kuin tekobiitsejä, päätettiin poiketa mutka Indonesian puolella. Googlettelun perusteella parhaimmalta nopealta kohteelta vaikutti vain kahden tunnin lauttamatkan päässä oleva Bintanin saari. Siitä löydettiin aika heikosti tietoa juuri biitseistä ja rantakohteista, vaikka netissä tuli surffattua tovi jos toinenkin. Bintanin hotelli, samoin kuin ensimmäinen Singaporen hotellikin, varattiin Agoda-sivuston kautta, joka oli meille uusi tuttavuus mutta vaikutti luotettavalta ja toimivalta.

Lento Singaporeen oli näppärästi yön yli ja suora yhteys Helsingistä, joten sukkelaan se siinä nukkuessa meni. Ensimmäinen kosketus singaporelaisiin oli maahantulotarkastusjonossa setä, joka tuli tsekkaamaan, onko meillä laput oikein täytetty, ja alkoi laulamaan meille Maamme-laulua. :) Perille tullessa kello oli jo puoli kuusi illalla paikallista aikaa, ja kaikkien kommervenkkien ja suunnistamisten (ensin lentokenttäjunalla oikeaan terminaaliin ja siellä MRT-asemalle ja vielä hotellille) jälkeen kello oli jo kahdeksan, eikä me jaksetukaan muuta kuin etsiskellä kauppa, josta haettiin ilta- ja aamupalatarvikkeita, ja alkaa nukkumaan. Ensimmäinen hotelli oli nimeltään Bright Star ja sijaitsi Geylangin kaupunginosassa. Vasta myöhemmin saatiin kuulla, että se on tunnettu punaisten lyhtyjen alueena, mutta tuossa hotellin liepeillä tai matkalla asemalta sinne ei semmoisesta touhusta näkynyt jälkeäkään. Muuten kyllä tuota hotellia ei voi suositella. Se oli aika likainen ja tupakanhajuinen, eikä noiden kolmen yön oleskelun aikana huonetta siivottu kertaakaan, vaikka varaussivustolla mainostettiin päivittäistä siivousta.

Lauantaiaamuna sateli, mutta me päätettiin mennä katselemaan kaupunkia, ja suunnattiin ihan ensimmäiseksi taas metroon. Metroihin, joista siis Singaporessa käytetään nimitystä MRT (Mass Rapid Transit), olisi ollut saatavilla jonkinlainen korttihomma, jota paikalliset käyttävät, mutta me ei jaksettu alkaa ottaa siitä selvää vaan ostettiin aina kertaliput automaatista. Yks lippu maksoi matkan pituudesta riippuen 1,5 - 1,9 dollaria (kovin pitkiä matkoja ei menty, joten maksimisummasta ei ole tietoa), ja samalle kortille olisi voinut ladata aina uusia matkoja ja saada 10 sentin pantti hyvitettyä, mutta siihenkään säätöön me ei jaksettu alkaa, kun niin pienistä summista oli kyse. Helpoin oli vain naputella määränpää ja 4 kpl lippuja ja syöttää sitten manit sisään. Automaatti ei muuten anna 4 dollaria enempää vaihtorahaa, eli kannattaa olla sopivan pientä käteistä mukana. Joihinkin automaatteihin käy myös kortti mutta ei kaikkiin. Lippu pitää vielä poislähtiessä käyttää automaatissa, niin ei kannata sitä hukata matkan aikana.

 

Chinatown Market - ykköspaikka rentoon shoppailuun!

 

