Kesän kolkutellessa ovella mieheni sai saman ajatuksen kuin monet muutkin suomalaiset tänä keväänä: hankitaan matkailuauto ja reissataan sillä ainakin tämä kesä. Olin hiukan epäileväinen, sillä en halunnut sijoittaa niin paljoa sellaiseen, mistä en ollut varma, pitäisinkö edes, ja toisaalta en halunnut pihan täytteeksi rumaa kolossiautoa. Pikkuhiljaa pääsimme kuitenkin kompromissiin, eli asuntoauton sijaan ostimme retkeilyauton, joka miellytti myös minun silmääni, ja päätimme antaa karavaanarielämälle mahdollisuuden. Saman tien latasimme myös kännykkään puskaparkkisovelluksen, sillä leirintäalueet eivät oikein ole meidän juttu vaan haluamme mieluummin oleskella ja yöpyä omassa rauhassa, mieluiten järven taikka muun vesistön äärellä. Karavaanielämästä meillä molemmilta oli kokemuksia omilta lapsuusajoilta, ja olemme tässä aikuisiälläkin siitä muutaman kerran maistiaisia saaneet omalla klainarilla pikku reissuja tehdessämme ja muutaman kerran asuntovaunua lainatessamme. Retkeilyauto oli kuitenkin aivan uusi tuttavuus molemmille, ja myönnettäköön, että ennen tämän vuoden helmikuuta en ollut edes tietoinen sellaisen olemassaolosta.

 

Testireissu Hailuotoon

Ensimmäinen yhteinen reissu oli yhden yön yli kestävä testireissu Hailuotoon, ja tarkoitus siis oli testata, mitä kaikkea kannattaa pakata mukaan sekä miten mikäkin ominaisuus autossa toimii. Reissu oli oikein onnistunut, ja Hailuodosta löytyi vielä uusia kolkkia tutkittavaksi, vaikka siellä monet kerrat olemme aiemminkin käyneet. Yksi näistä oli Organum-niminen akustinen ympäristötaideteos, joka esiteltiin keväällä myös Ylen Egenland-ohjelmassa. Se sijaitsee Ulkokarvon autiotuvan kupeessa, ja tuon autiotuvan parkkipaikalla me myös puskaparkeerasimme yön.

Käveleskelimme toki myös pitkin Marjaniemen rantaa, ja päädyimme paistattelemaan päivää Sunikarin dyynien väliin tuulelta suojaan. Luonnon helmassa omassa rauhassa pääsi myös kesälomafiiliksiin, vaikkei loma ihan virallisesti ollut vielä alkanutkaan.

 

Lauttarannassa matkalla kohti Hailuotoa

 

Ensimmäiset aamukahvit retkeilyautossa

 

Dyynien välissä tuulelta piilossa

 

 

Viikko Itä-Suomessa

Ensimmäiselle varsinaiselle  kesälomareissulle lähdimme juhannusaattona. Ainoa matkasuunnitelmamme oli muutamasta ranskalaisesta viivasta kyhätty lista. Ajelimme ensin hissukseen kohti Laukaata, välillä ruokatauoille, välillä uimarannoille pysähdellen. Illansuussa kävimme katsastamassa Hitonhaudan, jota jonkin iltapäivälehden kotimaan matkailua käsittelevässä jutussa oli hehkutettu. Ihan mukava paikka se oli, vaikka ei nyt ihan niin vaikuttava kuin artikkelissa maalailtiin. Luonto oli kumminkin vehreää ja kaunista.

Tämän pienen patikoinnin jälkeen jatkoimme Konnevedelle, josta löytyi Neiturin kanavan vierestä kerrassaan ihana puskaparkki, jossa päätimme viettää juhannusiltaa. Peruutimme auton niemen nokkaan niin, että jokaisesta ikkunasta näkyi vain tyyni järven pinta. Muita ihmisiä ei juurikaan ollut liikkeellä, mitä nyt muutama veneilijä ja pari matkailuautoa kanavan toisella puolella. Auringonlasku ja -nousu näkyivät tähän juhannusspottiimme mahtavina, värikkäinä näytelminä.

 

Hitonhauta

 

Upea juhannusaaton puskaparkkimme

 

Aurigonnousu 03:13 

 

Aamusella jatkoimme matkaa Etelä-Konneveden kansallispuistoon, jossa tepastelimme yhteensä noin 15 kilometrin mittaisen lenkin. Ihan niin pitkää ei ollut tarkoitus käydä, mutta juhannuspäivästä huolimatta parkkipaikka oli ääriään myöten täynnä ja jouduimme jättämään auton kilometrin päähän tien varteen, ja vaellusmatkalla eksyimme kerran niin, että pari lisäkilometriä tuli siitä mokasta. :D Maasto oli hyvin vaihtelevaa, monipuolista ja todella kaunista. Sääskiä oli jonkin verran, mutta runsaasti Offia suihkuttelemalla ei niistä ollut haittaa.

Illaksi suuntasimme Pieksämäelle etsiskelemään yöpaikkaa, ja aikamme kierreltyämme löysimmekin mukavan uimarannan, jonka lämpimässä järvivedessä sai myös käydä huuhtomassa pois päivän hiet ja sääskimyrkyt. Tuosta uimarannan vierestä alkoi myös laaja mtb-polkujen reitistö, ja hiukkasen miestäni kuulemma harmitti, ettei oma pyörä lähtenyt tällä kertaa mukaan.

 

Etelä-Konneveden kansallispuisto

 

Iltarusko Pieksämäellä

 

Pieksämäeltä jatkoimme Puumalan ja Savonlinnan kautta Punkaharjulle. Tällä reitillä oli tarjolla ihan mahtavia vesistöjen poikki kulkevia reittejä, harjumaisemia, historiaa ja kesätunnelmaa! Joskus lapsena olen vanhempieni kanssa noilla hoodeilla käynyt, mutta eihän niistä enää mitään muistanut. Pidemmäksikin aikaa olisi kaikkiin niihin voinut jäädä.

Yöksi parkeerasimme kumminkin Kerimäelle uimarannalle, keskelle mitä kauneinta järvimaisemaa. Kerimäkikin vaikutti viehättävältä paikalta, ja pikkuruiseen kylään suhteettoman iso kirkko oli vaikuttava.

 

Puumalan tori sillalta käsin kuvattuna

 

Maisema takaovesta

 

Seuraavana päivänä matka jatkui Heinävedelle mökkivierailulle, joka leppoisien mökkipuuhien merkeissä venyikin seuraavaan päivään saakka. Sieltä jatkoimme Koloveden kansallispuistoon, jossa kiersimme noin viiden kilometrin mittaisen patikointireitin ja yritimme rantakallioilta bongailla norppia, valitettavasti tuloksetta. Maisemat olivat kuitenkin silmiä hivelevät ja maasto vaihtelevaa.

Päivä oli helteinen, ja matkalla kohti Kuopiota, seuraavaa lennosta keksittyä määränpäätä, pysähdyimmekin paistattelemaan päivää taas Heinävedelle, tällä kertaa Kerman kanavan varteen, jossa samalla ihmettelimme sulun toimintaa. Veneliikenne oli yllättävän vilkasta, ja monta kertaa saimmekin nähdä, miten portit avautuivat ja sulkeutuivat ja vesimassat nousivat ja laskivat.  

Kuopioon ennätimme illaksi, ja löysimme mukavan yösijan syrjäisen venesataman parkkipaikalta. Seuraavana päivänä tarkoitus oli tutustua Kuopion kaupunkiin, mutta kierros päättyikin suunniteltua aiemmin siihen, että lipesin askelissani kauppahallin portaissa ja mursin nilkkani. En tosin vielä tiennyt, että se oli murtunut, mutta koska kävely meni niin hankalaksi, menimme loppupäiväksi lekottelemaan Iso-Valkeisen uimarannalle (tosi mukava ranta, by the way), ja illan päälle ajelimme kotiin.

 

Koloveden kansallispuisto

 

Ilta Kuopiossa

 

Hiukan onnettomasta päätöksestään huolimatta reissu oli todella onnistunut, ja havaitsimme, että kotimaan matkailu voi olla ihan yhtä rentouttavaa ja inspiroivaa kuin ulkomailla reissaaminenkin. Koti-Suomessa on vielä valtavasti näkemätöntä ja kokematonta, ja karavaanielämä tuntui alusta asti mukavalta ja omalta tavalta viettää lomaa. 

