maanantai, 7. elokuu 2017

Ahvenanmaalle saariston rengastietä

_MG_5065.jpg

 

Yllätin itsenikin lähtemällä reissuun ilman minkäänlaisia etukäteissuunnitelmia tai edes majapaikan varauksia. Mielessä oli vain, että Ahvenanmaalle mennään ja ajellaan pitkin saaristoteitä. Aikataulusuunnitelmiakaan meillä ei ollut, ja vaikka olisi ollutkin, ne olisivat heti menneet heti metsään, koskapa auton korjaamokäynti venyi niin, että päästiin matkaan vasta maanantai-iltana, vaikka valmista piti olla jo torstaina iltapäivällä.

No, heti lähdettiin ajelemaan kun pästiin, ja laskeskeltiin, että puolenyön maissa ollaan vasta Seinäjoella, joten on sama jäädä sinne yöksi ja jatkaa matkaa aamulla. Hotellihuone saatiin soittamalla Cumulukseen, ja hyvien unien ja aamupalan jälkeen ajettiinkin lähes yhtä soittoa Kustaviin, josta kuulemma lähtisi pohjoinen rengasreitti. Itse olin ihan pihalla koko reitistä ja niin taisi olla mieskin, mutta pikkuhiljaa matkan edetessä se alkoi selkiytyä. Ensin mentiin lossilla yli Vuosnaisiin, jossa alettiin varaamaan paikkaa isommalle lautalle, joka veisi Ahvenanmaan puolelle Åvaan, Brändön saarille. Kello oli kuitenkin pahimmoilleen muutaman minuutin yli viisi, ja puhelinpalvelu oli mennyt kiinni viideltä. Nettivaraaminenkaan ei onnistunut (oli kuulemma jo lukittu), joten soitimme suoraa lautalle, josta kerrottiin, että pitäisi mahtua mukaan. Niin me jäätiin odottelemaan ja samalla miettimään, missä seuraava yö nukuttaisiin. Kello olisi jo sen verran perille tultaessa, että Brändölle olisi parasta jäädä (eikä jatkolauttojakaan tainnut enää kulkea), ja soittelemalla muutamiin majapaikkoihin saatiinkin mökki Åvan kylästä. Siinä vaiheessa tajuttiin, että olisi ehkä kannattanut käydä kaupassa mantereella, koskapa ei siellä Vuosnaisissa ollut kauppaa, ja Brändön kauppakin oli jo kiinni siltä päivää. Sataman kojusta löyty onneksi kuitenki korppuja, voileipäkeksejä, hilloa ja kauramaitoa, joilla pärjäsi oikein hyvin.

 

_MG_5058.jpg

Vuostaisten satama

 

Mökki Åvassa (Granbergs stugor) oli muutaman sadan metrin päässä merestä isäntäpariskunnan pihapiirissä. Se oli ihan mukava mökki näin yön yli olemiseen, mutta vartavasten mökkilomalle en sinne menisi. Granbergeillä oli kyllä monia muitakin mökkejä ympäri saarta ja osa ihan rannallakin. Lakanoista velotettiin lisämaksua täällä niin kuin seuraavissakin paikoissa, ja jos olisi ollut kaukaa viisas, olisi ottanu omat liinavaatteet mukaan. Iltasella käytiin kävelemässä kallioilla rannassa ja lämmiteltiin saunaa. Yritettiin myös varata seuraavalle päivälle lauttaa Brändöstä Kumlingenin kautta Vårdöhön, joka on jo pääsaarella, mutta palvelu näytti, että se on täynnä. Päätettiin luottaa edelleen tuuriimme, mutta varoteltiin emäntää, että voi olla, että tullaan toiseksikin yöksi.

 

_MG_5097-001.jpg

Åvan kallioilla

 

Seuraavana aamuna jatkettiin Brändön saarien läpi Torsholmaan, josta siis lautta lähtisi. Matkalla pysähdeltiin katselemaan paikkoja ja maisemia ja myös tankille ja kauppaan sekä nostamaan varalta rahaa, jos kaikki yöpaikat pitäisi maksaa käteisellä niin kuin tämä Åvan mökki (otto-automaattia ei toki ollut, mutta Ålandsbankenin kassalta sai nostaa). Torsholmassa oli hauska kukkula, jonka päällä oli näköalatorni, mutta nousematta torniinkin näköalat olivat huikeat. Muutenkin koko saari oli rauhallinen ja älyttömän kaunis. Sinne olisi kyllä voinut jäädä toiseksikin yöksi, mutta me mahduttiin mukaan lauttaan ja jatkettiin siis eteenpäin. Ensimmäinen lautta maksoi 22 euroa, ja tästä toisesta meiltä ei veloitettu mitään. En ihan tajunnut miksi, mutta syynä saattoi olla se, että oltiin oltu yötä saarella. Se kun kuulemma on suositeltavaa. Tämä matka kesti kaksi ja puoli tuntia, ja sen aikana surffattiin ahkerasti netissä ja lopulta soiteltiin ympäriinsä kyselläksemme seuraavan yön yöpaikkaa. Booking.comista löytyi läheltä Maarianhaminaa kahdeksi sitä seuraavaksi, ja varattiinkin saman tien se, ja lopulta myös tulevaksi yöksi Sandösundin leirintäalueen setä lupasi järjestää meille jotakin. Se "jotakin" oli rivitalomökki, joka ennen oli ollut Bed and breakfast -paikka mutta nyt leirintäalueen lisämökkinä. Sekin oli ihan kiva, joskaan ei lähellä rantaa. Kivoja kallioita siellä kuitenkin oli.

 

_MG_5200-001.jpg

Vårdötä toisen yöpaikan viereisiltä kallioilta käsin

 

Seuraavana aamuna jatkettiin matkaa kohti Maarianhaminaa. Vielä oli yksi lossimatka välissä ennen varsinaista pääsaarta. Matkan varrella pysähdyttiin muun muassa Bomarsundin raunioille, Taffelin tehtaanmyymälään ja Kastelholman linnalle, jonka liepeillä myös maisteltiin kuuluisaa Ålands pannkakaa, joka oli kyllä kaiken kehun väärtiä. Sitten ajeltiin Maarianhaminan läpi Nåtön luonnonsuojelualueelle, jossa oli jonkun nettiartikkelin mukaan kiva lehtoniittyluontopolku. Polku vei läpi lehmälaitumien, mikä meinasi vähän hirvittää, mutta lehmät vain katteli ihan rauhassa meidän kävelyä, niin minäki pystyin rauhottumaan ja nautiskelemaan näteistä lehtomaisemista. :) Tosi kiva polku se oli, ja kahden kilometrin matkalle mahtui monenlaista luontoa.

Sitten ajeltiinkin tsekkautumaan sisään majapaikkaamme, Övernäsgården gästhemiin. Saatiin kiva, pikkunen mökki, ja koko paikka oli muutenkin mukava: parin kilometrin päässä keskustasta meren rannalla. Purettiin tavarat mökkiin ja jatkettiin melkein saman tien keskustaan, ensin syömään ihania italialaisia pastoja ja pitsoja Nonna Rina -ravintolaan, sitten shoppailemaan viereisellä torilla olevalle iltakirpparille ja vielä muuten vain päättömästi kaupunkia katselemaan. Maarianhamina ihastutti kyllä saman tien - kerrassaan ihana kaupunki!

Seuraavana päivänä sateli vähän vettä, ja mentiinki ihan ensimmäiseksi taidemuseoon. Pikkunen mutta kiva museo oli nopeasti koluttu, ja jatkettiin matkaa pohjoiseen Getavuorelle. Se vasta olikin ihana paikka! Maisemat oli ihan mielettömät, ja lapsille tarkotettu mutta aikusellekin ihan riittävän haastava kahden kilometrin Trollstigen-polku oli mukava. Getalla olisi viihtynyt kauemminkin, mutta lapset jo hinkusivat jatkamaan matkaa, ja niin lähdettiin vähän eri reittejä takaisin päin. Päädyttiin puolivahingossa valokuvausmuseolle Pålsbölessä, jossa omistajamies kertoili tarinoita ja esitteli kokoelmiaan ihan privaatisti, ja kaikista, myös meistä ei-niin-valokuvausintoilijoista, museo oli tosi kiva ja mielenkiintoinen.