Ensin suunnattiin metrolla Orchard Roadille. Katu on täynnä ostoskeskuksia ja liikkeitä Vuittoneista halpiskauppoihin. Me käytiin tsekkamassa vain Lucky Plaza, joka oli itsessään jo kokemisen arvoinen. Aika vähän muistutti meikäläisiä ostareita. Siitä sitten jatkettiin kävelemällä koko päivä Marina Bayn alueelle, Chinatowniin ja vielä takaisin Marina Baylle ja Gardens by the Baylle katsomaan illan valoshow'ta. Kilometrejä kertyi varmasti toistakymmentä, mutta hyvin jaksoi kävellä, kun nähtävää riitti koko ajan. Chinatownissa oli vielä kiinalaisen uudenvuoden jäljiltä paperilyhtykoristeita, ja muutenkin meno siellä oli värikästä ja kiehtovaa. Sattumalta päästiin seuraamaan myös kahden eri temppelin palvelusmenoja, tai miksi niitä kutsutaankaan. Buddhan hammaskin nähtiin! :) Marina Bayn ympäristössä oli menossa I Light Marina Bay -valofestivaali, ja esillä oli monenlaisia valotaideteoksia. Syömässä käytiin jossakin hawker centressä, joita kaupungissa on joka nurkalla. Pöytiä oli tässä ulkona ja sisällä, ja ruuat haettiin kojuista, joita oli rivissä vaikka millä mitalla. Useista annoksista oli myös kuva, joten ihan ummikkona ei tarvinnut evästä tilata, vaikkei nimet sanoneetkaan mitään. Ruuat näyttivät kaikissa kojuissa maksavan muutamasta dollarista reiluun kymppiin. Juomille oli oma koju, ja limukka maksoi pari dollaria, alkoholit 5-10 dollaria. Kokeilemisen arvoinen oli sugarcane juice!

 

Ruokamesta

 

Gardens by the Bayn superpuut valoshow-asuissaan

 

Sunnuntaina suunnaattiin jo aamusta Sentosan saarelle. Me päätettiin mennä sinne kävellen, toki ensin MRT:llä niin lähelle kuin pääsi, eli Harbour Frontiin. Saarelle olisi päässyt myös monoraililla ja köysiradalla, mutta ilma oli aurinkoinen ja me haluttiin nauttia siitä. Tosin koko kävelysilta oli katettu, niin ei siinä suorasta auringonpaisteesta päässyt nauttimaan. Sillalla oli myös vähän väliä liukuhihnoja, joten pelkästään seisoskelemallakin matka eteni. Normaalisti saarelle on pääsymaksu (1 dollari), mutta tämän vuoden loppuun se on ilmainen kävelysiltaa käyttäville. Paikallisliikenne saarella on ilmaista, ja me suunnattiinkin suorilta monorail-asemalle ja ajeltiin toiseen päähän asti biitsille. Biitsi oli tosi nätti eikä vesikään näyttänyt likaiselta, niin kuin etukäteen olin lukenut. Uimassa ei kuitenkaan käyty, vaan paistateltiin päivää ja hengailtiin ympäriinsä. Ihan biitsin vieressä oli ruokapaikkoja ja 7-Eleven, joten nälissään sielläkään ei tarvinnut olla. Yleisessä käytössä olevia suihkuja ja vessoja oli myös ihan rannan läheisyydessä.

Takaisin tullessa ajeltiin monoraililla suorilta mantereelle asti, eikä kukaan kysellyt lippuja missään vaiheessa, niin kai se oli ihan sallittua. Illalla oltiin sovittu tapaavamme entinen kummioppilaamme Wilson, ja mentiin hänen kanssa syömään ihan Marina Bayn lähistöllä olevalle food courtille. Wilson haki meille monenlaisia paikallisia eväitä ja kertoili, mitä niissä on ja miten niitä kuuluu syödä. Hyvää oli tälläkin kertaa!

Maanantaiaamuna meillä oli lähtö Bintanille, Indonesiaan. Lauttaliput oltiin varattu etukäteen (Sindo Ferryltä), kun jäi vähän epäselväksi, onko mahdollista vain marssia satamaan ja ostaa liput. Täyttä lautassa ei todellakaan ollut, päin vastoin. Otettiin taksi, kun Tanah Merahin MRT-asemalta kuulemma on matkaa terminaaliin, eikä jaksettu kaikkine matkalaukkuinemme lähteä vaeltelemaan. Taksi maksoi vain n. 13 dollaria, vaikka matkaan meni yli puoli tuntia. Terminaalissa tsekattiin sisään lauttayhtiön tiskillä, ja sitten jätettiin matkalaukut hihnalle, josta ne oli viety valmiiksi lauttaan. (Poislähtiessä laukut piti itse ottaa mukaan, ainakin näin pääteltiin muitten matkustajien touhuista.) Sen jälkeen oli passintarkistus, ja tullimies otti pois meidän maassaololappuset. (Takasin tullessa piti täyttää uudet laput, mutta lentokentällä ei kukaan keränny lappuja pois. Ollaankohan me niiden perusteella vieläkin Singaporessa?) Reput ja laukut myös läpivalaistiin, ja vielä ennen lauttaan menoa meidän liput tsekattiin kahteen kertaan, automaatilla ja ilman. Indonesian päästä lähtiessä meno oli vallan toinen. Ei minkäänlalsia turvatarkistuksia tai muita (tullitarkistus toki), laukut kuskattiin itse ja joku mies vain repaisi liput halki.