 

 

Viikko Lappia ja Pohjois-Norjaa

Jouduin pitämään kipsiä viikon, ja heti saatuani sen pois ja tilalle kevyemmän nilkkatuen pakkasimme taas vankkurimme ja suuntasimme pohjoiseen. Alkuperäinen suunnitelma, itse asiassa ainoa valmiiksi tehty kesälomasuunnitelma, oli Hetta-Pallaksen vaellus. Koska se ei nyt kyynärsauvoilla kinkatessa onnistunut, muutimme suunnitelmaa vähemmän vaellusta ja enemmän maisemien katselua sisältäväksi. Ajoimme ensin Sodankylän liepeille voimalaitoksen kupeessa olevan järven rantaan ja jäimme siihen yöksi. Ihailimme keskiyöllä vielä korkealla paistavaa aurinkoa ja Lapin karun kaunista luontoa.

Aamulla jatkoimme matkaa kirkonkylän raitin kautta Kaunispään huipulle, jonne pääsi ihan autolla perille asti. Samana päivänä ennätimme ajella myös Utsjoelle ja Nuorgamiin, jonne menimme ihan vain Suomen pohjoisinta pistettä katsomaan, ja vielä Suomen kauneimmaksi tieosuudeksi äänestettyä tietä pitkin Karigasniemelle. Uskaltaisin kyllä väittää, että tie Utsjoelta Nuorgamiin oli liki yhtä kaunis. Yövyimme Kevon luonnonpuiston parkkipaikalla, josta aamulla  kauppareissun kautta jatkoimme Norjan puolelle.

 

Välimaan saamelaistila Nuorgamissa

 

Suomen kauneimmaksi äänestetty tieosuus

 

 

Ensimmäisenä Norjan puolelle tultuamme suuntasimme Altaan, jossa lapsena olen useana kesänä käynyt sukuloimassa mutta josta ei ollut oikein minkäänlaisia muistikuvia. Navigaattori opasti tienviittojen vastaisesti eri suuntaan,  ja päätimme totella navigaattoria. Vähän ennen Altaa alkoi maisema muuttua mahtavan jylhäksi ja vuoristoiseksi, ja kohta avautui edessä upea Altavuono.

Altassa ajelimme vähän ristiin ja rastiin kylää katselemassa, ja jatkoimme sitten vuonon reunaa pitkin vastarannalle lounastauolle ja miehenpuoli vähän myös kalalle. Pari pienehköä seitä ja yksi turska tuli saaliiksi, mutta ne päästettiin menemään.

 

Altanvuono

 

Yöksi parkeerasimme Rotsundiin mielettömän upeisiin maisemiin. Lyngenin alpit kohosivat vuonon takana, toisella puolella lehmät rouskuttelivat tummanvihreää tunturiruohoa ja suoraa edessä oli pieni suo.

Seuraavana päivänä jatkoimme Lyngenin vuonon reunaa pitkin (yli olisi päässyt oikaisemaan lautalla, mutta satuimme satamaan juuri samalla minuutilla, kun se oli lähdössä matkaan) ja suuntasimme kohti Blåvatnetia. Sen parkkipaikka oli tupaten täynnä autoja, joten ajoimme suosiolla hiukan eteenpäin ja jätimme auton vuonon reunaan levikkeelle. Minä en ymmärrettävästi voinut lähteä vaeltamaan, ja niinpä jäin autoon lueskelemaan kirjaa ja kiikaroimaan vuonolle. Kovasti hehkutettu Blåvatnet ei ollut kuulemma kaiken ylistyksen arvoinen, ja jatkuva virta ihmisiä teki siitä vielä vähemmän hehkeän, mutta kuntoilun kannalta se oli ilmeisesti ihan mukava patikkaretki.

Retken jälkeen jatkoimme matkaa, ja tällä kertaa otimme lautan Svenbystä Breivikeidetiin ja jatkoimme koti Tromssaa.

 

Puskaparkkimme Rotsundissa

 

Lauttamatkalla 

 

Tromssa

 

Päätimme seuraavan yön olla leirintäalueella, jotta pääsemme suihkuun ja saamme auton jätevesiasiat huollettua. Tromssan leirintäalue oli ihan mukava ja huoltorakennukset uudenaikaiset, mutta ei se mitenkään erityisen ihastuttava ollut miljööltään. Ihan vieressä kohosi kukkula, jonka päälle pääsee kondolihissillä maisemia ihailemaan, mutta olin käynyt siellä juuri edellissyksynä opiskelijoideni kanssa (etenkin iltaruskossa todella kauniit näkymät), joten skippasimme sen nyt.

Aamusella jatkoimme Sommaröyalle. Sielläkin olimme vierailleet viime elokuussa samaisella koulun reissulla, mutta koska se oli niin ihana, halusin näyttää sen myös miehelleni. Aurinko paistoi vielä kun tulimme perille, ja saari näyttäytyi koko kesäisessä kauneudessaan, mutta noin tunnin päästä taivas vetäytyi pilveen ja Hillesöytoppen, jonne miehenikin oli kivunnut, peittyi pilvien alle. Siitäkin huolimatta saari oli juuri niin ihana ja vuono juuri niin kirkkaan turkoosi kuin muistinkin. Päätimme pitää tauon myös matkailuautomuonasta, joka koostui pääasiassa pastapusseista, ja nautiskelimme myöhäisen lounaan Sjöjungfru-grillikahvilassa.

 

Ihana Sommaryöa

 

Sommaröyalta jatkoimme lautalla Senjan saarelle, mikä olikin paras päätös koko reissulla. Senja oli kerrassaan ihana! Ensimmäiseksi yöksi suuntasimme rauhalliseen vuononrantaan, jossa oli ilmeisesti kalastusta varten rakennettu laituri ja hienoin ikinä näkemäni ulkovessa. :D Tottahan toki kalastusta piti kokeilla, ja tuolla minäkin innostuin hommasta niin, että kotiin palattuamme piti hankkia ikioma virveli. Saalistakin tuli illan aikana lähes joka heitolla, mutta seuraavana päivänä ei ollenkaan. Viivyimme paikassa kumminkin pitkälle iltapäivään ja odottelimme sään selkenemistä, ja se kannatti, koskapa jatkaessamme Senja Scenic Routea vastaan tuli niin mielettömiä maisemia, että ne olisi ollut sääli missata sumun takia.

Jäimme Senjalle toiseksikin yöksi, tällä kertaa saarelle kulkevan sillan kupeeseen venesatamaan. Tuumimme yksimielisesti, että Senjalle pitää ehdottomasti tulla uudestaan, kun jalka sallii patikoinnin.

 

Ensimmäisen yön puskaparkkimme Senjalla

 

Maisemia Senja Scenic Routen varrelta

 

Sitten olikin aika suunnata kotia kohti. Tällä kertaa tulimme käsivarren kautta, välillä Saanan päälle hilpaisten (paitsi minä, joka jäin taas autolle lukemaan) ja vielä Muoniojokivarteen yöksi parkeeraten. Saanan liepeillä tuli testattua myös auton oma suihku, joka toimi erinomaisesti niin, että pujotti suihkupään vessan ikkunasta auton ulkopuolella seisovalle peseytyjälle. Aluksi tyhjällä levähdyspaikalla olikin yllättäen useita ihmetteleviä silmäpareja, mutta pöksyt oli onneksi jätetty varuilta päälle. ;)

Tämä pohjoiseen suuntautunut reissu oli kyllä ehdottomasti käymisen avoinen ja se paransi kaikki lapsuudesta jääneet Lappiin liittyvät negatiiviset mielikuvat, vaikka toki viimeisessä yöpaikassa saimme koko yön läiskiä sääskiä, jotka olivat löytäneet jonkin kulkuaukon auton sisään. Tuokin ongelma lienee ratkaistavissa ennen seuraavaa Lapin-matkaa.

 

 

 

Viikonloppureissu Sysmään

Seuraava retkeilyautoreissu, tällä kertaa töiden alkamisen takia vain viikonlopun mittainen, suuntautui Sysmään velipojan mökille. Tällä kertaa mies otti myös maastopyöränsä mukaan, ja menomatkalla pysähdyimme Laukaassa, jossa minä jäin uimarannalle paistattelemaan päivää ja hän tutustumaan paikallisiin mtb-polkuihin. Pysähdyimme myös Jyväskylässä virveliostoksille ja syömään. Jyväskylän keskustassa ei ole kummallakaan meistä ole tullut aiemmin käytyä, vaan aina on ajettu vain ohi tai korkeintaan pysähdytty Mäkkärille nelostien varteen. Viihtyisältä vaikutti sekin, varsinkin näin kesälookissaan.