 

_MG_5332-001.jpg

Getan huipulla

 

Museon jälkeen olkin jo nälkä, ja päätettiin poiketa Stallhagenin panimon yhteydessä olevaan gastropubiin, mikä olikin hyvä päätös, koskapa ruoka oli todella hyvää ja ympristökin oikein viihtyisä. Täydellä mahalla oli hyvä jatkaa Jomalan kirkon kautta Maxinge Center -ostarille. Ostari on Ahvenanmaan suurin, mutta aika piskuinen se kyllä oli ja nopeasti kierretty, ja me palattiin taas keskustaan aikomuksena mennä Äventyrsgolfiin pelaamaan minigolfia, mutta paikka oli tupaten täynnä nyt niin kuin joka kerralla meidän ohi mennessä. Niinpä mentiinki sen sijaan meidän yöpaikan vieressä olevalle leirintäalueelle pelaamaan, ja saatiinki huitoa palloa ihan rauhassa. :) Illan päälle vielä varattiin Viking Lineltä paikka seuraavan päivän kotimatkalle. Sekin oli yllättävän täyteen buukattua (kuten myös Silja Linellä), mutta yölauttaan Helsinkiin mahduttiin mukaan.

Seuraavana päivänä oli aika harmaata ja sateista eikä meillä enää ollu oikein mitään retkipaikkaa mielessä. Niinpä lähettiin kattomaan, miltä näyttää Eckerössä. No, ei siellä näyttäny oikein miltään eikä siellä ollukaan oikein paljon mitään. Ajeltiin sitten vähän ympäriinsä, palattiin Maarianhaminaan Great Burgeriin hampurilaiselle, ja ajettiin taas takaisinpäin Kungsön luontopolulle. Kiipeiltiin näköalatornissa ja chillailtiin ympäriinsä, ja palattiin sitten taas keskustaan viime hetken shoppailuille. Tsekattiin myös remontissa oleva Pommern-laiva ja Sjökvarteret. Vielä oli aikaa laivan lähtöön, joten ajettiin vielä Järsölle, mutta ei sielläkään hirveästi mitään nähtävää ollut, mutta tulipa kierrettyä koko pääsaari aika lailla laidasta laitaan. Ahvenanmaa oli kyllä kertakaikkisen ihana, ja päätin palata sinne joskus koko kesäksi. Toivottavasti siihen ei menee niin kauaa kuin tämän matkan toteutumiseen - oon nimittäin aikonut käydä Ahvenanmaalla jo lukioajoista lähtien eli parikymmentä vuotta. :D Mutta bättre sent än aldrig, eller hur?

 

_MG_5414.jpg

torstai, 15. kesäkuu 2017

Unkari - kesäkuu 2017

IMG_4621.jpg

 

Tänä kesänä yhteistä lomaa oli vain viikko, joten päätimme matkustaa jonnekin lyhyen lentomatkan päähän. Unkari oli yksi Euroopan maista, joissa ei vielä ollut tullut käytyä, ja koska vettä on kesälomalla oltava lähellä, kohteeksi valittiin Balaton-järvi. Balatonfenyves oli Bookin.comin ehdotus, ja se sopi meille, koska me haluttiin lomalta enemmän rauhaa kuin esimerkiksi shoppailu- tai  muita äksönimahdollisuuksia. Rauhaa mutta myös sopivasti vilkasta elämää sieltä löytykin!

Ihastuin vähän kaikkeen heti maahan tultuamme: lämpö ja aurinko vastassa jo lentokentältä ulos astuessa, vuokra-autona aivan ihana, oranssi Rellu, ja maisemat matkalla Balatonille vehreät ja muutenkin kauniit. Ensivaikutelma meidän huoneistostakin (Moricz Villa) oli todella hyvä (myöhemmin kyllä havaittiin vähän moitittavaakin, mutta me ei onneksi olla kauhean vaativaisia), ja ennen kaikkea se oli ihan rannalla. Rantakin oli mukava, vaikka se ei hiekkaranta ollutkaan. Kahden kadun päässä oli myös rannasta lähtevä ostoskatu, jossa oli kivoja pikku turistikauppoja sekä ravintoloita.

 

IMG_4252.jpg

Balatonfenyvesin shoppailukatu

 

Ensimmäisenä yönä myrskysi, ja aamukin oli harmaa ja pilvinen. Niinpä me päätettiin lähtä parinkymmenen kilometrin päässä olevalle Kis-Balatonin luonnonsuojelualueelle. Ei oltu katottu etukäteen mitään tietoa paikasta, mikä oli tietenkin vähän tyhmää, mutta sattumalta osuttiin johonkin paikkaan (vieläkään ei ole selvinnyt, mikä mesta se oikein oli), jossa oli esillä tietoa eri kohteista ja karttoja. Saatiin navigoitua itsemme Kanyavarin saarelle, jonne mentiin kävellen hauskaa puista siltaa pitkin. Saarella olisi ollut luontopolkujakin, mutta me vain hengattiin vähän aikaa käveleskellen ympäriinsä ja kiiveten lintutorniin, koska oltiin maksettu vain tunniksi parkeeraus.

IMG_4308.jpg

Kanyavarin saarelle vievä silta

 

Syy, miksi ylipäänsä houkuttelin porukan mukaani tuonne Kis-Balatonille oli se, että olin lukenut ohimennen jostain, että alueella asuu luonnonvaraisia vesipuheleita. Eipä niitä ollut tähän mennessä näkynyt, joten ajettiin seuraavaksi puhvelireservaattiin (Buffalo Reservation of Kapolnapuszta), ja löytyihän sieltä puhveleita - aitauksessa! Oikeastaan mielenkiintoisempaa siellä olikin kaikki muu: pienet taskurotat, joita vilisteli pitkin ja poikin kaivautuen maahan ja takas ylös, sekä aasit, vuohet, hevoset ja mehiläissyöjät.

 

IMG_4335.jpg

Kis-Balatonin vesipuhveleita

 

Muitakin kiinnostavia paikkoja Kis-Balatonilla olisi ollut, mutta me lähdettin jo takaisinpäin, joskin ajettiin Balatonfenyvesin ohi seuraavaan kaupunkiin, Fonyodiin. Se on vähän isompi kuin Balatonfenyves, ja sieltä löytyy myös Lidl, jonne mekin mentiin hakemaan kertakäyttögrilli sekä grillattavaa. Sitä ennen kuitenkin käytiin syömässä yhdessä rantakadulla olevista ravintoloista.

Seuraavat pari päivää meni leppoisesti auringosta nauttien, aamulenkkeillen, lueskellen, pelaillen ja maistellen langoksia ja muuta hyvää rantakadun ravintoloissa. Lauantai oli taas harmaampi, ja me lähdettiin sen takia tutustumaan Keszthelyn ja Hevizin kaupunkeihin (=shoppailemaan ;) ). Olin  edellisenä iltana googlaillut pari ostoskeskusta, ja ensin mentiinkin Alphaparkiin ja sitten Stop Shopiin, joissa molemmissa oli viitisentoista kauppaa, joista muutama vaatekauppoja. Ihania ja kaiken lisäksi halpoja vaatteita olisi löytynyt vaikka kuinka, mutta piti harmiksemme koko ajan pitää mielessä, että meillä on vain käsimatkatavarat.

Nämä ostoskeskukset oli siis Keszhelyssä, mutta koska sateli vettä, ajettiin välillä Heviziin katsomaan radioaktiivista lähdettä, joka olikin rajattu aidoilla kokonaan kylpyläkäyttöön, eikä sinne siis noin vain voinut mennä uittelemaan varpaita. Kaupunkia ittessään ei kateltu muuta kuin läpi huristellessa, mutta palattin Keszthelyyn ja siellä hengailtiin ympäriinsä samalla pyytämättä ja yllättäin triathlonia seuraillen. Kaupungissa oli varmaan satoja pikku museoita, joissa oli esillä kaikenlaista Cadillakeista uuneihin ja kidutuksesta keskiaikaiseen eroottiseen vahataiteeseen. :D Yhdessäkään ei käyty, mutta pitää joskus palata ja kiertää ne kaikki läpi.

 

IMG_4464.jpg

Keszthely ja triathlonistit

 

Seuraavat kaksi päivää oli todella lämpimiä ja aurinkoisia, ja ne kuluivat pääasiassa rannalla maaten. Testattiin myös rautatieaseman vieressä oleva ravintola, ja koska ruoka oli niin hyvää, palattiin seuraavana iltana sinne uudestaan.

Viimeinen päivä vietettiinkin Budapestissä. Ensin ajettiin suoraa Gellertinvuorelle, josta avautu mahtavat maisemat koko kaupungin yli. Autolla pääsi siis ihan huipulle parkkialueelle, mutta näytti sinne tulevan myös busseja ja Hop on hop off -busseja. Aikamme päällisteltiin maisemia ja ajettiin sitten auto parkkihalliin keskustaan, ihan maailmanpyörän viereen. Nelisen tuntia hurahti sukkelaan vain katsellessa paikkoja, syödessä ja vähän shoppaillessa, mutta se riitti ihan hyvin. Ainoastaan Linnavuori ja Elvis Presley Park jäi seuraavalle kerralle varastoon. Sitten olikin aika ajella lentokentälle palauttamaan auto ja suunnata kotia kohti. Mukava maa oli Unkarikin näin pienen osan perusteella!