 

Tanjungpinangin satama-aluetta

 

Bintanin saari on jakaantunut ikään kuin kahteen osaan: Pohjoisosassa on Bintan Resorts, joka on aidalla eristetty resorttialue, jossa ei ole muuta kuin valtavia (kalliita) resortteja, joissa ruuan yms. hintataso on sama kuin Singaporessa ellei kalliimpi. Loppuosa saarta on sitten tavallista Indonesiaa. Me ei missään nimessä haluttu tuonne resorttialueelle, jonne toki olisi päässyt vain 40 minuutissa lautalla, vaan mentiin Tanjungpinangiin, saaren pääkaupunkiin, jonne matka kesti kaksi tuntia. Lautassa ei harmiksemme ollut aurinkokantta, vaan sisätiloissa sai istua koko matkan. Tosin tuulen ja pärskeen takia se saattoi olla ihan hyvä juttu. Kun lautta tuli perille terminaaliin, josta puoli seinää oli irti ja joka muutenkin näytti enemmän vankilalta kuin terminaalilta, oli ensivaikutelma vähän kulttuurishokahtava, eikä ulkopuolella hengaavat ukkolaumat ollenkaan auttaneet fiilistä. Meillä oli onneksi majapaikan kuski heti ulkopuolella odottamassa ja opasti meidät autolle. Matkalla Agro Beach Resortiin Trikora Beachille kesti tunnin, ja ehdittiin siinä saada hyvä kuva niin tästä pääkaupungista kuin saaresta muutenkin. Jotenkin siitä kaikesta menosta tuli mieleen Albania, tietysti trooppisella vivahteella höystettynä. Viisumivaatimuksista Indonesiaan löyty netistä ristiriitasta tietoa, ja jopa suurlähetystön sivuilla oli vanhentunutta informaatiota. Me varattiin varalta 25 USD / hlö käteisenä mukaan sitä varten, mutta sitä ei siis tarvinnut, vaan lyhyen loman saavat suomalaiset viettää ilman viisumia. 

 

Näkymiä matkalta auton ikkunasta kuvattuna

 

Agro Beach valikoitui meidän majoitukseksi oikeastaan sen takia, että haluttiin ehdottomasti rannalle, ja Googlen perusteella Trikora Beachin alue on paras rantaelämään. Kun me emmittiin varauksen kanssa päiväkausia, oli suuri osa majoituksista jo mennyt, ja sitten piti äkkiä varata jotain, ettei jäädä aivan ilman. Perillä tosin ihmeteltiin, miten muka kaikki oli loppuunvarattua, kun ilmeisesti oli off season ja väkeä oli tosi vähän. Pääteltiin sitten, että kaikki majoitustilat eivät ole koko ajan käytössä. Tämäkin resortti oli aidattu ja portilla oli turvamiehet yötäpäivää, mutta pääsi sieltä vapaasti liikkumaan. Me tosin pysyteltiin resortin alueella koko sen neljän päivä ajan, mitä siellä oltiin, koska pääasiallinen tarkotus meillä oli vain relata ja nauttia auringosta. Muuten paikka oli täysi kymppi, mutta minä jäin kaipaamaan oikeaa, luonnollista biitsiä. Resortin ranta-alue kun oli muokattu kivetyksillä ja nurmikoilla, ja se tosiaan oli rajattu molemmista päistä niin, ettei rannalla voinu vapaasti käveleskellä kuin laskuveden aikaan, jolloin kivikasat pystyi kiertämään. Laskuvesi kesti aamusta viiteen iltapäivällä, joten uiminenkaan meressä ei oikein ollut mahdollista. Onneksi oli uima-allas ihan rannan tuntumassa, ja sitä tulikin käytettyä ahkerasti. Käytiin myös kävelemässä rantaa pitkin toiseen suuntaan, jossa "oikeaa" biitsiäkin näki.