Sysmän keskusta oli myös sympaattinen, ja torin ympärillä riitti kuhinaa. Viikonloppu oli lämmin ja aurinkoinen, ja se kuluikin perinteisten mökkiaskareitten parissa, eli uiden, saunoen, veneillen, kalastaen ja grillaten. Tulomatkalla pysähdyimme Pieksämäellä juuri siellä uimarannalla, jolla edelliskerralla oli haikailtu, että olisipa pyörä mukana. Mies kävi polkaisemassa muutaman tunnin lenkin, ja minä nautiskelin ilta-auringosta biitsillä. Oli kuulemma juuri niin mahtavat pyöräilymaastot kuin miltä oli näyttänytkin.

 

Kesäyö Sysmässä

 

Oulujärven ympäri -viikonloppu

Seuraavana viikonloppuna pakkasimme taas vankkurit ja ajelimme Kainuuseen Oulujärven maisemiin. Ajoimme suoraa päätä Manamansaloon, jossa vietimme päivää kalastellen ja auringosta nauttien Kiloniemen kalasatamassa. Koska Manamansalossa ei sovelluksemme mukaan ollut lainkaan puskaparkkeja ja netistä luin myös, että leiriytyminen muualle kuin leirintäalueille on siellä kielletty, ajoimme vielä samana iltana Paltamoon Koikerojärven uimarannalle. Se oli oikein viihtyisä alue, jossa oli laaja nurmikenttä ja myös grillikatos sekä siisti vessa. Aamupäivällä tutustuimme Paltamon kylänraittiin ja kävimme myös kirpparilla, joka olikin hupainen nostagiatrippi 80/90-luvulle.

Siitä jatkoimme Kajaaniin, ja aikamme kaupungilla pyörittyämme ajelimme Lukkarinnurmen uimarannalle, jossa myös oli todella kivasti laitettu ympäristö. Grillasimme eväitä nuotiopaikalla ja koitimme myös vähän kalastella, mutta tuuli oli niin kova, että tuntui, että siima sotkeentuu jo ennen kuin uistin ehtii veteen.

Niinpä jatkoimme matkaa Paltaniemeen, jossa ensin pistäydyimme kuvakirkossa ja ajelimme museotietä (Eino Leino -talossa oli yksityistilaisuus, joten sinne emme päässeet), ja laskeuduimme sitten rantaan, jossa oli kiva hiekkaranta ja venesatama - sekä peräti vesivessat. :) Paikka oli niin mukava, että hengailimme siellä koko loppupäivän ja jäimme yöksikin.

Seuraavana päivänä sitten ajelimme Oulujärven toista rantaa eli Vuolijoen ja Vaalan kautta takaisin. Oikein mukava reissu oli tämäkin ja Kainuu on aina yhtä <3.

 

Kesäyö Paltaniemen rannassa Eino Leinon maisemissa

 

Kesä 2020 siis opetti ainakin katsomaan lähelle ja rauhoittumaan. Mieli ei ole lainkaan haikaillut etelän lämpöön taikka eksoottisiin maisemiin. Eksotiikkaa löytyy ihan kotoa ja lähinaapurista. Puheissa onkin ollut, että jatkamme tämän tyyppistä matkailua niin kauan kuin se tuntuu mukavalta. Ja tätä kesääkinhän on vielä jäljellä! :)

 

Algarven lämpötilat ovat maaliskuun alussakin kuin  suomalainen kesäsää. Niinpä päätimme lähteä etsimäään aurinkoa sieltä. Edellinen Portugalin-lomamme neljä vuotta sitten oli täydellinen, joten Portugali vaihtoehtona houkutteli muutekin. Tuolloin helmi-maaliskuun vaihteessa ei vielä ollut minkäänlaista koronapaniikkia ilmassa, eikä se pelottanut eikä näkynytkään muuten kuin jossain määrin lisääntyneenä kasvosuojien käyttönä Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Talvisaikaan ei Algarveen ole suoria reittilentoja Suomesta, joten lensimme Lissaboniin, josta vuokrasimme auton. Lento oli sen verran myöhään illalla perillä, että olimme varanneet ensimmäiseksi yöksi yösijan Lissabonin lähistöltä. Aamulla jatkoimme kohti etelää, ja parin tunnin ajon jälkeen olimmekin perillä Olhos de Águassa Albufeiran liepeillä. Kylä oli todella sympaattinen, kaunis ja sopivan rauhallinen. Varaamamme huoneisto (Casa Laranhinja) oli myös ihan mahtava: moderni, siisti ja sijainniltaan loistava - aivan lähellä rantaa, ravintoloita ja kauppoja.

Merivesi oli vielä liian kylmää uimiseen, mutta tuolla lähirannalla hengailimme useampanakin päivänä, välillä käveleskellen, välillä kirjoja lueskellen. Rannan kupeesta pääsi kiipeilemään viereisille kukkuloille portaikkoa pitkin, ja pienen off road -pätkän yli myös kuuluisalle Praia da Falésialle. Tuolla Praia da Falésian rannalla, joka jatkuu kilometrien matkan aina Vilamouraan asti, kävimme myös juoksentelemassa aamulenkeillämme.

Albufeiraan oli matkaa muutama kilometri, ja totta kai kävimme sielläkin testaamassa biitsin (Praia da Oura) sekä katsastamassa kuuluisan Stripin (joka ei ihan vetänyt vertoja Las Vegasin kaimalleen). Koska auringonlasku ei aivan tuonne meidän hoodeille pinnanmuotojen takia näkynyt, ajelimme eräänä iltana kymmenen kilometrin päähän Praia do Evaristolle sitä katsomaan. Siellä se näkyi kauniina ja aina yhtä sykähdyttävänä.

 

Olhos de Águan rantaa

 

Ensimmäisenä varsinaisena lomailupäivänä lähdimme ajelemaan länteen kohti Lagosia. Matkalla pysähdymme ihastelemaan valtavan kaunista Praia da Marinhaa sekä Praia da Rochaa. Jälkimmäistä ilmeisesti lähestyimme väärästä suunnasta, sillä tarkoituksena oli katsella ylhäältä päin vaikuttavia kalliomuodostelmia, mutta päädyimme merenpinnan tasolle pitkälle biitsille. Kaunis oli kyllä sekin, ja piknikeväät maistuivat auringon lämmössä. Praia da Marinhalta olisi lähtenyt myös upea vaellusreitti, mutta me kävelimme sitä vain jonkin matkaa. Muuten keskityimme hämmästelemään kivimuodostelmia ja istuskelemaan rantahietikossa.

Vaikka millään ei olisi malttanut, jatkoimme matkaa Lagosiin. Suuntasimme ensin Ponta da Piadadelle, joka oli myös käsittämättömän hieno luontokohde jyrkkine rinteineen ja turkooseine vesineen. Illan viilettyä kävimme myös Lagosin kaupungissa katselemassa ja vähän ostoksillakin.

 

Praia da Marinha

 

Ponta da Piadade

 

Toisena päivänä ajelimme majapaikastamme päinvastaiseen suuntaan eli rannikko myötäillen kohti itää. Ensin suuntasimme Taviran kaupunkiin Praia da Barreta -nimiselle rannalle. Pysäköintialueelta olisi ollut 1,5 kilometrin kävely itse biitsille, mutta sinne kulki myös minijuna, jonka kyytiin mekin hyppsimme. Ranta oli pitkä, valkoinen hiekkaranta, ja lämpimmänä kesäpäivänä siellä olisi ollut mukava viettää rantapäivää. Nyt tuuleskeli välillä vähän kylmästikin ja taivas oli pilvinen, mutta rannalla oli muutakin mielenkiintoista: metrikaupalla ruostuneita ankkureita lojumassa rantahiekassa. Tämä on ilmeisesti jonkinlainen muistomerkki alueella päättyneelle tonnikalan pyynnille. Rannalla oli myös muutama mukava kahvila ja ravintola. 

 

Praia da Barreta

 

Samalla reissulla kävimme myös Farossa hiukan karmivassa mutta näkemisen arvoisessa luukirkossa (Capella de Ossos), mutta Faro ei varsinaisesti muuten houkutellut tutustumaan tarkemmin. Niinpä suuntasimme MAR Shopping Algarve -ostoskeskukseen. Ostarista löytyi IKEAn lisäksi mm. meidän lempikauppa Primark sekä Pull & Bear, Bershka, Stadivarius ja paljon muita mukavia putiikkeja.

