IMG_4621.jpg

 

Tänä kesänä yhteistä lomaa oli vain viikko, joten päätimme matkustaa jonnekin lyhyen lentomatkan päähän. Unkari oli yksi Euroopan maista, joissa ei vielä ollut tullut käytyä, ja koska vettä on kesälomalla oltava lähellä, kohteeksi valittiin Balaton-järvi. Balatonfenyves oli Bookin.comin ehdotus, ja se sopi meille, koska me haluttiin lomalta enemmän rauhaa kuin esimerkiksi shoppailu- tai  muita äksönimahdollisuuksia. Rauhaa mutta myös sopivasti vilkasta elämää sieltä löytyikin!

Ihastuin vähän kaikkeen heti maahan tultuamme: lämpö ja aurinko vastassa jo lentokentältä ulos astuessa, vuokra-autona aivan ihana, oranssi Rellu, ja maisemat matkalla Balatonille vehreät ja muutenkin kauniit. Ensivaikutelma meidän huoneistostakin (Moricz Villa) oli todella hyvä (myöhemmin kyllä havaittiin vähän moitittavaakin, mutta me ei onneksi olla kauhean vaativaisia), ja ennen kaikkea se oli ihan rannalla. Rantakin oli mukava, vaikka se ei hiekkaranta ollutkaan. Kahden kadun päässä oli myös rannasta lähtevä ostoskatu, jossa oli kivoja pikku turistikauppoja sekä ravintoloita.

 

IMG_4252.jpg

Balatonfenyvesin shoppailukatu

 

Ensimmäisenä yönä myrskysi, ja aamukin oli harmaa ja pilvinen. Niinpä me päätettiin lähteä parinkymmenen kilometrin päässä olevalle Kis-Balatonin luonnonsuojelualueelle. Ei oltu katottu etukäteen mitään tietoa paikasta, mikä oli tietenkin vähän tyhmää, mutta sattumalta osuttiin johonkin paikkaan (vieläkään ei ole selvinnyt, mikä mesta se oikein oli), jossa oli esillä tietoa eri kohteista ja karttoja. Saatiin navigoitua itsemme Kanyavarin saarelle, jonne mentiin kävellen hauskaa puista siltaa pitkin. Saarella olisi ollut luontopolkujakin, mutta me vain hengattiin vähän aikaa käveleskellen ympäriinsä ja kiiveten lintutorniin, koska oltiin maksettu vain tunniksi parkeeraus.

IMG_4308.jpg

Kanyavarin saarelle vievä silta

 

Syy, miksi ylipäänsä houkuttelin porukan mukaani tuonne Kis-Balatonille oli se, että olin lukenut ohimennen jostain, että alueella asuu luonnonvaraisia vesipuheleita. Eipä niitä ollut tähän mennessä näkynyt, joten ajettiin seuraavaksi puhvelireservaattiin (Buffalo Reservation of Kapolnapuszta), ja löytyihän sieltä puhveleita - aitauksessa! Oikeastaan mielenkiintoisempaa siellä olikin kaikki muu: pienet taskurotat, joita vilisteli pitkin ja poikin kaivautuen maahan ja takaisin ylös, sekä aasit, vuohet, hevoset ja mehiläissyöjät.

 

IMG_4335.jpg

Kis-Balatonin vesipuhveleita

 

Muitakin kiinnostavia paikkoja Kis-Balatonilla olisi ollut, mutta me lähdettin jo takaisinpäin, joskin ajettiin Balatonfenyvesin ohi seuraavaan kaupunkiin, Fonyodiin. Se on vähän isompi kuin Balatonfenyves, ja sieltä löytyi myös Lidl, jonne mekin mentiin hakemaan kertakäyttögrilli sekä grillattavaa. Sitä ennen kuitenkin käytiin syömässä yhdessä rantakadulla olevista ravintoloista.

Seuraavat pari päivää meni leppoisesti auringosta nauttien, aamulenkkeillen, lueskellen, pelaillen ja maistellen langoksia ja muuta hyvää rantakadun ravintoloissa. Lauantai oli taas harmaampi, ja me lähdettiin sen takia tutustumaan Keszthelyn ja Hevizin kaupunkeihin (=shoppailemaan ;) ). Olin  edellisenä iltana googlaillut pari ostoskeskusta, ja ensin mentiinkin Alphaparkiin ja sitten Stop Shopiin, joissa molemmissa oli viitisentoista kauppaa, joista muutama vaatekauppoja. Ihania ja kaiken lisäksi halpoja vaatteita olisi löytynyt vaikka kuinka, mutta piti harmiksemme koko ajan pitää mielessä, että meillä on vain käsimatkatavarat.

Nämä ostoskeskukset oli siis Keszhelyssä, mutta koska sateli vettä, ajettiin välillä Heviziin katsomaan radioaktiivista lähdettä, joka olikin rajattu aidoilla kokonaan kylpyläkäyttöön, eikä sinne siis noin vain voinut mennä uittelemaan varpaita. Kaupunkia itsessään ei katseltu muuta kuin läpi huristellessa, mutta palattin Keszthelyyn ja siellä hengailtiin ympäriinsä samalla pyytämättä ja yllättäin triathlonia seuraillen. Kaupungissa oli varmaan satoja pikku museoita, joissa oli esillä kaikenlaista Cadillakeista uuneihin ja kidutuksesta keskiaikaiseen eroottiseen vahataiteeseen. :D Yhdessäkään ei käyty, mutta pitää joskus palata ja kiertää ne kaikki läpi.

 

IMG_4464.jpg

Keszthely ja triathlonistit

 

Seuraavat kaksi päivää olivat todella lämpimiä ja aurinkoisia, ja ne kuluivat pääasiassa rannalla maaten. Testattiin myös rautatieaseman vieressä oleva ravintola, ja koska ruoka oli niin hyvää, palattiin seuraavana iltana sinne uudestaan.

Viimeinen päivä vietettiinkin Budapestissä. Ensin ajettiin suoraa Gellertinvuorelle, josta avautui mahtavat maisemat koko kaupungin yli. Autolla pääsi siis ihan huipulle parkkialueelle, mutta näytti sinne tulevan myös busseja ja Hop on hop off -busseja. Aikamme päällisteltiin maisemia ja ajettiin sitten auto parkkihalliin keskustaan, ihan maailmanpyörän viereen. Nelisen tuntia hurahti sukkelaan vain katsellessa paikkoja, syödessä ja vähän shoppaillessa, mutta se riitti ihan hyvin. Ainoastaan Linnavuori ja Elvis Presley Park jäi seuraavalle kerralle varastoon. Sitten olikin aika ajella lentokentälle palauttamaan auto ja suunnata kotia kohti. Mukava maa oli Unkarikin näin pienen osan perusteella!

 

IMG_20170613_100102.jpg

Maisemia Gellertinvuorelta