 

IMG_20170613_100102.jpg

Maisemia Gellertinvuorelta

 

sunnuntai, 12. maaliskuu 2017

Singapore ja Indonesia

_MG_2745.jpg

 

Nyt täytyy sanoa, että minkään muun aiemman reissun suunnittelu- ja varausoperaatio ei oo ollu niin työläs ja hermoja koetteleva kuin tämän. Syytä en tiiä, mutta lopputulos oli kuitenki onneksi kaiken säätämisen arvoista, tosin Singaporen hotellit valitsisin nyt toisin. Mutta eipä mennä asioiden edelle.

Idea hiihtoloman viettämisestä Singaporessa synty niinkin arkisesti, että Finnairin sivuja selaillessa se vaikutti ainoalta aikatauluhin passaavalta ja suhteellisen helposti ja edullisesti saavutettavalta lämpimältä kohteelta. Itte haaveilin Karibiasta (ja haveilen edelleen), kiitos Ylen Murha paratiisissa -sarjan, mutta sinne meno vaikutti joko aivan liian monimutkaselta tai sitten sikakalliilta. Rantalomaa haluttiin myös mukaan, ja koska Singaporessa ei oo muita kuin tekobiitsejä, päätettiin poiketa mutka Indonesian puolella. Googlettelun perusteella parhaimmalta nopealta kohteelta vaikutti vain kahden tunnin lauttamatkan päässä oleva Bintanin saari. Siitä löydettiin aika heikosti tietoa juuri biitseistä ja rantakohteista, vaikka netissä tuli surffattua tovi jos toinenkin. Bintanin hotelli, samoin kuin ensimmäinen Singaporen hotellikin, varattiin Agoda-sivuston kautta, joka oli meille uusi tuttavuus mutta vaikutti luotettavalta ja toimivalta.

Lento Singaporeen oli näppärästi yön yli ja suora yhteys Helsingistä, joten sukkelaan se siinä nukkuessa meni. Ensimmäinen kosketus singaporelaisiin oli maahantulotarkastusjonossa setä, joka tuli tsekkaamaan, onko meillä laput oikein täytetty ja alko laulamaan meille Maamme-laulua. :) Perille tullessa kello oli jo puoli kuus illalla paikallista aikaa, ja kaikkien kommervenkkien ja suunnistamisten (ensin lentokenttäjunalla oikiaan terminaaliin ja siellä MRT-asemalle ja vielä hotellille) jälkeen kello oli jo kahdeksan, eikä me jaksetukaan muuta kuin etsiskellä kauppa, josta haettiin ilta- ja aamupalatarvikkeita, ja alkaa nukkumaan. Ensimmäinen hotelli oli nimeltään Bright Star ja sijaitsi Geylangin kaupunginosassa. Vasta myöhemmin saatiin kuulla, että se on tunnettu punaisten lyhtyjen alueena, mutta tuossa hotellin liepeillä tai matkalla asemalta sinne ei semmosesta touhusta näkyny jälkeäkään. Muuten kyllä tuota hotellia ei voi suositella. Se oli aika likainen ja tupakanhajuinen, eikä noiden kolmen yön oleskelun aikana huonetta siivottu kertaakaan, vaikka varaussivustolla mainostettiin päivittäistä siivousta.

Lauantaiaamuna sateli, mutta me päätettiin mennä kattelemaan kaupunkia, ja suunnattiin ihan ekaksi taas metroon. Metroihin, joista siis Singaporessa käytetään nimitystä MRT (Mass Rapid Transit), olis ollu saatavilla joku korttihomma, jota paikalliset käyttää, mutta me ei jaksettu alkaa ottaa siitä selvää vaan ostettiin aina kertaliput automaatista. Yks lippu maksoi matkan pituudesta riippuen 1,5 - 1,9 dollaria (kovin pitkiä matkoja ei menty, joten maksimisummasta ei ole tietoa), ja samalle kortille ois voinu ladata aina uusia matkoja ja saada 10 sentin pantin hyvitettyä, mutta siihenkään säätöön me ei jaksettu alkaa, kun niin pienistä summista oli kyse. Helpoin oli vain naputella määränpää ja 4 kpl lippuja ja syöttää sitten manit sisään. Automaatti ei muuten anna 4 dollaria enempää vaihtorahaa, eli kannattaa olla sopivan pientä käteistä mukana. Joihinkin automaatteihin käy myös kortti mutta ei kaikkiin. Lippu pitää vielä poislähtiessä käyttää automaatissa, niin ei kannata sitä hukata matkan aikana.

 

_MG_2612.jpg

Chinatown Market - ykköspaikka rentoon shoppailuun!

 

Ensin suunnattiin metrolla Orchard Roadille. Katu on täynnä ostoskeskuksia ja liikkeitä Vuittoneista halpiskauppoihin. Me käytiin tsekkamassa vain Lucky Plaza, joka oli ittessään jo kokemisen arvoinen. Aika vähän muistutti meikäläisiä ostareita. Siitä sitten jatkettiin kävelemällä koko päivä Marina Bayn alueelle, Chinatowniin ja vielä takaisin Marina Baylle ja Gardens by the Baylle kattomaan illan valoshowta. Kilometrejä kerty varmasti toistakymmentä, mutta hyvin jakso kävellä, kun nähtävää riitti koko ajan. Chinatownissa oli vielä kiinalaisen uudenvuoden jäljiltä paperilyhtykoristeita, ja muutenkin meno siellä oli värikästä ja kiehtovaa. Sattumalta päästiin seuraamaan myös kahden eri temppelin palvelusmenoja, tai miksi niitä kutsutaankaan. Buddhan hammaskin nähtiin! :) Marina Bayn ympäristössä oli menossa I Light Marina Bay -valofestivaali, ja esillä oli monenlaisia valotaideteoksia. Syömässä käytiin jossakin hawker centressä, joita kaupungissa on joka nurkalla. Pöytiä oli tässä ulkona ja sisällä, ja ruuat haettiin kojuista, joita oli rivissä vaikka millä mitalla. Useista annoksista oli myös kuva, joten ihan ummikkona ei tarvinnut evästä tilata, vaikkei nimet sanoneetkaan mitään. Ruuat näyttivät kaikissa kojuissa maksavan muutamasta dollarista reiluun kymppiin. Juomille oli oma koju, ja limukka maksoi pari dollaria, alkoholit 5-10 dollaria. Kokeilemisen arvoinen oli Sugarcane juice!

 

_MG_2578.jpg

Ruokamesta

 

_MG_2727.jpg

Gardens by the Bayn superpuut valoshow-asuissaan

 

Sunnuntaina suunnaattiin jo aamusta Sentosan saarelle. Me päätettiin mennä sinne kävellen, toki ensin MRT:llä niin lähelle kuin pääsi, eli Harbour Frontiin. Saarelle olisi päässyt myös monoraililla ja köysiradalla, mutta ilma oli aurinkoinen ja me haluttiin nauttia siitä. Tosin koko kävelysilta oli katettu, niin ei siinä suorasta auringonpaisteesta päässyt nauttimaan. Sillalla oli myös vähän väliä liukuhihnoja, joten pelkästään seisoskelemallakin matka eteni. Normaalisti saarelle on pääsymaksu (1 dollari), mutta tämän vuoden loppuun se on ilmainen kävelysiltaa käyttäville. Paikallisliikenne saarella on ilmaista, ja me suunnattiinkin suorilta monorail-asemalle ja ajeltiin toiseen päähän asti biitsille. Biitsi oli tosi nätti eikä vesikään näyttänyt likaiselta, niin kuin etukäteen olin lukenut. Uimassa ei kuitenkaan käyty, vaan paistateltiin päivää ja hengailtiin ympäriinsä. Ihan biitsin vieressä oli ruokapaikkoja ja 7-Eleven, joten nälissään sielläkään ei tarvinnut olla. Yleisessä käytössä olevia suihkuja ja vessoja oli myös ihan rannan läheisyydessä.

Takaisin tullessa ajeltiin monoraililla suorilta mantereelle asti, eikä kukaan kysellyt lippuja missään vaiheessa, niin kai se oli ihan sallittua. Illalla oltiin sovittu tapaavamme entinen kummioppilaamme Wilson, ja mentiin hänen kanssa syömään ihan Marina Bayn lähistöllä olevalle food courtille. Wilson haki meille monenlaisia paikallisia eväitä ja kertoili, mitä niissä on ja miten niitä kuuluu syödä. Hyvää oli tälläkin kertaa!

