15.-30.6.2015

Ajatus Balkanin kierroksesta syntyi vähän vahingossa. Ehdottelin kotona, että lentäsimme Ateenaan ja ajelisimme ympäri Kreikkaa vuokra-autolla, ja vastapallona sain ehdotuksen lentää Kroatiaan ja ajella sieltä Kreikkaan. Siitä sitten jatkojalostimme suunnitelmaa seuraavanlaiseksi: Lento Dubrovnikiin -> Montenegro -> Albania -> Pohjois-Kreikka -> Makedonia -> Albania -> Montenegro -> Kroatia -> Bosnia-Hetsegovina -> takaisin Dubrovnikista. Ongelmia meinasi vaan tulla heti kättelyssä, sillä Kroatiasta vuokratulla autolla ei kuulemma saanut matkustaa Albaniaan ja siitä eteenpäin. Ratkaisu kuitenki keksittiin: vuokraisimme toisen auton Montenegrosta ja jättäisimme ensimmäisen auton sinne odottelemaan keikan ajaksi. Entisen Jugoslavian alueella on pajon pieniä maita ja etäisyydet lyhyet. Tiet ovat kuitenki suurimmaksi osaksi pieniä ja mutkaisia, joten pienellekin etapille sai varata aikaa. Halusimme nähdä paljon, mutta myös olla paikallaan ja relata, ja tähän tarkotukseen tuntui rauhallinen, pieni Montenegro olevan paras vaihtoehto.

 

Dubrovnik - Tirana

Lensimme siis sateisesta ja kylmästä Oulusta Dubrovnikiin, ja vastassa oli ihana lämpö ja auringonpaiste. Kauaa emme siitä jääneet nautiskelemaan, vaan haimme vuokraamosta auton, upouuden Kian, ja huristelimme suoraa päätä Montenegron puolelle Kotoriin. Green Card, josta sai pulittaa 45 e lisää, oli otettava, jotta sai matkustaa rajan yli. Rajamuodollisuudet olivat vähäiset: poliisi halusi nähdä passit ja auton paperit niin Kroatian kuin Montenegron puolella, ja that's it. Kotorinlahden poikki olisi päässyt oikaisemaan lautalla, mutta me kiertelimme rantaa pitkin maisemia katsellen. Kotor oli meidän makuun liian ruuhkainen ja ahdas, joten emme pysähtyneet kuin syömään laitakaupungille, ja jatkoimme vuoriston poikki kohti Podgoricaa. Tie kiemurteli serpentiininä pitkin rinteitä ja kapeni samaa tahtia kuin kaiteet vähenivät. Minä puristin pelkääjän kahvaa rystyset valkoisena, vaan enpä arvannut, että se oli vasta lasten leikkiä verrattuna siihen, mitä meillä oli edessä parin päivän päästä. 

 

20150615_144447%5B1%5D.jpg

Kotorinlahti

 

Podgoricaa oli parjattu kaikissa matkajutuissa, eikä sitä kuulemma voinut hyvällä tahdollakaan sanoa kauniiksi. Minusta se kuitenkin oli ihan viihtysän ja siistin oloinen kaupunki. Hotelli (Hotel Ideal) meillä oli vähän syrjässä keskustasta, ja se oli oikein mukava ja rauhallinen. Siellä, kuten suurimmassa osassa tämän reissun hotelleista, ei käynyt kuin käteinen. Siihen oli onneksi varauduttu etukäteen paksulla setelinipulla. Tsekkailtiin kaupunkia autosta käsin ja lisää seuraavana päivänä, kun odoteltiin, että kello olisi sen verran, että voisimme hakea toisen vuokra-auton paikalliselta Hertziltä. Hengattin puistossa, kummasteltiin paikallista tapaa kiinnittää kuolinilmotukset puiden runkoihin ja syötiin Rebublic of good food -nimisessä ravintolassa sikahalpoja ja -hyviä salaatteja, smoothieita ja patonkeja. Sitten haettiinkin auto (just pakasta vedetty Punto) ja saatiin jättää "oma" Kia hotellin, jossa vuokraamo sijaitsi, pihaan parkkiin. Täälläkin piti maksaa kolmisen kymppiä green cardista.