 

Trikora Beachia laskuveden aikaan

 

Ruoka oli Agro Beachilla ihan taivaallisen hyvää ja halpaa. Aamupala ja lounas oli altaan vieressä olevassa ravintolassa, josta sai myös juotavaa yöhön asti. Illallista taas tarjoiltiin Sunmoon-ravintolassa, joka oli pitkän laiturin päässä ja jossa ruokailla voi vaikka taivasalla. Aamupala kuului meillä hintaan, lounasta sai muutamalla eurolla/annos ja illallisella meni enimmilläänkin juomineen n. 30 euroa neljältä hengeltä. Kuulemma indonesialaisella mittapuulla tuo ravintola (joka on siis kaikkien muidenkin kuin hotellin asukkaiden käytössä) on hintava, mutta se oli varmuudella hygieenistä ja ennen kaikkea meillä oli sinne niin helppo mennä, että muuta ei huvittanut edes lähteä etsimään.

Hotellilla oli tarjolla monenlaista äksöniä ja retkiä, mutta me oltiin sen verran lyhyt aika, että ei lähdetty niitä testaamaan. Koripalloa lainattiin ja pelattiin yhtenä iltana, ja muuten vain hengailtiin ympäriinsä. Alueella oli myös maatila, jossa kasvoi kaikkea mahdollista ananaksista chileihin, ja joitain eläimiäkin siellä oli (Googlen perusteella tunnistin elukat sivettikissan sukulaisksi, joita Balilla käytetään kahvintekoon). Joka-aamuinen ohjelmanumero oli myös auringonnousun seuraaminen. Pilviä oli sen verran paljon, että parasta mahdollista näytelmää me ei saatu todistaa, mutta hienoja värejä silti nähtiin.

 

Auringonnousu Bintanilla

 

Hotelli järjesti taas poislähtiessä kuljetuksen satamaan, ja kuski opasti vielä, minne pitää mennä. Satamassa piti maksaa joku Seaport tax (15 000 rupiaa kertaa neljä), joka ilmeisesti oli sama homma kuin Singaporen päässä peritty 8 dollaria, jota luulin toimistomaksuksi. Perillä Singaporessa piti siis täyttää uudelleen maahantulokortit, ja satamassa oli ankarat ukaasit tupakka- ja alkoholituotteiden sekä purkan tuomisesta maahan. Nakkasin hädissäni Indonesiasta purkantuskissani ostamani aarteet roskiin, mutta kaksi avattua tupakka-askia (yks per nenä) rohjettiin viedä läpi, vaikka vähän meinasi jännittää, mitä ne niistä sanovat. Eivät onneksi mitään. :) (Singaporessa röökiaski maksoi 12 dollaria, tuolta sai yli puolet halvemmalla.)

Terminaalista otettiin taas taksi, joka vei meidät suoraa Marrison @ Desker -hotellille Little Indiaan. Tämä paikka vaikutti Booking.comin kuvien ja arvioitten perusteella kivalta, ja ensivaikutelmakin oli oikein hyvä. Huoneeseen päästyä se kuitenkni muuttui. Ensinnäkin huone oli ankean ruskeasävyinen ilman mitään kuvissa näkyneitä värikkäitä tekstiilejä ja kukkasia, ja sängyt oli keinonahkasia, joten lakanat eivät pysyneet ollenkaan paikoillaan eivätkä ne muutenkaan tuntuneet kivalta. Sitten hoksattiin kaikkia pintoja peittävä lika ja pienet muurahaiset, joita vaelteli ihan joka paikassa. Kysyttiin niistä respasta, ja poika tuli katsoman ja käski säätää ilmastointia kylmemmälle. Eivät ne mihinkään hävinneet, ja me kylmissään nukuttiin yön yli. Aamulla toisesta sängystä löytyi vielä elukka, joka 99 % varmuudella määriteltiin luteeksi. Yök! Vietiin se paperin päällä respaan ja kyseltiin mahdollisuudesta peruuttaa toinen yö siellä, mutta ei kuulemma oltais saatu rahoja takasin. Toisen huoneen ne onneksi antoivat tilalle, ja vaikka siellä oli yhtä likasta, ei enempiin elukoihin törmätty ja oltiin vähän rauhallisemmalla mielellä. Henkilökunta oli jopa vienyt meidän tavarat valmiiksi uuteen huoneeseen, kun tultiin illalla takaisin. (Kotiin tultua saunotettiin neljä tuntia kaikkia laukkuja ja vaatteita kaiken varalta.) Illalla käytiin vielä katselemassa lähihoodeja ja eksymässä valtavassa Mustafa Centre -tavaratalossa, joka oli nähtävyys sinänsä.