Maanantaiaamuna meillä oli lähtö Bintanille, Indonesiaan. Lauttaliput oltiin varattu etukäteen (Sindo Ferryltä), kun jäi vähän epäselväksi, onko mahdollista vaan marssia satamaan ja ostaa liput. Täyttä lautassa ei todellakaan ollut, päinvastoin. Otettiin taksi, kun Tanah Merahin MRT-asemalta kuulemma on matkaa terminaaliin, eikä jaksettu kaikkine matkalaukkuinemme lähteä vaeltelemaan. Taksi maksoi vain n. 13 dollaria, vaikka matkaan meni yli puoli tuntia. Terminaalissa tsekattiin sisään lauttayhtiön tiskillä, ja sitten jätettiin matkalaukut hihnalle, josta ne oli viety valmiiksi lauttaan. (Poislähtiessä laukut piti itse ottaa mukaan, ainakin näin pääteltiin muitten matkustajien touhuista.) Sen jälkeen oli passintarkistus, ja tullimies otti pois meidän maassaololappuset. (Takasin tullessa piti täyttää uudet laput, mutta lentokentällä ei kukaan keränny lappuja pois. Ollaankohan me niiden perusteella vieläkin Singaporessa?) Reput ja laukut myös läpivalaistiin, ja vielä ennen lauttaan menoa meidän liput tsekattiin kahteen kertaan, automaatilla ja ilman. Indonesian päästä lähtiessä meno oli vallan toinen. Ei minkäänlalsia turvatarkistuksia tai muita (tullitarkistus toki), laukut kuskattiin itse ja joku mies vain repaisi liput halki.

 

_MG_3033.jpg

Tanjungpinangin satama-aluetta

 

Bintanin saari on jakaantunut ikään kuin kahteen osaan: Pohjoisosassa on Bintan Resorts, joka on aidalla eristetty resorttialue, jossa ei ole muuta kuin valtavia (kalliita) resortteja, joissa ruuan yms. hintataso on sama kuin Singaporessa ellei kalliimpi. Loppuosa saarta on sitten tavallista Indonesiaa. Me ei missään nimessä haluttu tuonne resorttialueelle, jonne toki olisi päässyt vain 40 minuutissa lautalla, vaan mentiin Tanjungpinangiin, saaren pääkaupunkiin, jonne matka kesti kaksi tuntia. Lautassa ei harmiksemme ollut aurinkokantta, vaan sisätiloissa sai istua koko matkan. Tosin tuulen ja pärskeen takia se saatto olla ihan hyvä juttu. Kun lautta tuli perille terminaaliin, josta puoli seinää oli irti ja joka muutenki näytti enemmän vankilalta kuin terminaalilta, oli ensivaikutelma vähän kulttuurishokahtava, eikä ulkopuolella hengaavat ukkolaumat ollenkaan auttaneet fiilistä. Meillä oli onneksi majapaikan kuski heti ulkopuolella oottamassa ja opasti meidät autolle. Matkalla Agro Beach Resortiin Trikora Beachille kesti tunnin, ja ehdittiin siinä saada hyvä kuva niin tästä pääkaupungista kuin saaresta muutenkin. Jotenkin siitä kaikesta menosta tuli mieleen Albania, tietysti trooppisella vivahteella höystettynä. Viisumivaatimuksista Indonesiaan löyty netistä ristiriitasta tietoa, ja jopa suurlähetystön sivuilla oli vanhentunutta informaatiota. Me varattiin varalta 25 USD / hlö käteisenä mukaan sitä varten, mutta sitä ei siis tarvinnut vaan lyhyen loman saa suomalaiset viettää ilman viisumia. 

 

pizap.com14893390899571.jpg

Näkymiä matkalta auton ikkunasta kuvattuna

 

Agro Beach valikoitu meidän majoitukseksi oikeastaan sen takia, että haluttiin ehdottomasti rannalle, ja Googlen perusteella Trikora Beachin alue on paras rantaelämään. Kun me emmittiin varauksen kans päiväkausia, oli suuri osa majoituksista jo mennyt, ja sitten piti äkkiä varata jotain, ettei jäädä aivan ilman. Perillä tosin ihmeteltiin, miten muka kaikki oli loppuunvarattua, kun ilmeisesti oli off season ja väkeä oli tosi vähän. Pääteltiin sitten, että kaikki majoitustilat ei oo koko ajan käytössä. Tämäkin resortti oli aidattu ja portilla oli turvamiehet yötäpäivää, mutta pääsi sieltä vapaasti liikkumaan. Me tosin pysyteltiin resortin alueella koko sen neljän päivä ajan, mitä siellä oltiin, koska pääasiallinen tarkotus meillä oli vain relata ja nauttia auringosta. Muuten paikka oli täysi kymppi, mutta minä jäin kaipaamaan oikeaa, luonnollista biitsiä. Resortin ranta-alue kun oli muokattu kivetyksillä ja nurmikoilla, ja se tosiaan oli rajattu molemmista päistä niin, ettei rannalla voinu vapaasti käveleskellä kuin laskuveden aikaan, jolloin kivikasat pysty kiertämään. Laskuvesi kesti aamusta viiteen iltapäivällä, joten uiminenkaan meressä ei oikein ollu mahdollista. Onneksi oli uima-allas ihan rannan tuntumassa, ja sitä tulikin käytettyä ahkerasti. Käytiin myös kävelemässä rantaa pitkin toiseen suuntaan, jossa "oikeaa" biitsiäkin näki.

 

_MG_2883.jpg

Trikora Beachia laskuveden aikaan

 

Ruoka oli Agro Beachilla ihan taivaallisen hyvää ja halpaa. Aamupala ja lounas oli altaan vieressä olevassa ravintolassa, josta sai myös juotavaa yöhön asti. Illallista taas tarjoiltiin Sunmoon-ravintolassa, joka oli pitkän laiturin päässä ja jossa ruokailla voi vaikka taivasalla. Aamupala kuulu meillä hintaan, lounasta sai muutamalla eurolla/annos ja illallisella meni enimmilläänkin juomineen n. 30 euroa neljältä hengeltä. Kuulemma indonesialaisella mittapuulla tuo ravintola (joka on siis kaikkien muidenkin kuin hotellin asukkaiden käytössä) on hintava, mutta se oli varmuudella hygieenistä ja ennen kaikkea meillä oli sinne niin helppo mennä, että muuta ei huvittanut edes lähteä etsimään.

Hotellilla oli tarjolla monenlaista äksöniä ja retkiä, mutta me oltiin sen verran lyhyt aika, että ei lähdetty niitä testaamaan. Koripalloa lainattiin ja pelattiin yhtenä iltana, ja muuten vain hengailtiin ympäriinsä. Alueella oli myös maatila, jossa kasvo kaikkea mahdollista ananaksista chileihin, ja joitain eläimiäkin siellä oli (Googlen perusteella tunnistin elukat sivettikissan sukulaisksi, joita Balilla käytetään kahvintekoon). Joka-aamuinen ohjelmanumero oli myös auringonnousun seuraaminen. Pilviä oli sen verran paljon, että parasta mahdollista näytelmää me ei saatu todistaa, mutta hienoja värejä silti nähtiin.

 

_MG_2866.jpg

Auringonnousu Bintanilla

 

Hotelli järjesti taas poislähtiessä kuljetuksen satamaan, ja kuski opasti vielä, minne pitää mennä. Satamassa piti maksaa joku Seaport tax (15 000 rupiaa kertaa neljä), joka ilmeisesti oli sama homma kuin Singaporen päässä peritty 8 dollaria, jota luulin toimistomaksuksi. Perillä Singaporessa piti siis täyttää uudelleen maahantulokortit, ja satamassa oli ankarat ukaasit tupakka- ja alkoholituotteiden sekä purkan tuomisesta maahan. Nakkasin hädissäni Indonesiasta purkantuskissani ostamani aarteet roskiin, mutta kaks avattua tupakka-askia (yks per nenä) rohjettiin viiä läpi, vaikka vähän meinas jännittää, mistä ne niistä sanoo. Ei mitään. :) (Singaporessa röökiaski makso 12 dollaria, tuolta sai yli puolet halvemmalla.)

Terminaalista otettiin taas taksi, joka vei meidät suoraa Marrison @ Desker -hotellille Little Indiaan. Tämä paikka vaikutti booking.comin kuvien ja arvioitten perusteella kivalta, ja ensivaikutelmakin oli oikein hyvä. Huoneeseen päästyä se kuitenki muuttu. Ensinnäkin huone oli ankean ruskeasävyinen ilman mitään kuvissa näkyneitä värikkäitä tekstiilejä ja kukkasia, ja sängyt oli keinonahkasia, joten lakanat ei pysynee ollenkaan paikoillaan eikä ne muutenkaan tuntunee kivalta. Sitten hoksattiin kaikkia pintoja peittävä lika ja pienet muurahaiset, joita vaelteli ihan joka paikassa. Kysyttiin niistä respasta, ja poika tuli kattoman ja käski säätää ilmastointia kylmemmälle. Ei ne mihinkään hävinnee, ja me kylmissään nukuttiin yön yli. Aamulla toisesta sängystä löyty elukka, joka 99 % varmuudella määriteltiin luteeksi. Yök! Vietiin se paperin päällä respaan ja kyseltiin mahdollisuudesta peruuttaa toinen yö siellä, mutta ei kuulemma oltais saatu rahoja takasin. Toisen huoneen ne onneksi anto tilalle, ja vaikka siellä oli yhtä likasta, ei enempiin elukoihin törmätty ja oltiin vähän rauhallisemmalla mielellä. Henkilökunta oli jopa vieny meidän tavarat valmiiksi uuteen huoneeseen, kun tultiin illalla takas. (Kotiin tultua saunotettiin neljä tuntia kaikkia laukkuja ja vaatteita kaiken varalta.) Illalla käytiin vielä kattelemassa lähihoodeja ja eksymässä valtavassa Mustafa Centre -tavaratalossa, joka oli nähtävyys sinänsä.