 

 

Capella de ossos

 

Eräänä päivänä päätimme lähteä vaeltamaan Parque Naturale do Ria Formosaan. Paremman tiedon puutteessa laitoimme navigaattooriin päämääräksi tuon, ja se opasti meidät eräänlaiseen opetuskeskukseen, jossa pääsi tutustumaan alueen luontoon ja eläimiin kolmen kilometrin mittaisella kierroksella vaihtelevissa maisemissa. Varsinaiseen vaellusfiilikseen siellä ei ihan päässyt, mutta mukava silti oli käveleskellä ja nautiskella piknikeväitä. Puistossa voi nähdä hyvällä tuurilla myös kameleontteja ja flamingoja, mutta meidän kohdalle niin hyvä tuuri sattunut. 

Aurinko paisteli vielä lämpimästi tuolta lähdettyämmekin, joten pysähdyimme vielä Faron biitsille nauttimaan viimeisistä säteistä. Sekin oli todella kaunis ja iso ranta.

 

Parque Naturale do Ria Formosan luonnonpuisto

 

Viimeisenä Algarve-päivänä päätimme lähteä delfiinisafarille ja luolakierrokselle veneellä. Tällaisten retkien järjestäjien ständejä näkyi  siellä täällä, mutta meidän lähellä sijaitseva kioski oli jo mennyt kiinni, kun me edellisenä iltana olisimme menneet varauspuuhiin. Päätimmekin ajella aamulla Albufeiran satamaan ja katsoa, josko pääsisimme mukaan jollekin tripille - ja sehän onnistui! 

Päädyimme No Limit -nimisen retkenjärjestäjän kumiveneseen, mikä osoittautui todella hyväksi ratkaisuksi (verrattuna isompan alukseen) kolmestakin syystä: Pienellä veneellä pääsee lähemmäs delfiinejä. Sillä pääsee myös sisälle luoliin, ja kaiken lisäksi kyydissä pääseee kokemaan kunnolla vauhdin ja veneilyn hurmaa. Delfiinejäkin näimme ja vieläpä aivan lähietäisyydeltä! Kuuluisassa Benagil Cavessa kävimme toki myös.

 

Delfiini- ja luolasafarilla

 

Vihoviimesen lomapäivän aamuna lähdimme ajamaan kohti Lissabonia. Matkalla pysähdyimme Altessa, joka on pieni ja idyllinen kylä muutaman kymmenen kilometrin päässä Albufeirasta. Siellä vallitsi seesteinen ja kiireetön tunnelma, kukat kukkivat ja linnut lauloivat. Kylän liepeillä olisi Wikipedian mukaan ollut myös jonkinlainen vesiputous, mutta me jätimme sen seuraavaan kertaan, sillä Lissabon kutsui.

Lissabonissa tunnelma ja maisemat olivat aivan yhtä ihanat kuin edellisellä kerralla käydessämme muutama vuosi sitten. Katujen vilinä, raitiovaunujen kolina, tuoksuvat pastei de natat, kauniit rakennukset ja sympaattiset kadut - ne kaikki vain ovat minu mieleeni. Lissaboniin voisin palata aina vain uudestaan.

Lissabonissakaan ei näkynyt jälkeäkään koronapelosta, mutta totta kai kotiin palattuamme ja epidemian yllyttyä pandemiaksi, tuli seurattua tiiviisti myös Portugalin virustilannetta. Onneksi me säästyimme tietääksemme taudilta. Matka olisi jäänyt tekemättä, jos tilanteen etenemisen olisi arvannut, mutta olen onnellinen, että se tuli tehtyä, sillä kuka tietää, milloin matkustaminen ylipäänsä seuraavan kerran on mahdollista.

 

Alte

 

 

Meillä siis sattui lomailupaikkavalinta aivan nappiin, mutta koska meillä oli majoitusta valitessa hankaluuksia päätää, minne päin Algarvea suuntaisimme, koostan tähän vielä  muutamia havaintoja. Tietysti pitkälti riippuu siitä, mitä lomalta haluaa, minnepäin kannattaa suunnata.

Kaupungit / kylät: Koska meillä mielenkiinto on lähinnä luonnossa, rannoissa ja kauniissa kylissä eikä niinkään juhlimisessa tai shoppailussa, en valitsisi tukikohdakseni Faroa, Lagosia tai Albufeiraakaan. Ne olivat makuuni liian isoja ja hälysiä, ja kahdessa ensiksi mainitussa rannat ovat sen verran kaukana kaupungista, että sinne mennäkseen on oltava jokin kulkuneuvo. 

Koostettuna vielä biitsit, joilla kävimme:

Praia Olhos do Água: Pieni ja kaunis ranta, jossa myös suojaisia kallionkoloja ja omaa rauhaa. Kahviloita ja ravintoloita, mutta yleistä vessaa tms. en havainnut. Pysäköinti kadunvarrella ihan vieressä mahdollista, mutta kesäaikaan oletettavasti täynnä jo aamusta.

Praia de Marinha: Todella kaunis ranta, jota voi ihailla niin ylhäältä kuin alhaalta. Pehmeää hiekkarantaa kohtalaisen pitkästi. Iso parkkipaikka vieressä. Alhaalla ravintola, jossa oletettavasti myös vessa. Ei auki offseasonina.

Praia da Oura: Aika perus ranta Albufeiran keskustassa. Lähellä olevat kadunvarsipaikat täynnä jo näin offseasonina, mutta pienen matkan päässä isohko maksullinen parkkialue. Paljon ravintoloita.

Praia de Rocha: Iso hiekkaranta, jossa paljon biitsiharrastusmahdollisuuksia. Pysäköintitilaa on paljon, esim. Marinha de Portimãossa. Ravintoloita ja kahviloita lähellä. Yleisestä vessasta ei havaintoja.

Praia de Felicia: Pitkä ja kaunis ranta, paljon omaa tilaa. Emme käyneet autolla, joten pysäköinnistä ei tietoa. Muutama ravintola.

Praia de Faro: Myös tämä on pitkä ja kaunis ranta. Isohko parkkialue ihan vieressä. Muutamia ravintoloita.

Praia do Evaristo: Kaunis, pieni ja kivikkoinen ranta hiukan syrjässä. Ravintola ja baari. Ei varmaanlaan kovin hyvä uimiseen.

 

 

Yhdet Gaujan kansallispuiston sadoista rappusista, jolle oli käynyt näköjään vähän köpelösti

 

Lennot, majoittuminen ja auto

Jostain syystä Viroa lukuun ottamatta Baltian maat olivat jääneet meillä kokonaan vieraiksi, ja tilanne päätettiin korjata kesälomareissulla. Alun perin suunnitelmana oli ajella omalla autolla koko matka kotoa aina Vilnaan asti ja takaisin, mutta perheen ajovastaavaa tämmöinen ponnistus ei houkutellut, ja hän etsikin edulliset lennot Riikaan sekä vuokra-auton sieltä. Auton vuokrasimme Thriftyltä, joka käytännössä olikin sama kuin Hertz.

Kuten reittisuunnitelmakin myös majapaikka muuttui koko ajan vaihtuvasta pysyvään, eli olimme koko ajan yötä samassa kämpässä Jürmalassa, ja teimme päiväreissuja sieltä. Kämpän vuokrasimme ensimmäistä kertaa koskaan Airbnb:n kautta, ja saimme asunnon viiden minuutin kävelyn päässä rannasta reilulla 400 eurolla 9 yöksi. Kerrostalo oli aika karsea, neuvostohenkinen loukko, jonka rappukäytävässä haisi kosteus, kissanpissa ja tupakka, mutta itse asunto oli nätti ja ihan viihtyisä. Naapurusto oli aika äänekäs, ja yhtenä iltana nuorisoporukka biletti eläinlääkärin parkkipaikalla autostereoineen niin pitkään, että poliisi tuli häätämään heidät pois. Muutaman yön oleskeluun tämä kämppä on ihan hyvä, mutta näin pitkään majailuun emme sitä oikein voi suositella, vaikka isäntä olikin mukava ja ranta lähellä.

Vilnan-reissu oli liian pitkä päiväseltään tehtäväksi, ja vuokrasimmekin sieltä Bookin.comin kautta asunnon yhdeksi yöksi. Asunto (39 e !!!) sijaitsi ihan vanhassakaupungissa. Auton sai parkkiin suojaisalle sisäpihalle ja asunto muutenkin oli aivan ihana, ja sinne olisimme mielellään jääneet koko loppu lomaksi, mutta Jürmalan-kämppä valitettavasti odotteli siellä tyhjillään ja maksettuna.

 

Jürmalan kämppämme ulkoapäin ei varsinaisesti kutsunut astumaan sisään.

 

Biitsi ja Jürmala

Ensimmäiset reissupäivät olivat todella lämpimiä, jopa +30 astetta, ja pääsimme nauttimaan Jürmalan paljon kehutuista biitseistä. Ranta olikin hyvin hoidettu, ja vessoja ja kahviloita oli vieri vieressä. Myös lasten leikkipaikkoja ja aikuisten kuntoilulaitteita löytyi ihan vakiospottimme läheltä. Vesi oli lämmintä, mutta päästäkseen uimasyvyyksiin olisi pitänyt kahlata melkoisesti.