Perjantaipäivänä katseltiin ensin Little Indiaa (ihanan värikäs alue ja mielettömän hyvää intialaista ruokaa!) ja Arabikortteleita, ja otettin sitten metro Botanic Gardeniin (ei pääsymaksua muuta kuin orkideapuistoon). Siellä hengailtiin erityisesti sademetsässä, joka oli aivan ihana. Nähtiin monenlaisia elukoita, kuten puolimetrisiä liskoja, oravia ja eksoottisia lintuja. Sen jälkeen mentiin Gardens by the Bayhin, jossa osa porukasta kävi superpuiden välissä kiertävällä korkealla sillalla kävelemässä (8 dollaria / aikuinen, 5 / lapsi, muuten puisto on ilmainen, paitsi jos haluaa käydä kasvihuoneissa). Syömässä käytiin taas food courtissa ja käveltiin Bugis Street Marketille, jossa oli valtavasti kauppoja ja käytäviä sikin sokin. Sovituskoppeja ei ollut, joten vaatetta sieltä on vähän hankala ostaa. Kaikkea mielenkiintosta syötävää (kuten liquid nitrogen ice creamia) sieltä löytyi kuitenkin.

 

Little Indiaa

 

Lauantaiaamuna käytiin viimehetken tuliaisostoksilla Mustafa Centressä, ja loppupäivä illan kotiinpaluulentoa odotellessa hengailtiin East Coast Parkissa. Taksisetä varoitteli, että sieltä on hankalaa saada taksia sitten, kun halutaan lähteä kentälle, mutta meillä kävi tuuri ja saatiin ihan pienen odottelun jälkeen paikalle saapuvalta asiakkaalta vapautuva taksi. Ei sieltä kyllä olisi ollut kuin kilometrin kävely lähimmälle metrollekaan, mutta kaikkien matkalaukkujen kanssa siinä helteessä se ei tuntunut houkuttelevalta. Puisto on todella iso ja sieltä löytyi vaikka minkälaista tekemistä ja syömistä, myös perinteinen food court, jossa mekin käytiin syömässä. Rannalla voi myös hyvin uida ja viettää biitsipäivää esimerkiksi juuri siinä food courtin kohdalla, vaikka se tekoranta onkin ja hiekat kuulemma Malesiasta rahdattuja. Vesi ei myöskään näyttänyt likaiselta, vaikka koko rannikko oli täynnä rahtilaivoja.

Singapore oli meidän mielestä varsin mukava ja mielenkiintoinen maa. Se oli hauska sekoitus järjestystä ja kuria ja toisaalta sekamelskaa ja vapautta. Yleisiä vessoja on paljon ja useimmat niistä on ilmaisia (vain yhdessä ainoassa meidän käymässä perittiin maksu, ja sekin oli vain 20 snt) ja siistejä. Vesspaperi pitää usein ottaa mukaan heti sisääntulosta, sillä vessakopeissa ei sitä ole. Ruoka on edullista ja hyvää, ja luontoa ja rauhaa löytyy urbaanin menon vastapainoksi. Bintanin saarestakin jäi pelkästään positiivinen kuva. Jos sinne tulee uudestaan mentyä, otan vain paremmin selvää biitsistä. :) Onneksi sitäkin sai vähäsen tälläkin kertaa!