Perjantaipäivänä kateltiin ensin Little Indiaa (ihanan värikäs alue ja mielettömän hyvää intialaista ruokaa!) ja Arabikortteleita, ja otettin sitten metro Botanic Gardeniin (ei pääsymaksua muuta kuin orkideapuistoon). Siellä hengailtiin erityisesti sademetsässä, joka oli aivan ihana. Nähtiin monenlaisia elukoita, kuten puolimetrisiä liskoja, oravia ja eksoottisia lintuja. Sen jälkeen mentiin Gardens by the Bayhin, jossa osa porukasta kävi superpuiden välissä kiertävällä korkealla sillalla kävelemässä (8 dollaria / aikuinen, 5 / lapsi, muuten puisto on ilmainen, paitsi jos haluaa käydä kasvihuoneissa). Syömässä käytiin taas food courtissa ja käveltiin Bugis Street Marketille, jossa oli valtavasti kauppoja ja käytäviä sikin sokin. Sovituskoppeja ei ollut, joten vaatetta sieltä on vähän hankala ostaa. Kaikkea mielenkiintosta syötävää (kuten liquid nitrogen ice creamia) sieltä löytyi kuitenkin.

 

_MG_3077.jpg

Little Indiaa

 

Lauantaiaamuna käytiin viimehetken tuliaisostoksilla Mustafa Centressä, ja loppupäivä illan kotiinpaluulentoa odotellessa hengailtiin East Coast Parkissa. Taksisetä varotteli, että sieltä on hankalaa saada taksia sitten, kun halutaan lähteä kentälle, mutta meillä kävi tuuri ja saatiin ihan pienen odottelun jälkeen paikalle saapuvalta asiakkaalta vapautuva taksi. Ei sieltä kyllä olisi ollut kuin kilometrin kävely lähimmälle metrollekaan, mutta kaikkien matkalaukkujen kanssa siinä helteessä se ei tuntunut houkuttelevalta. Puisto on todella iso ja sieltä löytyy vaikka minkälaista tekemistä ja syömistä, myös perinteinen food court, jossa mekin käytiin syömässä. Rannalla voi myös hyvin uida ja viettää biitsipäivää esimerkiksi juuri siinä food courtin kohdalla, vaikka se tekoranta onkin ja hiekat kuulemma Malesiasta rahdattuja. Vesi ei myöskään näyttänyt likaiselta, vaikka koko rannikko oli täynnä rahtilaivoja.

Singapore oli meidän mielestä varsin mukava ja mielenkiintoinen maa. Se oli hauska sekoitus järjestystä ja kuria ja toisaalta sekamelskaa ja vapautta. Yleisiä vessoja on paljon ja useimmat niistä on ilmaisia (vain yhdessä ainoassa meidän käymässä perittiin maksu, ja sekin oli vain 20 snt) ja siistejä. Vesspaperi pitää usein ottaa mukaan heti sisääntulosta, sillä vessakopeissa ei sitä ole. Ruoka on edullista ja hyvää, ja luontoa ja rauhaa löytyy urbaanin menon vastapainoksi. Bintanin saarestakin jäi pelkästään positiivinen kuva. Jos sinne tulee uudestaan mentyä, otan vaan paremmin selvää biitsistä. :) Onneksi sitäkin sai vähäsen tälläkin kertaa!

sunnuntai, 30. lokakuu 2016

Roadtrip Lounais-Englannissa

Matka Englantiin oli lasten toive. Meille vanhemmille tämä oli toinen kerta Englannissa, mutta ensimmäisellä kerralla pysyteltiin vain Lontoossa, joten ensimmäistä kertaa oltiin tien päällä siellä kaikki. Perille Heathrowlle päästiin lauantaina alkuiltapäivästä ja otettiin Hotel Hoppa -bussi, joka vei meidät autovuokraamolle. Aikansa kesti taas totutella vasemmanpuoleiseen liikenteeseen, mutta onneksi sitä oltiin Irlannissa pari vuotta sitten opeteltu. Automaattivaihteisto vähän helpotti keskittymistä, mutta hirviän vaikia oli silti muistaa esimerkiksi liikenneympyröissä (joita ainakin tuolla suunnalla Englantia oli todella paljon ja suurin osa niistä oli tosi isoja ja monimutkasia liikennevaloineen) väistää oikialta tulevia.

Ensimäiseksi suunnattiin Windsoriin tarkotuksena käydä kattoo linnaa, mutta se ei oiken tahtonu onnistua. Ensiksi moottoritiellä ajettiin oikian rampin ohi ja toista vaihtoehtoa ei ollukaan, ja sen takia piti käydä monen kilometrin lenkki ennen ku pääsi kääntymään takasin päin. Perillä Windsorissa löydettiin viimein parkkipaikka, mutta automaatti otti vastaan vain kolikoita, joita meillä ei tässä vaiheessa reissua tietenkään ollu, eikä lähistöllä näkyny mitään paikkaa, missä käydä vaihtamassa. Note to myself: ens reissulla särje rahaa jo vaikka lentokentällä vastaavia tilanteita varten. :) No, ei me muutenkaan oltais pitkäksi aikaa jääty tuonne, koskapa ajomatkaa ensimmäiseen yöpaikkaan Winchesteriin oli vielä aika paljon ja ilta pimeni jo kuuden maissa.

Winchesterin lähellä oli suunnitelmissa käydä kattomassa Jane Austenin mestoja, mutta aamun valjettua ei maltettu jäähä kuppasemaan vaan suunnattiin suoraa kohti Stonehengeä. Tällä kertaa (ja muutenkin tästä lähtien) koodattiin navigaattori välttämään moottoriteitä ja nähtiinki kaikenlaista kivaa pikkuteiden varsilla. Aluksi pysähdyttiin Woodhengellä, joka on samantapainen neoliittinen muodostelma kuin Stonehenge, mutta ihan omanlaisensa kuitenki. Siellä sai käveleskellä ihan vapaasti kivien seassa eikä pääsymaksua ollu. Ilma oli hirviän kylmä, eikä me kauaa viivyttykään vaan jatkettiin matkaa.

 

LR5-1022.jpg

Woodhenge

 

Stonehenge näkyi mahtavana tien varressa jo kaukaa, mutta autolla tullessa piti ajaa sen ohi ja muutaman kilometrin päässä olevalle Visitor Centerille. Siellä piti ostaa pääsyliput (47 puntaa perheeltä portilta ostaessa, netistä etukäteen on jonkin verran halvempi), joihin sisälty shuttlebussikuljetus kiville. Me oltiin jonossa 11 maissa eikä porukkaa ollut paljoa, mutta takas tullessa jonot oli triplaantuneet ellei enemmänki. Vähän epäselväksi jäi, oliko pääsylippu ostettava joka tapauksessa, vai onko siellä mahdollista käydä ihan omin päin. Lippuja ei kuitenkaan missään vaiheessa tsekkailtu, paitsi sitten kun takas tultua käytiin näyttelitilassa. En osaa sanoa, voinko suositella paikkaa kauhiasti, mutta pakkohan siellä oli käydä, kun se on meidän 100 maailman ihmettä -kirjassa, jonka mestat ollaan joskus päätetty kiertää ennen ku täytetään viiskymmentä. :D

 

LR5-1068.jpg

Stonehenge

 

Seuraavaksi me ajettiin Glastonburyyn, josta mulla ei ollu minkäänlaista mielikuvaa etukäteen mutta joka osottautu aivan ihanaksi hippihenkiseksi paikaksi. Hipahtavia kahviloita, kauppoja ja monenlaisia new age -juttuja oli joka nurkalla, ja kaduilla suurin osa ihmisistäki oli pukeutunu tosi persoonallisesti. Sinne ois voinu jäähä pitemmäksikin aikaa ja käydä tarkemmin kattelemassa vaikkapa Glastonbury Toria (kartion mallinen kukkula, jonka päällä on muinaisen kirkon raunio) tai Abbeyta (vanhan luostarin raunia, jossa legendan mukaan on myös kuningas Arthurin hauta), mutta nyt me tyydyttiin katteleen niitä kauempaa ja jatkettiin sitten matkaa kohti Cheddaria. Ehkä palaan tuonne joskus vaikkapa Glastonbury Festivaleille. :)