Meidän kämppä sijaitsi Jürmalan luoteispäässä Kaugurin kaupungnosassa, eikä keskustan rantoja tullut testattua uimamielessä, mutta ranta vaikutti olevan joka kohdassa yhtä kaunis (palveluja tosin vain kylien kohdalla). 26 kilometrin mittaisella rannalla oli myös mukava tällaisen helposti eksyvän yksinjuoksijan käydä aamulenkillä, ja hiekka oli vesirajassa juuri sopivan kovaa lenkkarin alla. 

Kiva ranta ja samalla myös nähtävyys oli Jürmalan toisella reunalla sijaitseva iso hiekkadyyni, White Dune. Uimista emme tässä kohtaa kokeilleet, mutta kyllä jotkut sitäkin näyttivät tekevän.

 

Ihana Jürmala Beach jatkuu ja jatkuu silmän kantamattomiin.

 

White Dune

 

Jûrmalan keskustassa, Majorissa, satuimme käymään juuri sinä päivänä, kun siellä vietettiin kävelykatu Jomas ielan festivaalia. Ihmisiä oli liikenteessä valtavasti ja auton parkeeraus meinasi tuottaa ongelmia, mutta aikamme pyörittyämme onnistuimme. Kadulla oli musiikkiesityksiä ja erilaisia myyntikojuja, ja kansallispukuisia latvialalaisiakin liikuskeli joukossa. Jürmalaan saapuessa täytyy muuten joka päivä maksaa 2 euron pääsymaksu, mutta jos aikoo ajaa vain ohitse, voi käyttää joen toista puolta kulkevaa tietä ja välttää maksut. Tuo Kaugurin kaupunginosa, jossa meidän asuntomme oli, ei  kuulu maksulliseen alueeseen.

 

Jürmalan keskustan ranta-aluetta

 

Kansallispuistot

Ihan Jürmalan vieressä on Kemerin kansallispuisto, jonne suuntasimme ensin. Haimme historiallisessa Meža mājassa sijaitsevasta opastuskeskuksesta alueen kartan ja kävelimme ensin keskuksen ympäristössä kulkevan reilun kilometrin mittaisen reitin ja sen jälkeen jonkin matkan päässä olevan 3,7 kilometrin mittaisen suoreitin (Lielais Ķemeru tīrelis), joka oli kokonaan pitkospuita. Noin puolimatkassa olisi ollut mahdollista ottaa oikoreitti, joka puolittaa lenkin. Noilla kohdin on myös näköalatorni, josta koko erikoisen suoalueen lampineen näkee hyvin. Tämä jälkimmäinen reitti on ehdottomasti käymisen arvoinen. Se on ilmainen, mutta auton parkeeraukseen kannattaa varata 2 euroa. 

 

Suoreitti Kemerin kansallispuistossa

 

Palasimme Kemeriin vielä toisenakin päivänä ennen kotiin paluuta, tällä kertaa Kanieris-järvelle. Jätimme auton tien varteen ja kävelimme ensin lintutornille ja sen jälkeen takaisin päin kohti venekeskusta. Tämä reitti (Kaņiera ezera niedru taka) oli kokonaan kosteikon päällä kelluvaa pitkospuusiltaa ja siinä mielessä todella erilainen luontokokemus. Reitin pituudeksi arvioimme noin kolme kilometriä yhteensä. Tämän jälkeen kävimme vielä järven toisessa päässä toisella lintutornilla (Kaņiera Pilskalna Skatu Tornis), jonne oli muutaman sadan metrin matka parkkipaikalta. Molempia paikkoja voin suositella, ja lintubongareita ilahduttavat taatusti monenlaiset haukat, haikarat, silkkiuikut, nokikanat, hanhet, merimetsot ja monet muut lajit. Kotkiakin siellä voi nähdä, mutta meidän kohdalle ei tämmöinen onni käynyt.

 

Kanieris-järven maisemia

 

Myös Kemerin kylässä oli mielenkiintoista nähtävää, muun muassa hauskan vanhanaikainen rautatieasema ja upea ortodoksikirkko. Myöhemmällä retkellä päädyimme sattumalta Tukums-nimiseen kaupunkiin, jonka lähellä sijaitsevan Šlokenbekan kartanon pihalla kävimme myös ihastelemassa.

 

Kemerin rautatieasema

 

Šlokenbekan kartanopihaa

 

Gauja on Latvian kansallispuistoista parhaiten tunnettu. Siellä olisi riittänyt nähtävää useammaksikin päiväksi, mutta me lupasimme lapsille maksimissaan 5 kilometrin vaelluksen (joka tosin venyi 9 kilometriin), ja suuntasimme ensin Siguldan kaupunkiin. Sattumalta päädyimme Gūtmaņalan luolalle, jonka vieressä oli parkkialue (2 e / auto) ja opastuskeskus. Otimme sieltä mukaan karttoja ja ajattelimme kävellä yhden kartan ehdottaman reitin, mutta eksyimme siltä jo heti luolan jälkeen. Käveleskelimme sitten omia reittejä geokätköilykartan ja Pokemon go:n avulla pitkin polkuja ja tuhansia rappusia, joita rinteissä oli joka paikassa. Luonto oli rehevää ja ihanan vihreää, ja meillä oli onnea sään suhteen, sillä välittömästi palattuamme parkkialueelle alkoi sataa. Opasteviittoja oli reiteillä aika paljonkin, mutta pelkästään niiden varassa en lähtisi suunnistelemaan.

 

Joogapose Gaujan kansallispuistossa :D

 

Jatkoimme vaelluksen jälkeen Cësisin kaupunkiin, jonka liepeillä sijaitsevan laamapuiston (Camel Park Raksi) esitteen olin bongannut mukaani jo lentokentältä. Puisto oli pieni ja kotoisa, ja siellä oli kymmeniä laamoja ja alpakoita (sekä kameleja, aaseja, vuohia, koiria, kissoja ja kaneja), joita sai silitellä ja syöttää. Tämä taisi olla itse kullekin meistä koko reissun kohokohta. :)

Cësisin keskusta oli mukavan näköinen, ja sitä olisi voinut vaikka tutkailla tarkemminkin. Oli kuitenkin jo ilta, kun sinne saavuimme, ja kävimme vain syömässä ihanaa italialaista ruokaa.

 

<3

 

Riika

Riiassa kävimme varta vasten yhtenä päivänä, ja ohikulkumatkalla useampanakin päivänä. Vanhakaupunki oli nopeasti nähty eikä herättänyt sen suurempia tunteita. Olihan se ihan nätti muttei meidän mielestämme mitenkään erityinen tai sympaattinen. Shoppailemassa kävimme Galerja Centressä (aika köykäinen valikoima kauppoja) ja vähän keskustan ulkopuolella sijaitsevissa Spicessa sekä Alfassa, jotka olivat isompia ja monipuolisempia ostoskeskuksia. Hintataso vaatteissa oli aika lailla sama kuin Suomessa, kosmetiikassa jonkin verran halvempi.

Kävimme myös Riian eläinpuistossa, kun loppureissun sateisille päiville piti keksiä tekemistä. Puisto oli ihan mukava ja eläimissä oli joitain harvinaisempiakin lajeja, joita muualla ei ole tullut nähtyä, kuten virtahepo ja vyötiäinen. Myös ilveksen pentujen peuhaamista oli mukava katsella. Puiston pääsylippu oli todella edullinen, 20 euroa perheeltä.

 

Mielestäni viehättävimmät hoodit Riiassa

 

Liettuan-keikka: Ristikukkula, Vilna, Trakai ja Kaunas

Sää Riian seudulla muuttui sateiseksi ja ajattelimme muutenkin, että viikolla on parempi suunnistaa pääkaupunkiin kuin viikonloppuna, joten torstaiaamuna suuntasimme kohti Liettuaa. Rajalla ei ollut minkäänlaisia tarkastuksia tai muita muodollisuuksia, vaan matka jatkui samaan tapaan kuin vaikka Suomesta Ruotsiin mentäessä.

Matkalla pysähdyimme Ristikukkulalla Šiauliain lähistöllä. Olimme nähneet kyllä kuvia paikasta, mutta ei niistä pystynyt arvaamaan sitä hämmästystä, minkä paikka todellisuudessa herätti. Jonkin lähteen mukaan kukkulalla ja sen reunoilla on nykyisin yli 100 000 ristiä, ja se oli kyllä helppo uskoa. Paikka on kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen!