Matka jatkui Albaniaan ja sen pääkaupunkiin Tiranaan. Rajalla oli samat toimet kuin aiemmalla, ja se meni nopeasti. Hertzin mies oli varoitellut, että rajalla saattavat kysellä kansainvälistä ajokorttia, mutta ehkä ne eivät selvästi turisteilta sitä kysele. Ainakaan eivät meiltä, ja hyvä niin, koskapa ei meiltä löytynyt kuin peruskortti. Jo ennen Albanian rajaa liikenteen seassa alkoi näkyä aaseja, muuleja, hevosia, lehmiä, lampaita ja vuohia, ja määrä kasvoi Albanian puolella. Jopa possuja näkyi välillä jolkottelemassa ihan keskenänsä. :) Liikenne Tiranassa oli melkoisen kaoottista. Liikenneympyröissä puskettiin miten sattuu poikittain, ja jalankulkijat hyppelehtivät kadulle aivan puskista. Selvittiin kuitenkin naarmuitta parkkiin hotellin (Alpin Hotel Tirana) eteen, ja käytiin sitten illan päälle jalkaisin katselemassa keskustan menoa. Joku mies tuli meiltä kyselemään kaikkea, että mistä ollaan, ja kertoili juttuja kotipaikkakunnastaan. Yllättäin tilanne kääntyikin niin, että se halus meidän vievän sen kauppaan ja maksavan sen ostokset. Koitettiin luovia tilanteesta pois hienovarasesti. Albaniassa muuten kävi eurot maksuvälineenä kaikkialla, missä me tarvittiin rahaa, mutta vaihtorahaa niillä ei ollut antaa aina, joten tasaraha oli hyvä olla.

 

Tirana - Meteoran luostarit

Seuraavana aamuna koodattiin navigaattori Kastoriaan, Kreikkaan, jossa meillä oli varattuna seuraava majoitus. Tarkastettiin vielä retti, että se oli sama, jonka olimme kartalta katsoneet parhaaksi ja oikeastaan ainoaksi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Tiranasta Elbasaniin matka meni kohtuullisen nopeasti, mutta sitten tie alko pienentyä ja huonontua, ja asutuskin pikkuhiljaa loppui. Risteyksiä ei juurikaan ollut, mutta meidän ei navin mukaan tarvinnutkaan kääntyä ainakaan sataan kilometriin. Juuri kun ajattelin, että eipä paljon rupusemmaksi voisi tie mennä, niin tuli vastaan kyltti, jossa oli, että "Road closed" ja auki 12-13 ja sitten yöaikaan. Kello sattui olemaan 12.20, niin me jatkettiin eteenpäin, kun ei keksitty muutakaan. Kymmenien kilometrien paluu niitä pottupeltoja pitkin takaisin Elbasaniin ei huvittanut. Siellä sitten hyppyyteltiin ainoina "siviileinä" tietyömaalla parin sadan metrin korkeudella kaiteettomalla polulla (sitä ei hyvällä tahdollakaan voinut kutsua tieksi) ja koitettiin väistellä työkoneita ja kuorma-autoja. Ehdin jo henkästä, että nyt loppu tämä hengenpidätys, kun vastaan tuli puomi (ajattelin, että se on sen sulkualueen toinen pää), mutta sepä vetäistiinki juuri meidän edestä alas. Ei auttanut kuin ottaa kartta kouraan ja mennä puomipojalta kysymään, minne jatketaan. Se ymmärsi jonkin kaupungin nimen ja viittoili vain ylöspäin vuorelle, että tuonne. No, kohta tuli eteen risteys ilman mitään kylttejä, ja taas oli mentävä kuorma-automiehiltä kysymään apua. Ne viittoilivat johonkin suuntaan ja jatkettiin köröttelyä. Seuraavassa risteyksessä ei ollukaan ketään, keneltä kysyä, ja kaivettiin esiin Juhon kännykän navigaattori (puhelinverkkoa ei sillä seudulla ollut ollenkaan). Siinä vaiheessa tajuttiin olevamme väärällä tiellä. Navigaattori oli laskenut reitin jossain vaiheessa uudestaan ja käännyttänyt meidät Elbasansta ihan muualle kuin piti. No, päästiin me viimein inhimillisemmille teille, ja Kastoriaanki saavuttiin vain muutama tunti arvioitua myöhemmin. Opittiinpa ainakin, että koodataan Tom Tom pienemmissä pätkissä ja varmistetaan koko ajan, että ollaan kartalla. :) Nähtiin matkalla ihka elävä kilpikonnakin.