 

LR5-1107.jpg

Yks ihanista Glastonburyn kaupoista

 

Cheddaristakaan meillä ei ollu muuta etukäteistietoa kuin juusto, ja se oliki oikeastaan syy, miksi päätettiin sinne mennä. Syy kai se on sekin. :) Oltiin varattu huone Arundel B&B:Stä, mutta ennen sinne menoa käytiin kattelemassa Cheddar Gorgea ja kylää sen alkupäässä. Jätettiin auto parkkipaikalle ja käveltiin jonkin matkaa rotkon pohjalla kulkevan tien reunaa jylhiä rinteitä ja niillä asuvia vuohia ihmetellen. Kylä oli myös ihastuttava pienine putiikkeineen. Siellä oli myös juustotehdas, jonne järjestetään turistikierroksia. Kello oli jo niin paljon, että me ei ehditty semmoselle mukaan, mutta käytiin sentään tehtaanmyymälästä ostamassa juustoa. B&B olikin ihan lähellä kulman takana, ja se olikin aivan ihana paikka. Emäntä oli herttanen nuori nainen ja koko talo pihoineen oli tosi nätti. Aamupalakin, jonka emäntä aamulla tarjoili pöytään, oli mielettömän hyvää. Suosittelen lämpimästi!

 

LR5-1157.jpg

Cheddar Gorge

 

LR5-1136.jpg

Kylä Cheddar Gorgen liepeillä

 

Aamulla jatkettiin matkaa kohti Bathia, ja ensiksi ajettiin koko sen Cheddar Gorgen läpi. Vaikuttavan näköstä oli! Olin edellisenä iltana lukenu netistä, että Bathiin ei kannata mennä omalla autolla, koskapa parkkipaikkoja on vähän, yksisuuntasia katuja on paljon ja kaupungin laidalta toiselle ajo on estetty. Niinpä päätettiin käyttää Park and Ridea: Ajettiin auto yhdelle kolmesta keskustan ulkopuolella olevista parkkialueista, jonne auton saa jättää ilmaseksi. Bussi keskustaan ja takaisin kulkee noin vartin välein, eikä se maksanu kuin 5,5 puntaa kahdelta aikuiselta edestakaisin (lapset ilmaseksi). Hirviän näppärää oli, varsinkin kun suurin osa ihmisistä jäi pois samalla asemalla, mistä pääteltiin, että nyt ollaan keskustassa. Käveleskeltiin kattomassa roomalaista kylpylää, The Pump Roomia ja kuninkaallista residenssiä ja vähän shoppailtiin Primarkissa.

 

LR5-1202.jpg

Bathin keskustaa - luostari, roomalainen kylpylä ja The Pump Room

 

Sitten palattiin autolle ja jatkettiin kohti Oxfordia. Sielläkin olisi ollu tarjolla Park and Ride, mutta meidän seuraava yöpaikka oli kaupungissa, ja niinpä ajettiin ensimmäiseksi sinne (Harris Gusthouse). Tsekattiin sisään ja lähettiin sitten kävelemällä keskustaan. Matkaan meni noin 20 minuuttia, mutta matkallakin oli monenlaista nähtävää. Ensimmäinen vaikutelma kaupungista oli, että siellä liikutaan tosi paljon pyörällä. Pyöräilijöille oli paikoin omat kaistatkin, mutta melko hurjalta meno näytti korkeiden linja-autojen välissä päästellessä (useimmat ilman kypärää). Takaisin tultiin sitten bussilla, mutta ei me oltu hoksattu kattoa, mikä on lähin pysäkki, eikä myöskään kertoa kuskille, joka halusi tietää määränpään. Koitettiin selittää, että kävelemällä parinkymmenen minsan päässä, ja se otti meiltä minimivelotuksen kun ei muuta keksiny. :) Suttusta karttakopiota seuraamalla me osattiin jäähä pois oikiassa kohti ja kuskikin naureskeli lähtiessä, että löydettiin kotiin.

 

LR5-1255.jpg

Oxford

 

LR5-1305.jpg

Christi Curch College

 

Seuraavana päivänä me palautettiin auto samaan paikkaan, mistä oli haettukin, ja mentiin samalla hoppabussilla lentokentälle, koskapa se oli helpoin tapa päästä Lontoon keskustaan. Kuskilla oli joutoaikaa, ja se jututti meitä moneen otteeseen ja kertoili kaikkia metrovinkkejä ja muuta. Muutenkin huomattiiin, että ihmiset oli tosi ystävällisiä ja auttavaisia. Seuraavat kolme yötä me majoituttiin Hammersmithin aseman lähellä olevassa Hotel Orlandossa, ja heti sisäänkirjautumisen jälkeen lähdettiin kattelemaan kaupunkia. Olin lukenu netistä etukäteen, että Oyster-kortin hankkiminen on jotenki monimutkasta ja lyhyelle visiitille paras ratkasu on Travelcard, mutta metroaseman setä kerto, että Oyster on paras meille ja autto ostamaan ne automaatista. Lasten kortteihin sen piti kikkailla joku alennus omilla tunnuksillaan, mutta helppoa oli sekin. 20 punnan lataus riitti hyvin kolmeksi päiväksi, ja lähtiessä nollattiin kortit automaatilla, jollon jäljellä olevat rahat ja viiden punnan pantin sai takaisin.

Lontoossa ehittiin hyvin kolmen päivän aikana katella kaikki keskeisimmät nähtävyydet, jotka lapsille oli ihan uusia. Museoita tai muita vastaavia ei huvittanut kellään käydä kiertämässä, mutta Wellcome Collection vaikutti kiinnostavalta, ja siellä käytiinki yhtenä päivänä. Esillä oli muun muassa Napoleonin hammasharja ja Darwinin kävelykeppi, mutta kivoimpia oli erilaiset interaktiiviset huoneet, joissa sai vaikkapa merkata maailmankarttaan unelmien matkakohteen perusteluineen. Se oli kaiken lisäksi ihan ilmanen. Muitakin mukavia meille uusia tuttavuuksia löyty. Tässäpä niitä listattuna epämääräisessä järjestyksessä:

- Covent Garden oli meidän viime reissulla jo kiinni, kun siellä yritettiin käydä. Nyt se onneksi oli auki ja sieltähän löytyi meidän iloksi myös Shake Shack. Melkein yhtä hyvät hampurilaiset siellä oli kuin New Yorkissa. :) Joka puolella oli myös erilaisia esiintyjiä, joista jotkut olivat tosi taitavia.

- Camden Marketissa minä ja tytär oltaisiin viihdytty vaikka koko päivä, mutta nyt me otettiin vain pieni kierros ja syötiin Elephant Head -nimisessä pubissa tosi hyviä fish and chipsejä, currya ja salaattia.

- Little Venicestä en ollu kuullukaan aiemmin. Ei se ihan Venetsialle vetäny vertoja, mutta hauskoja asuntolaivoja siellä oli ja mukavan hiljaista.

- Abbeyroadilla piti tietysti Beatles-fanina käydä ottamassa kuva legendaarisella suojatiellä. Sitäki hauskempaa oli seurata muiden turistien posetusta ja hirviää härdelliä, kun ne pysäytteli liikennettä kuvien ottamisen ajaksi.

- Kyoto Garden Holland Parkissa oli nätti pieni palanen Japania keskellä Lontoota. Kesyjä oravia ja utelias riikinkukkokin siellä tepasteli.