 

Ristikukkula

 

Vilnan vanhakaupunki oli kompakti ja melko nopeasti käveleskelty läpi, mutta tunnelma siellä oli niin mukava, että varmasti siellä viihtyisi useammankin päivän. Riikaan verrattuna kaupunki oli mielestämme paljon sympaattisempi ja herttaisempi. Uzupisin alue erityisesti sen perustuslain (lue esim. täältä: https://www.travelloverblogi.fi/uzupis-vapaakaupunki-joka-ehka-tahtoisi-olla-valtio/ ) luettumme viehätti.

 

Vilnaa kalansilmälinssin läpi katseltuna

 

Jatkoimme seuraavana päivänä Vilnasta Trakain linnalle. Koko kylä värikkäine puutaloinen oli mukavan näköinen ja aurinkoisena päivänä siellä varmasti olisi kiva hengailla, mutta nyt vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Niinpä tyydyimme kiertämään kylän muutamaan kertaan autolla ja jatkoimme Kaunasiin, jossa aurinko jo paistoi. Jätimme auton Akropolis-ostoskeskukseen ja kävelimme kävelykadulle. Koko vanhankaupungin keskusta oli remontin alla, eikä siitä siksi oikein saanut positiivista käsitystä. Liekö valmistautumista Euroopan kulttuuripääkaupunki 2022 varten?

 

Trakain linna

 

Värikkäät puutalot Trakain kylässä piristivät sadepäivää.

 

Kaunasin pääkatu ei ole kovin viehättävä tällä hetkellä.

 

Kaiken kaikkiaan Latviasta ja Liettuasta jäi ihan positiivinen mielikuva. Liettuasta pidimme kaikki enemmän, joskaan kahden päivän aikana siellä ei tietenkään nähnyt yhtä paljoa kuin viikon aikana Latvian puolella. Vaikka kaikissa netin matkakoppaissa ja kuvauksissa kerrotiin, että neuvostoajan merkkejä on purettu ja raivattu pois, kyllä niitä edelleen oli nähtävissä niin rakennuksissa kuin muutenkin. Liettuan rantakohteisiin voisin mielelläni käydä vielä tutustumassa.

 

 

 

Hiihtoloman 2019 reissukohteeksi valikoitui Israel. Aiemmin se ei ole ollut edes harkinnassa, koska olemme ajatelleet, että turvallisuustilanne siellä on epävakaa, mutta ystävän suosituksesta (ja vakuuttelusta, että siellä on täysin turvallista) sinne päädyimme. Päätös osoittautui oikein hyväksi, ja minkäänlaista uhkaa tai jännitettä ei ollut aistittavissa. Tel Aviv oli yllättävänkin rennon ja chillin oloinen paikka (johtunee surffareista), eikä Jerusalemkaan turhan jäykältä vaikuttanut.

 

 

Sää

Ennen matkavarausta katselimme sääennusteita ja aiempien vuosien maaliskuun lämpötiloja, ja ajattelimme pääsevämme helpolla ja lyhyellä matkustuksella lämpöön, ja toteutuihan se lopulta onneksi. Ensimmäiseksi jouduin kuitenkin ostamaan hupparin ja sukkahousut, kun sää oli perjantaista tiistaihin todella viileä, ajoittain jopa kylmä, ja matkalaukussa oli vain kesävaatteita. Sadekuurojakin saimme niskaamme parina päivänä. Tiistaista lähtien alkoi onneksi lämmetä, ja saimme nauttia kaksi täyttä biitsipäivääkin. Ja biitsihän on ihmisen parasta aikaa, eikö? 

 

 

 

Asuminen

Vuokrasimme asunnon (Hayarkon Full Sea View) Booking.comin kautta. Se  oli vain muutaman kymmenen metrin päässä rannasta ja vajaan kahden kilometrin päässä Jaffan vanhastakaupungista, mikä oli kaikin puolin ihan täydellinen sijainti - kävelemällä pääsi suurimpaan osaan Tel Avivin keskeisistä mestoista. Asunto oli kunnoltaan ja varustelultaan ihan ok, joskin vähän siellä haisi kosteusongelma. Siinä oli myös ihana kattoterassi, josta näki biitsille. Asunnon ja rannan välisellä tontilla tosin oli rakennustyömaa, joten kovin kauaa siinä ei ehkä ole merinäköalaa. Sisällä kämpässä oli aluksi todella kylmä, ennen kuin aloimme pitää surutta ilmastointilaitteen lämmitystä päällä myös öisin ja joskus jopa sen aikaa, kun olimme poissa asunnosta. Kylmyys on nettilähteiden mukaan ihan yleistä israelilaiskämpissä tähän aikaan vuodesta.

 

 

 

Liikkuminen

Saavuimme perille Tel Aviviin puolen yön maissa, ja koska oli niin myöhä ja vieläpä sapatti, päätimme suosiolla ottaa taksin (175 NIS) asunnolle. Lentokentältä pääsee keskustaan myös junalla, bussilla ja sherutilla, eli jaetulla taksilla, mutta julkinen liikenne on aika lailla seis sapatin aikana. Muutoin emme taksilla juuri ajelleet, paitsi kerran linja-autoasemalta asunnolle (kolme-neljä kilometriä, maksoi 50 NIS) ja sitten lopuksi takaisin lentokentälle. 

Muuten liikuimme pääasiassa kävellen. Yhtenä päivänä vuokrasimme kaupunkipyörät ja ajelimme rantaa pitkin Yarkon-joelle asti. Pyörien vuokraus vaikutti ensin todella monimutkaiselta, mutta ei se lopulta ollutkaan ja pelkkä luottokortti riitti automaatilla, joita on aika tiuhaan ympäri kaupunkia. Pyörällä en tosin olisi uskaltanut lähteä keskelle kaupunkia - sen verran hurjalta meno välillä näytti. Myös sähköpotkulautoja oli vuokrattavissa vapaasti kenelle tahansa, mutta ymmärtääkseni niiden käyttöön olisi tarvinnut jonkin sovelluksen.

Jerusalemiin matkustimme ensin sherutilla päälinja-autoasemalle (5,5 NIS / hlö) ja sieltä tavallisella bussilla (16 NIS / hlö) Jerusalemin päälinja-autoasemalle. Tel Avivin linja-autoasema oli melkoisen sekava (ja haiseva) sokkelikko, jonne sisään tullessa oli turvatarkastus läpivalaisuineen, mutta oikea lähtöportti löytyi ja bussi lähti melkein heti matkaan. Linja-autoilla oli monin paikoin oma kaista, joten matka sujui sukkelaan, vaikka muu liikenne välillä mateli ruuhkassa. Bussi oli niin mennessä kuin tullessakin hyväkuntoinen ja moderni - jopa usb-pistokkeet oli istuimien yläpuolella puhelinten latausta varten.

 

 

 

Jerusalem

Maanantain sääennuste lupasi sadetta Tel Aviviin, joten ajattelimme sen olevan täydellinen päivä suunnata Jerusalemiin. Vuokraemäntä kävi edellisiltana tyttärensä kanssa selittämässä, miten pääsemme sinne, ja helposti niiden ohjeiden avulla pääsimmekin perille. Jerusalemin bussiasemalta oli parin kilometrin kävely pitkin Jaffa streetiä vanhaankaupunkiin. Lähistölle olisi päässyt myös raitiovaunulla, mutta sitä emme olleet tajunneet etukäteen, ja takasin tullessa talsimme ruokapaikkaa etsien 1/3 matkasta, minkä jälkeen ajattelimme, että sama kävellä loputkin.

Vanhassakaupungissa suunnistaminen ei ollut kovin helppoa, vaikka apuna oli niin kartta kuin google mapskin, mutta vain yhden kadun jouduimme lopulta kävelemään useampaan kertaan läpi reittiä kalliomoskeijalle etsiessämme. Jerusalem ei ollut ollenkaan sellainen kuin olin sen mielessäni kuvitellut, mutta todellakin käymisen arvoinen paikka! Olin ajatellut, että nähtävyyksiä ja raamatullisia paikkoja on siellä täällä ympäri kaupunkia, mutta merkittävimmät olivat kaikki vanhankaupungin sisällä. Itse vanhakaupunkikin yllätti siten, että iso osa kaduista oli katon alla ja kaikkialla oli kaupustelijoita. Muualla kuin vanhassakaupungissa (sekä kävely sinne ja takaisin) emme käyneet, mutta Getsemane näkyi myös kalliomoskeijalle.