Meidän hotelli (Hotel Nostos) oli muutaman kilometrin päässä Kastorian keskustasta, ja se oli aivan ihana, vanhanaikainen ja tunnelmallinen rakennus kattoparruineen ja -ikkunoineen, vaikka olikin aika uusi. Käytiin ajelemassa pitkin Kastoriajärven rantaa ja katselemassa ankkoja ja pelikaaneja ja muita lintuja, joita oli rannassa paljon. Kastoria vaikutti ihan symppikseltä pikku kaupungilta.

Seuraavana aamuna lähdettiin kohti Meteoran luostareita, joka oli meidän reissun ainut kohde 100 maailman ihmettä -kirjasta. Matkaa hotellilta oli joku 130 km, mutta suurimmaksi osaksi se oli uutta, hyväkuntoista moottoritietä, jota paahdettiinkin sitten Punton kaasu pohjassa. Huoltoasemia ei tien varrella vaan tuntunut olevan, ja meidänki piti tehdä 10 kilsan koukkaisu, että saatiin tankattua. Kalampákan kaupunkia lähestyttäessä alkoivat jännänmuotoset kalliot näkyä jo kaukaa. Luostarit on rakennettu kalliopylväiden päälle, ja sillon joskus 1300-luvulla kun niitä rakennettiin, ei kallioille päässyt kuin köysitikkailla ja vaijerihisseillä. Ihan käsittämättömältä tuntui, että ne on oikeesti raahannet joka ikisen tiilen palasen käsipelillä sinne. Nykyisin sinne pääsee ihan tietä pitkin, ja autolla voi ajella koko alueella vapaasti. Me ajeltiin Varlaámin luostarille ja käveleskeltiin vähän ympäriinsä ja taivasteltiin näkymiä. Käytiin myös sisällä luostarissa (3 e / hlö) ja syötiin eväitä vähän sen alapuolella olevalla piknikpaikalla. Joku kartta olisi ollut hyvä olla, koska vaikka kylttejä oli sekä kreikaksi että englanniksi, ei niistä hulluna saanut tolkkua eikä semmosta yleiskuvaa. Huikea paikka Meteora kuitenki oli, ja pitää piakkoin katsoa se James Bond -leffa, jota on kuvattu siellä. Tulomatkalla taas nähtiin kilpikonna, jota piti ihan pysähtyä ihmettelemään ja valokuvaamaan. Yö oltiin samassa hotellissa kuin edellinenkin.

 

20150618_120819%5B1%5D.jpg

Meteora

 