 

LR5-1425.jpg

Kyoto Garden

- Primarkiin tutustuttiin ensimmäistä kertaa sillon vuonna 2010 käydessä, ja koskapa se on ainoa vaatekauppa, jossa perheen miesväkikin viihtyy, niin siitä on tullu joka lomakohteen, josta se löytyy, must-paikka. Oxfordstreetin myymälä on suurin, mutta se on myös ihan täynnä porukkaa. Rauhallisempi on esimerkiksi Hammersmithin aseman lähellä olevassa ostarissa. Testattiin nämä molemmat ja lisäksi Bathin ja Oxfordin myymälät. :D

 

LR5-1797.jpg

Viimisen illan ihana auringonlasku. Laajakulmalinssi vähän mutkistaa maailmanpyörää. :)

sunnuntai, 24. heinäkuu 2016

Portugali - heinäkuu 2016

Nyt tulee vähän tuoreempaa kertomusta kuin edelliset, jotka kaivelin arkistoista julkastavaksi. Tämä sijottuu heinäkuun alkuun 2016, eli juuri siihen aikaan, jolloin Portugali voitti jalkapallon EM-kultaa. Hauska sattuma sinänsä, että Portugali sattu valikoitumaan meidän lomakohteeksi just nyt, kun me satuttiin myös 2010 Espanjaan, joka voitti kisat tuollon. :)

 

IMG_20160706_225549%5B1%5D.jpg

Auringonlasku Costa de Caparicalla

 

Lennettiin Oulusta Helsingin kautta Lissaboniin, josta oltiin valmiiksi varattu vuokra-auto. Otettiin siihen lisävakuutus (onni, koskapa josain vaiheessa perään oli ilmestyny hillitön narmu), johon sisälty palvelu, että tietullimaksut maksetaan autoa palauttaessa, niin ei tartte lähtiä mihinkään postitoimistoihin niiden kans säätämään. Niin ainakin vuokrafirman tätin mukaan ois muuten täytyny tehä. Sitten ajettiin suoraa noin puolen tunnin päässä sijaitsevalle Costa de Caparicalle, josta oltiin varattu huoneisto kahdeksi viikoksi (Apartamentos Costa). Se olikin aivan ihana ja ihan täydellinen meidän tarkotuksiin! Asunto oli alakerrassa ja isot liukuovet avautu sisäpihan puutarhaan, jossa oli vapaassa käytössä grilli ja viiniköynnösten reunustama istuskelualue. Vuokraemäntä oli ihana ja herttanen täti, joka toi meille aina välillä herkkuja, kuten leivonnaisia tai gazpachokeittoa. Ja ehkä parasta oli, että merenranta oli ihan kivenheiton päässä! Rannan ja asunnon välissä oli iso parkkialue, jossa me säilytettiin autoa ( 2,5 e / päivä), ja kävelymatkan päässä oli tori, kauppoja, ravintoloita ja ruokamarketti.

Torilla oli EM-kisoja varten viritettynä kisastudio isoine screeneineen ja ruoka- ja juomavaunuineen. Siellä mekin katottiin heti ensimmäisenä iltana semifinaali ja sitten sunnuntaina loppuottelu. Semifinaalissa tuli katsomossa tappelu ja pöydät kaatuili jo ennen ku peli ehti edes alkaakaan. Poliiseilla oli kuitenki tukeva vartiointi, ja nujakka loppu alkuunsa. Finaalipeli suju ilman häiriöitä, ja porukkahan sekos ihan kokonaan, kun voitto oli varmistunu. Raketit alko paukkua jo muutama sekunti ennen loppua, ja autojen tööttiralli jatku pitkälle yöhön. Kisojen jälkeen alue purettiin pois, ja tilalle rakennettiin markkina-alue, jossa oli hirviästi kaikenlaista myytävää, enimmäkseen afrikkalaisen näköstä tavaraa, ruoka- ja juomapaikkoja ja tivolilaitteita. Ehittiin siinäkin muutamana iltana käydä. Shoppailuhommat muuten me hoidettiin pääasiassa Almada Forum -nimisessä ostoskeskuksessa alle kymenen kilometrin päässä. Siellä oli hirviästi ihania kauppoja, kuten Ale Hop, Natura, Claire's ja mikä parasta - Primark! Suurimmassa osassa kauppoja ei edes käyty, kun nämä vei sen ajan, mitä raaskittiin sisätiloissa viettää. :) Lähtöpäivänä käytiin myös Parque de Nacoisissa Vasco da Gama -ostoskeskuksessa, kun aikaa piti saada kulumaan lentoa ootellessa. Siellä oli aika lailla samat liikkeet tarjolla, mutta ei Primarkia. (Almada Forumissa oli myös iso Jumbo-marketti, jossa ruokavalikoima ison Prisman luokkaa.)

Iso osa ajasta tuli vietettyä rannalla aurinkoa ottaen, uiden, kirjoja lukien ja vähän jalkapalloa ja beachballia pelaillen. Toisinaan otettiin eväät mukaan, toisinaan joku kävi välillä hakemassa ne, ja välillä käytiin pitämässä lounastaukoa asunnolla. Lämmintä oli koko ajan 29-36 astetta. Ranta oli jakaantunut eri "lohkoihin" aallonmurtajien väliin. Yhteensä koko biitsi oli 35 kilsaa pitkä, ja tässä meidän kohdalla rannan kävelytie oli useamman kilometrin mittanen. Päästä päähän ja takas juoksemisessa meni n. 35 minuuttia, ja sen useimpina aamuina kävin hölkkäilemässä. Kävelytien varressa oli ravintoloita ja surffikouluja vierivieressä. Rannan suuntasesti kulki joku light-juna, mutta me ei käyty sitä testaamassa, vaikka vuokraemäntä sitä suosittelikin. Rantavahteja oli ainakin kolmessa "lohkossa", ja valvonta oli tehokasta. Surffareita oli paljon, osa tosi taitavia, ja niitäkin oli mukava seurailla. Meinasin ittekin lähteä kokeilemaan surffikouluun, mutta en saanu ketään houkuteltua mukaan ja toisakseen meno näytti toisinaan niin hurjalta, että en uskaltanukaan. :D Rannan vieressä oli myös ulkokuntoilulaitteita, joissa käytiin vetämässä leukoja ja muutenkin jumppailemassa useampana iltana.

 

IMG_20160710_174243%5B1%5D.jpg

Yks ihanista kaduista Lissabonin vanhassa kaupungissa

 

Lissabonin keskusta oli siis noin puolen tunnin päässä. Ensimmäisenä sunnuntaina me päätettiin lähtiä kaupunkia kattelemaan, ja päivävalinta vaikuttikin olevan oikein hyvä: kaupunkilaiset tuppautu rannoille, joten liikkuminen ja parkeeraaminen oli helpompaa. Ponte 25 de Abril -silta oli ihan tukossa rannan suuntaan, mutta meillä oli tilaa vaikka millä mitalla. Takas tullessa tilanne oli päinvastoin. Auto laitettiin Hard Rock Cafen vieressä olevaan parkkihalliin, ja liikuttiin koko aika jalkaisin. Metroja, raitiovaunuja, tuktukeja ja hevoskyytiäkin olis ollu tarjolla, mutta kävellen oli mukava hengailla Alfamassa (vanhassa kaupungissa) ja BaixassaKäytiin kattelemassa Castelo de Sao Jorge -linnalla, mutta jono lipunmyntiin oli niin pitkä, että ei jaksettu jäähä jonottamaan. Sen sijaan kipiteltiin ylös ja alas kapeita kujia ja portaikkoja, kateltiin maisemia Mirandouro de Santa Luzialta ja syötiin maalaismarkkinoilla Rossion aukiolla. Ylös Bairro Altoon (yläkaupunkiin) mentiin köysiratavaunulla Glorian asemalta (3,60 e /eestakainen matka), ja sieltä oli myös hienot näkymät yli kaupungin. Lissabon oli ihana, rento ja värikäs kaupunki ja nousi saman tien yhdeksi mun suosikkikaupungeista!

Almadassa on ostoskeskuksen lisäksi Cristo Rei -patsas, jossa käytiin jalitsufinaalia seuraavana päivänä. Patsas muistuttaa aika paljon Rion Kristus-patsasta, mutta ei minusta oo ihan yhtä vaikuttava. Noustiin hissillä ylös patsaan jalkojen juureen 133 metrin korkeuteen (5 e / hlö 2,5 / lapsi), hienot näkymät oli joka suuntaan. Alhaalla on myös näköalapaikka Tejo-joen ja Lissabonin suuntaan. Siellä katellessa huomattiin matkustajakone, jota kaks hävittäjäkonetta seurasi niin kauan, että se laskeutu kentälle. Me oltiin tietysti, että whaat, ja vasta paluumatkalla tajusin, että voitokas jalkapallojoukkuehan siellä tuli kotiin. 