Vanhassakaupungissa oli turvatarkastuksia läpivalaisuineen useammakin paikassa, ja joka puolella pyöriskeli ihan lapsilta näyttäviä sotilastyttöjä ja -poikia, jotka kantoivat raskaita aseita ihan kasuaalisti. Poliisejakin näkyi Jesuralemin katukuvassa huomattavasti enemmän kuin Tel Avivissa.

 

Kalliomoskeija

 

Yksi monista putiikkien täyttämistä kujista

 

 

Ruoka

Olimme olleet kaukaa viisaita ja pakanneet ilta- ja aamupalatarvikkeet sekä muutaman vesipullon matkalaukkuun valmiiksi, niin ei tarvinnut heti tultuamme yön kähmässä lähteä etsimään ruokakauppaa. Pieniä kauppoja löytyi sittemmin joka puolelta, mutta mitään isompia ei näkynyt. Hintataso näissä kaupoissa oli melko posketon! Perus jukurttipurkki maksoi 7 NIS ja muropaketti peräti 40 NIS.

Halvimmalla ruokaa löysi katukeittiöistä, joista falafelpitan sai 15 NIS:llä ja lihaversion hiukan kalliimmalla. Näillä pääsääntöisesti elimmekin koko viikon. :D Muihin paikallisiin ruokiin ei siis hirveästi tullut tutustuttua, paitsi yhtenä päivänä söin aivan ihanaa shakshukaa, johon löysin reseptinkin, jota aion kokeilla pikimmiten. Tietysti maistelimme myös baklavia ja muita ihanan sokerisia leivonnaisia, ja valtavan kokoiset paikalliset mandariinit olivat todella mehukkaita.

Bezzo Pizzan pitsat on myös pakko mainita. Pitseria sijaitsee Banana Beachin liikennevaloista yli tultaessa suoraa eteenpäin yhden korttelin päässä, eli ihan meidän asunnon hoodeilla, mutta jostain syystä sinne menimme vasta lähtöpäivän iltana. Siellä söimme yhdet elämämme parhaista pitsoista!

 

 

 

Nähtävyydet

Emme ennen matkaa olleet juurikaan ehtineet / jaksaneet ottaa selvää nähtävyyksistä, ja muutaman kerran kävikin niin, että halusin palata uudelleen jonnekin, jossa olimme jo käyneet ja vasta sen jälkeen olin ottanut selvää paikasta. Näin kävi muun muassa Jaffan ja Neve Tzedekin kanssa. Toisaalta emme jaksaneet nähtävyyksiä hirveästi ahmiakaan, koska halusimme lomalta pääasiassa rentoa meininkiä ja chillailua. Museot olivat myös to do -listalla vain hätävarana, jos olisi satanut enemmänkin, ja niissä ei siis tullut käytyä ollenkaan.

 

Vanhaa Jaffaa

Neve Tzedek

 

Jaffan (ihanan kapeita kujia, historiaa ja puistomainen kukkula, jolta mahtavat maisemat kaupunkiin) ja Neve Tzedekin (kahviloita, ravintolita, värikkäitä graffiteja, nättejä taloja ja sympaattisia katuja) lisäksi käymisen arvoisia paikkoja mielestäni olivat nämä: 

- Carmel Market (kuva alla) oli ihan meidän asunnon naapurikorttelissa. Se on mukava ulkoilmatori, jossa paljon elämää ja myytävänä monenlaista tavaraa, hedelmiä, herkkuja ja oikeastaan kaikkea, mitä vain voi kuvitella tarvitsevansa. Vuokraemännän pojan mukaan perjantaisin siellä on vielä enemmän meininkiä (joskin silloin se menee aiemmin kiinni), mutta me kävimme siellä heti sunnuntaina ja vielä uudemman kerran keskiviikkoiltana. Tori sijaitsee jemeniittikorttelissa, jossa myös oli kiva katsella.

 

 

- Hatachana eli vanhan rautatieaseman alue on nykyisin täynnä pieniä putiikkeja, ravintoloita ja kahviloita. 

- Puistoissa voi bongailla villejä papukaijoja. <3

- Pilvenpiirtäjien juurella on mukava taivastella arkkitehtuurin ihmeitä ja omaa pienuutta.

- Auringonlaskut olivat lumoavia. Parhaalta ne näyttävät tietysti biitsillä.

- Rantapromenaadi Tayelet on täynnä elämää.

 

Näissä myös kävimme, mutta olisi ihan hyvin voinut jättää käymättäkin:

- Rothschild Boulevard on kai must see jollakin mittarilla, mutta se oli kyllä mielestäni vain meluisa ja ruuhkainen katu, jossa ei varsinaisesti ollut mitään wau-efektiä (ellei ole kiinnostunut arkkitehtuurista - tuon varrella on paljon bauhaus-taloja).

- Bialik Streetiä mainostettiin jossain matkaoppaassa historiallisimpana katuna, mutta se näytti meistä ihan perus kadulta, eikä siellä oikeastaan mitään kiinnostavaa ollut, ellei sitten olisi halunnut vierailla Bialik-museossa. 

- Uusi satama oli.. noh, satama. Kiinnostavaa sen sijaan oli sataman edustan hassun malliset palmut sekä vinosti vastapäinen kerrostalo, jonka ulkoverhoilu oli jännittävä.

 

Keskustan pilvenpiirtäjiä

 

 

Biitsit

Keskiviikkona tuli ihan kunnon helle, ja lähes koko päivän loikoilimme biitsillä. Aika lailla meidän asunnon kohdalla oli Banana Beach, mutta keskiviikkona kävelimme vähän kauemmas Jerusalem Beachille, koska uiminen oli kielletty suurimmalla osalla rannoista. Kieltokylttejä oli muutaman metrin välein ja rannan kovaäänisistä tuli puolen tunnin välein myös kuulutus aiheesta viidellä eri kielellä. (Tämä johtui ilmeisesti vain talviajasta, kesällä saanee uida missä vain.) Emme me lopulta edes uineet, koska vesi oli suomalaiseenkin makuun kylmää, mutta ranta oli mukava ja ravintolasta sai evästä, ja ravintolarakennuksessa oli myös siisti vessa. Samoin oli  laita tuolla Banana Beachilla, jolla vietimme perjantaipäivän. 

Lähes jokaisella biitsillä oli myös ulkoilmasali vapaassa käytössä. Muutamana iltana kävimmekin vähän vetämässä leukoja ja muuten jumppailemassa. 

Rantaravintoloissa oli aika hiljaista kylminä päivinä, mutta tiistain jälkeen alkoi niissäkin olla elämää, ja meno näytti jatkuvan pitkälle iltaan.

 

 

 

Muuta

Julkisia vessoja oli helppo löytää ja ne olivat siistejä ja ilmaisia.

Israelilaiset olivat avuliaita ja usein pysähtyivät kysymään, olimmeko menossa jonnekin tiettyyn paikkaan, kun palloilimme eksyneen näköisenä. Ainoastaan Jerusalemin vanhassakaupungissa auttajilla oli taka-ajatuksena saada rahaa, muuten se oli ihan vilpitöntä.

Lentokentän turvatarkastuksista olimme lukeneet paljon, että ne ovat hullun tarkkoja ja aikaa vieviä, mutta meidän kohdalla kokemus ei ollut ollenkaan tällainen. Tullessa passintarkastaja kysyi ainoastaan, mikä on matkan tarkoitus, ja lähtiessä oli ennen check iniä ylimääräinen turvatarkastus, jossa kysyttiin vain, onko meillä mukana mitään, mikä ei ole meidän omaa, kuten lahjoja, pyssyjä tai ydinaseita. Eipä ollut. Reppuun unohtunut vesipullokin meni läpi läpivalaisusta vahingossa. Aikaa se meillä kyllä vei, kun chek inin virkailija, joka oli myös lähtöportilla, oli molemmissa ihan käsittämättömän hidas.

Israel muistutti meidän mielestä monta eri paikkaa, joissa olemme aiemmin käyneet, mutta kuitenkin se oli ihan omanlaisensa maailma. Nähtävää ja koettavaa riittäisi pitkiksi ajoiksi, ja jäikin tunne, että tänne täytynee tulla takaisin.

 

 

 

Syysloma Ateenaan osoittautui kerrassaan hyväksi ratkaisuksi: Lämpötila siellä oli vielä suomalaisen kesän luokkaa ja turistikausi oli jo ohi, minkä vuoksi pahimmat ruuhkat olivat hellittäneet ja hinnat laskeneet. Vietimmekin Ateenassa seitsemän leppoista ja rentouttavaa päivää nauttien niin historian havinasta, auringosta ja ruuasta kuin myös aaltojen kohinasta ja auringonlaskuista.