Makedonia - Montenegro

Perjantaiaamuna ajeltiin Makedonian puolelle ja Bitola-nimiseen kaupunkiin. Olin lukenut edellisenä iltana netistä, että Bitola on maan länsimaisin kaupunki, mutta verrattuna Ohridiin, jonne tuolta sitten jatkettiin, minusta se oli kyllä melko eksoottinen. Keskustassa oli moskeijoita ja basaareja, ja yleisilme oli aika rosoinen. Vastaan tuli paljon nuoria miehiä hassunnäkösillä sirkkeliautoilla. Niillä näytti olevan jotkut kokoontumisajot torilla. Käytiin tsekkaamassa Herakleian arkeologinen puisto, mutta se ei vaikuttanut niin kiinnostavalta ainakaan aidan takaa, että olisi jaksettu mennä tutustumaan enempi. Eikä me sitten jaksettu jäädä ollenkaan Bitolaan, kun se oli jotenki ahtaan olonen ja parkkimittareihin olisi tarttenut paikallista rahaa, jota meillä ei ollut. Jatkettiin sitten Ohridiin, joka on järven rannalla ihan Albanian rajalla.

Ohrid oli kaunis kaupunki. Heti rantaa lähestyttäessä alkoivat paikalliset ihmiset auton ikkunan läpi kaupittelemaan majoitusta. Ei me sitä kuitenkaan tarvittu, vaan parkkipaikkaa, ja niitähän olikin tarjolla koko rannan mitalla. Joku mies tuli kohta perimään parkkimaksua (euron tunti) ja laittoi sitten kuitintapasen vinkkarin alle. Eurot kävi siis Makedoniassakin maksuvälineenä kaikkialla, missä tarvittiin (paitsi siis parkkimittareissa). Kateltiin aikamme rantaa ja kaupunkia, ja jos aikaa olisi ollut enemmän, oltaisiin ehdottomasti menty käymään veneajelulla, jota oli tarjolla rannassa edullisesti. Seuraavalla kerralla sitten.

Parin tunnin päästä jatkettiin takaisin Albanian puolelle ja Elbasaniin, jossa meillä oli seuraava yöpaikka. Matkalla ohitettiin joku kaupunki, jossa kaikkialla ruutasi vettä letkuista kohti taivasta. Ihmeteltiin, mikä mahtoi olla homman nimi - joku juhla vaiko tulvivat vesisäiliöt? Hotellin osoitteella navigointi vei meidät ihan väärään paikkaan, mutta onneksi varausvahvistuksissa oli myös gps-koordinaatit. Niiden avulla löytyi monikin meidän hotelleista. Hotelli Le Olive oli pienen oliivipuitten peittämän kukkulan päällä ja mahtava, kartanomainen rakennus. Sisältäkin se oli tosi kaunis, ja parvekkeelta näki pitkälle yli kaupungin. Neljän hengen huoneita ei ollu tarjolla, ja niin me majotuttiin tytöt toiseen ja pojat toiseen huoneeseen. Illalla vietettiin juhannuspiknikkiä parvekkeella makkaroineen kaikkineen.

Juhannuspäivänä me jatkettin matkaa taas Montenegroon, ja Podgoricassa saatiin takaisin Punton jälkeen ihanan tilavalta ja tehokkaalta tuntuva Kia. Sillä suunnattiin kohti Baria, koskapa seuraavana kohteena meillä oli Barin kaupunkiin kuuluva Dobra Vodan kylä ja siellä Aparthotel David, jossa oltiinkin seuraavat kuusi yötä. Matkalla oli pitkä tunneli, josta veloitettiin 2,5 euron maksu ja joka oikaisi matkaa melkosesti. Davidissa sisään tsekatessa saatiin kuulla, että medän pitää maksaa lisäksi myös ns. resort fee, joka oikeuttaa uima-altaan ja rannan aurinkotuolien käyttöön, parkeeraamiseen ja nettiin. Tästä ei ollut mainintaa missään aiemmin, mutta maksettavahan se oli. Ja kyllä allasta, parkkipaikkaa ja nettiä tulikin käytettyä. :) Rannallakin, joka oli ihan hotellin aidan takana, oltiin parina päivänä, mutta lapset viihtyivät paremmin altaalla. Huone meillä oli ihan altaan vieressä, mikä oli ihan mielettömän hyvä ja näppärä sijainti kaikin puolin. Hotellialue ja koko kylä oli älyttömän kaunis ja sopvan rauhallinen. Kukaan ei huudellut tai tyrkyttänyt mitään, eikä suomalaisia turisteja näkynyt muita ollenkaan. Ruoka oli edullista ja hyvää, tosin aika perusruokaa. Yhtenä päivänä vuokrattiin polkuvene ja kelluskeltiin sillä, ja toisena päivänä käytiin Barin vanhassa kaupungissa (ihan käymisen arvoinen paikka!) ja keskustassa isommassa marketissa. Todettiin, että hinnat olivat aika lailla samat kuin rannan pikkumarketeissa, mutta valikoima tietysti oli laajempi. Dobra Voda oli kyllä ehdottoman suositeltava paikka rentoon rantalomailuun!