 

IMG_20160711_190313%5B1%5D.jpg

Cristo Rei

 

Yhtenä päivänä ajeltiin Sintraan, joka on vajaan tunnin päässä Lissabonista. Koko kylä (tai kylät - se koostuu kai kolmesta eri kylästä) oli ihana ja sympaattinen. Me oltiin koodattu navigaattori Penan palatsille (Palacio de Pena), jolla aiottiin käydä, ja vasta myöhemmin hoksattiin, että olis kannattanu tehä vähän parempi suunnitelma. Penalle kun ajetaan kapeaa ja mutkasta tietä ylös kukkulalle, mutta paluu onkin eri kautta. Näin siis olis kannattanu tehdä: Sintraan tullaan pieniä teitä Sintra-Vilaan, joka on jonkinlainen keskusta. Siellä ois voinu hypätä autosta ja katella kylää ja Palacio de Nationalia (sisälläkin voi käydä, jos haluaa), jossa on hassut kartion malliset savupiiput. Siitä sitten ois kantsinu jatkaa Penan palatsille, tai jos ei hermo kestä jonossa mäkeä kitkuttamista ja superahtaan pysäköintipaikan ettimistä, niin vois ottaa bussin. Jos menee omalla autolla ja aikoo jatkaa Cabo da Rocalle niin kuin me, niin navigaattori ois kannattanu koodata jo Penalla eikä sitten, kun on laskeutunu jo alas kukkulalta. En edes kerro, miten me ajeltiin eessun taassun ja kiertoteitä. :D Penaa ennen on joku maurien aikainen linnanraunio, ja jo ennen sitä alkaa tien varressa olla pysäköinti"ruutuja" (ei ne oikeesti oo mitää ruutuja, kun vaan on ängetty tien laitaan perätysten autoa), ja niitä on pitkin matkaa Penan ohikin. Kolme isompaa P-aluetta on myös, mutta ainakin tuollon ne oli ihan ääriään myöten täynnä. Me tumpattiin automme vähän maurien linnan jälkeen tienvarteen ja mentiin palatsille ikään ku alakautta puutarhan läpi. Puutarhankaan ei pääse ilman pääsylippuja, jotka oli 49 e / perhe sisältäen myös palatsin. Mahdollista on ostaa myös pelkkä puutarha tai puutarha + palatsin terassi -lippu. Aamuaikaan on happy hour -tarjous, jollon lipun sais halvemmalla. Niin puutarha kuin palatsikin oli ihan mahtavat, mutta liput oli kyllä minusta melkosen kalliit siihen nähen mitä ne tarjos. Väkeä oli paljon, mutta ei se häirinny muuten ku siellä parkkipaikka ährätessä ja sisällä palatsissa, kun välillä joutu jonossa kulkemaan.

 

IMG_20160713_173513%5B1%5D.jpg

Palacio de Pena

 

Penan palatsilta jatkettiin siis Sintra-Vilan kautta Cabo da Rocalle, joka on kallioinen jyrkkä ranta Manner-Euroopan läntisimmässä kohdassa. Jo Penan palatsilla oli välillä vähän vilponen (tosin puutarhan läpi ylös kivuttua hiki jo valui), ja täällä oli suorastaan kylmä. Pitkähihasia meillä ei tietenkään ollu mukana ja siksi kierrettiin rantatörmäpolku melko nopeaa. Muutamia kuvia sentään pysähdyttiin ottamaan mahtavista kalliojyrkänteistä. Sieltä jatkettiin matkaa Cascaisiin, jossa sattumalta päädyttiin Helvetin kita -nimiseen paikkaan (Boca de Inferno), joka on erikoinen luonnonmuodostuma rannassa. Sopivalla tuulella vesi pärskyy korkealle ja kuuluu outoa ääntä, mutta nyt keli oli rauhallinen. Kaunista oli silti. Kaupungilla ois varmaan viihtyny kattelemassa kivoja taloja ja linnotusta, mutta me vaan ajettiin niitten ja Estorilin läpi ja takas kotiin.

Seurava retkikohde meillä oli Belem, joka on yks Lissabonin kaupunginosista, kuuden kilsan päässä keskustasta. Me mentiin sinne lautalla Trafariasta (n. 11 e / koko porukka ees-taas). Trafarian lauttasatamaan oli meiltä viitisen kilometriä, ja auton sai ilmaseen parkkiin ihan terminaalin eteen. Matka vei parikymmentä minuttia, ja kiva oli paistatella päivää kannella. Aamulenkillä rannalla tuuli kylmästi, mutta täälläpä oli ihan sairaan kuuma. Suurin osa ajasta me vietettiinki sisätiloissa Centro Cultural de Belemin modernin taiteen museossa (ilmanen). Yläkerrassa oli esillä mm. Picassoa, Warholia ja Dalia (ja paljon, paljon nevöhöödejä), ja alakerroksissa vähän tuoreempaa taidetta. Käytiin me myös kattomassa Löytöretkeilijöiden muistomerkkiä ja Mosteiros des Jeromios -luostaria, mutta Torre de Belemille asti ei jaksettu siinä paahteessa kävellä. Komiasti se näky lautaltakin.

 

IMG_20160715_182144%5B1%5D.jpg

Tuoreempaa taidetta Löytyretkeilijöiden muistomerkin vieressä

 

Vielä yksi retkipäivä ehdittiin pitää, ja se suuntautu Arrabida-vuoriston ja kansallispuiston halki Lagoa da Albufeiran, Cabo de Espichelin ja Sesimbran linnoituksen kautta Setubaliin. Me ajettiin rannan puolella vuorta, ja paikoin maisemat oli ihan mielettömän hienot. Lagoa da Albufeira on laguuni, johon virtaa vuorovesi. Ilmassa oli outoa sumua, ja tunnelma koko paikassa oli jotenki kauhuleffamainen. :) Varmaan kirkkaammalla säällä siellä ois ihan kivaa hengailla, ja tarjolla näytti olevan sup-lautoja- yms. vuokrattavaksi. Cabo de Espichel taas on niemi, jossa on majakka ja vanha barokkityylinen kirkko. Myös siellä on jyrkkiä rantatörmiä, ja paikka on korkealla. Meren päällä oli paksu pilvimassa, mutta me oltiin ihan auringossa. Creepy fiilis oli sielläkin pilvien päällä. Kirkkokin oli hieno! Sesimbran linnoituksella me ei kauaa kuljailtu, vähän aikaa kateltiin alas Sesimbran kaupunkiin ja käveltiin hautausmaalla. Setubalissa sitten jätettiin auto parkkiin ja käveleskeltiin pitkän aikaa satamassa ja erityisesti vanhassa kaupungissa. Se oliki yllättävän mukava ja sympaattinen paikka. Pääkadut oli koristeltu ylhäältä roikkuvilla kalaverkoilla ja pahvikaloilla sekä muilla koristeilla, ja talot ja kadut ittessään oli vaan ihanat! Myös pikku putiikit oli herttasia ja niistä löytyki kaikkea kivaa kotiin vietäväksi.

 

IMG_20160718_182352%5B1%5D.jpg

Ihana Setubalin vanha kauunki

 

Viimisenä lomapäivänä luovutettiin huone jo kymmeneltä (12:een ois saanu  olla) ja ajeltiin Parque de Nacoisiin, vuoden 1998 maailmannäyttelyä varten rakennettuun kaupunginosaan. Suunnitelmana oli mennä ihan ekkana Ocenarioon, ja ajettiinki auto suoraa sen parkkihalliin (8 e / päivä), josta oli pieni kävelymatka itte mestoille. Oltiin 11 maissa lippujonossa eikä se ollu kovin pitkä, mutta sisällä olikin ihan järjetön ryysis, kun koululuokkia tai jotain muita lapsiryhmiä oli aika monta yhtä aikaa. Välillä piti ootella ja vähän tungeksiakki, että pääsi kattomaan pienempiä akvaarioita. Ihan mukava paikka se oli, mutta minun mielestä ei ollenkaan hintansa väärti (64 e meiltä neljältä yhteensä), ja tosiaan ihan liikaa porukkaa (pois lähtiessä lippujonot oli kasvanee aika paljon, mutta koko alueelta pois lähtiessä kuuden maissa jonoa ei ollu ollenkaan). Ehkä illalla siellä oliski parempi aika käydä. Lipunmyyntityttö ei edes kysyny, halutaanko me mennä myös temporary exhibitioniin vaan möi senki kattavat liput, ja se oli ihan turha. Jonki verran voi siis säästää, kun skippaa sen. Aikaa Ocenariossa meni reilu tunti, ja meillä oli vielä moooonta tuntia kulutettavana lentoa ootellessa, niin me suunnattiin seuraavaksi ihan Ocenarion vierestä lähtevään köysiratavaunuun (6 e / aikuinen ja 4 e / lapsi ees-taas), joka vei vajaan parin kilsan päähän Torre de Vasco da Gamalle. Siellä päässä käveleskeltiin ja istuskeltiin puistonpenkeillä, ja sitten palattiin takasin. Sitten lompsittiin Vasco da Gama -ostarille, jossa saatiin loppuaika kulumaan.

Matkalla lentokentälle, tai oikeastan huoltoasemaa sen lähistöllä ettiessä päästiin myös kattomaan laskeutuvia lentokoneita ihan lähietäisyydeltä, kun ne laskeutu ihan meidän päältä. Hurjan näköstä oli. Palautettiin auto, kun viimein oltiin löydetty palautuspaikkaan (opasteet ei ollu selkeimmästä päästä). Myös kentän lähtevien puoli oli jotenki kauhian epäselvä, mutta löydettiin viimein oikiat tiskit ja selvittiin kotiin. Älyttömän mukava loma oli, ja niin Lissabonia kuin Costa de Caparicaa voin lämpimästi suositella kaikille!