Perillä Ateenassa olimme lauantaiaamuna ja päätimme ottaa taksin asunnollemme, koska hinta (kiinteä hinta 38 e keskustaan) oli neljältä hengeltä halvempi kuin metro (lentoasemalta 10 e / hlö) ja päästiin vieläpä ilman vaihtoja kotiovelle saakka. Asunto oli varattu Bookin.comin kautta (Georgiadou Apartments), ja mukava nuori vuokraemäntä oli meitä asunnolla vastassa. Asunto oli kiva, valoisa ja siisti, mutta koska ulkona oli ihana ilma, emme jääneet sitä sen enempää ihastelemaan vaan lähdimme valloittamaan kaupunkia.

 

Monastirakin metroasema

 

Ensin piti löytää lähin metroasema, jonne oli asunnolta vajaan varttitunnin kävelymatka. Ostimme kaikille 5 päivän liput (9 e / hlö riippumatta iästä), koska seuraava vaihtoehto olisi ollut 30 päivää. Korttien ajan loputtua ostimme yksittäislippuja, joilla saa matkustaa 90 minuuttia (1,40 e / aikuinen, 0,60 e / lapsi).  Nousimme ensimmäiseksi Monastirakin asemalta ylös, ja heti meidät ympäröi joukko tummia miehiä, jotka meidän kielloista huolimatta sitoivat ranteisiin punotut rannekkeet. "It's for free. It's just a sign of friendship and peace.", mutta kun olimme jatkamassa matkaa, alkoi rahan vaatiminen. Kieltäydyimme maksamasta, jolloin he ottivat rannekkeet pois. :D Muuten kaduilla sai olla melko rauhassa. Vilkkaimmilla turistikaduilla oli tietysti kauppojen ja ravintoloiden sisäänheittäjiä, ja muutamia kerjäläisiäkin välillä näkyi, mutta ilmeisesti heitäkin on nykyisin vähemmän kuin vielä muutama vuosi sitten.

 

Monastirakin aukio

 

Monastirakin aukion seutu sekä siltä lähtevät kapeat basaarimaiset kadut näyttivät kivoilta, mutta päätimme tutustua niihiin myöhemmin. Ensin piti bongata Akropolis, ja sieltähän se heti aseman kulman takaa kaikessa komeudessaan siinsikin. Pikkuhiljaa valuimme ihmismassan mukana ylös rinnettä sitä kohti. (Sisäänpääsy itse Akropolille oli 20 e / aikuinen, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.) Paikka oli uskomaton, ja ylhäältä oli mielettömät näköalat yli koko Ateenan. Ihmisiä oli nytkin valtavasti ja voi vain kuvitella, paljonko niitä on kiihkeimpään loma-aikaan. Kukkulalla näimme myös villejä kilpikonnia. <3 Saimme myös uuden täpän pitkästä aikaa "100 maailman suurta ihmettä" -kirjaan.

 

 

Alas tulimme pitkin toisen puolen rinnettä ja pädyimme Plakaan. Plaka sekä erityisesti Anafliotica, joissa parinakin päivänä vaeltelimme, olivat todella kauniita hoodeja. Muuten Ateena ei varsinaisesti kauneudella pystynyt hurmaamaan. Pääosin talot olivat rumia betonikolosseja, törkyisiä graffiteja ja roskia oli joka puolella, ja yleisimmät hajut olivat pissa ja pilvi. Plaka oli siisti ja nätti rinneravintoloineen, ja Anafiotikan pikkiriikkisillä kujilla pystyi hyvin kuvittelemaan olevansa Santorinilla, jossa tosin en kyllä ole itse koskaan käynyt. :D Myös Filopappouksen kukkula oli kaunis ja vaikuttava: aurinko laski joka puolelle levittäytyvän kaupungin taakse, ja Akropoliksen valot syttyivät pikkuhiljaa pimenevässä illassa. Kävimme myös Lykavittoksen kukkulalla, jonne nousimme hammasratasjunalla, mutta mielestäni Filopappous voitti sen niin kauneudellaan kuin myös rauhallisuudellaan.

 

Anafiotican ihania katuja

 

Ainoa asia, mitä ennen lomaa olin ehtinyt Ateenasta ottaa selville, oli lähibiitsit. :) Kahtena päivänä kävimme niillä, tosin emme juuri niillä, mitä olin kirjannut ylös. Googlailin nimittäin vielä ensimmäistä biitsipäivää edeltävänä iltana, että lähin näistä biitseistä oli suljettu ja sotkuinen ja ränsistynyt. Lähempääkin löytyi samantapaisia rantoja, ja koska meillä ei ollut tarkoitus uida vaan vain hengailla ja lueskella kirjoja, ei sen takia tarvinnut lähteä kauemmas Ateenasta. Ensimmäiseksi menimme Paralia Flisvos -nimiselle rannalle rantaa pitkin kulkevalla ratikalla (sama metrolippu kävi niihin), joka lähti läheltä Faliron metroasemaa. Oli aika jännä tunne astua suoraa raitiovaunusta biitsille. Ranta oli ihan kiva, mutta siinä ei ollut vessaa, joten kävelimme jonkin matkaa takaisin päin lähemmäs Flisvos Parqueta, jossa oli vessa. Ranta oli pienen pientä kiveä, joten ihan mukava ja pehmyt oli pötkötellä pyyhkeillä. Toisella kertaa menimme metrolla Piraeukseen asti ja kävelimme kaupungin halki Votsalakia Beachille. Se oli jyrkän kallionseinämän alapuolella ja siten todella suojaisa ja mukava paikka. Siellä oli myös vessa ihan vieressä ja ranta oli hiekkaa.

 

Flisvos-biisi

 

Votslaki-biitsi

 

Muuta mielenkiintoista tekemistä Ateenassa oli Parlamenttitalon vartijoiden vuoronvaihto, joka tapahtuu tasatunnein. Sunnuntaisin 11:lta on ilmeisesti jokin isompi seremonia, mutta normaalissakin vahdinvaihdossa riittää hämmästeltävää (ja vähän myös naurussa pitelemistä). Sunnuntaisin vahdeilla on myös juhlavammat vaatteet kuin muina päivinä. Ihan Parlamenttitalon vieressä on myös iso Kansallispuutarha, jossa useampanakin päivänä hengailimme ja paistattelimme päivää kaikessa rauhassa pois kaupungin vilinästä. Puutarhan toisella reunalla on ensimmäisten nykyaikaisten olympiakisojen olympiastadion, Kallimarmaro, joka myös on käymisen arvoinen paikka. Museoita olisi ollut hengästymiseen asti, mutta kävimme vain National Museum of Archeologyssa, koska yhtenä päivänä satoi, mutta en sitä hirveän lämpimästi ainakaan pysty suosittelemaan. Olihan se ihan kiva tapa viettää sadepäivää, mutta tulimme siihen tulokseen, että museon suunnittelijan olisi kannattanut konsultoida Ikean pohjapiirroksen tekijää, niin ei tarvitsisi ravata samoja pitkästyttäviä saleja edes takaisin. :D

 

Kallimarmaro

 

Hyviä ruokapaikkoja Ateenassa tuskin tarvitsee etsimällä etsiä, mutta jos paikan valinta on yleensä yhtä hankalaa kuin meillä, suosittelen lataamaan Trip Advisor -sovelluksen ja toimimaan kuten me. Aina nälän yllättäessä katsoimme lähellä sijaitsevia ravintoloita valitussa hintaluokassa, päätimme niistä yhden ja sitten marssimme sinne. Kertaakaan ei tullut huonoa valintaa! Kaikkien paikkojen nimiä en muistanut kirjoittaa ylös, mutta muutamia sentään: Sfika (aika lähellä Zeuksen temppeliä ja Hadrianuksen porttia) oli kivan hippihenkinen ja värikäs. Evans Taverna (lähellä Flisvos-biitisiä Falirossa) ei ollut ulkonäöltään mikään ihme, mutta ruoka oli erittäin hyvää ja omistajat jutustelevaisia. Erityisen mieleenpainuva oli Aspro Alogo (Plakan seutuvilla), jossa ihastuttava setä tarjoili meille vielä talon piikkiin jälkkärit ja ouzot sekä vesipullot. <3 Arkeologisen museon ja Omonian metroaseman puolivälissä oli myös kiva street food -mesta nimeltään Pitulka.

Semmoisia kreikkalaisia terveisiä tällä kertaa. Toivottavasti näistä vinkeistä on jollekin iloa Ateenan-matkaa suunnitellessa!

 

Auringonlasku Filopappous-kukkulalta

 

Akropolis Lykavittos-kukkulalta