 

LR5-121417.jpg

Dobra Vodan ranta mereltä päin

 

Kroatia - Bosnia-Hertsegovina

Perjantaina me sitten taas lähdettiin tien päälle ja ajeltiin Dubrovnikiin. Tällä kertaa ylitettiin Kotorinlahti lautalla. Matkaan meni noin 10 minuuttia ja se maksoi muistaakseni 7,5 euroa. Samalla lautalla oli bussilastillinen albanialaisia nuoria, jotka pistivät heti bileet pystyyn: joku soitti klarinettia, toinen haitaria ja kolmas rumpua, ja loput tanssivat ympärillä. :) Ajettin suoraa seuraavaan majapaikkaan (Guesthouse Mrdalo), joka oli ihan satama-alueen vieressä. Paikka oli kodikas, mummolamainen ja tilava, ja omistajamummulla oli sulosia kissanpentuja, jotka viihdyttivät niin hyvin, ettei toimimaton netti haitannut. Omistaja suositteli syömään läheisellä jahtiklubilla, koska vanhan kaupungin ravintolat kuulemma ovat kalliita ja se on edullinen. Myöhemmin havaittiin, että eipä se ihan niin mennyt, mutta klubi oli hienossa miljöössä ja ruokakin oli ihan hyvää. Vissiin mummo oli omistajien kaveri. :) Iltapäivällä mentin vanhaan kaupunkiin ja käveltiin kaupunginmuuri ympäri. Syötiin ihanaa jätskiä ja istuskeltiin vaan fiilistelemässä aukiolla. Loput jäljellä olevasta parkkiajasta yritettiin löytää takaisin autolle, ja loppuilta vaan istuskeltiin terassilla ja katseltiin kissanpoikia, vaikka ihan lähellä olisi ollu Copacabana-niminen biitsikin. Me oltiin kuitenki jo ihan sippejä.

 

LR5-174137.jpg

Dubrovnikin vanha kaupunki

 

Seuraavana aamuna lähdettiin kohti Splitiä. Matkalla tulikin monta rajanylitystä, koskapa ensin piti mennä läpi Bosnia-Hertsegovinalle kuuluvan rantakaistaleen ja sitten me vielä haluttiin käydä Mostarissa, joka siis myös on Bosniassa. Rajanylityspaikoilla oli pidemmät jonot kuin kertaakaan aikasemmin, ja pääteltiin sen johtuvan lauantaista. Itse rajanylitys sujui nopeampaa kuin missään muualla: poliisi vaan vilkaisi että jaa Suomen passi, menkää.

Mostarista ei ollut minkäänlaista mielikuvaa etukäteen, ja ehkäpä just siksi se oli älytön positiivinen yllätys. Se oli jotenkin vaan kertakaikkisen ihana. Onneksi me ei skipattu sitä, vaikka välillä sitäkin vahtoehtoa mietittiin! Navigaattoriin oli koodattu vain kaupungin keskusta, mutta se johdatti meidät vanhaan kaupunkiin, minne oltiinki menossa. Ensin vaan piti saada auto parkkiin, eikä meillä tietenkään ollut paikallista rahaa. Sain sitten viimein vaihdettua läheisessä pitseriassa muutaman euron markoiksi, joiden piti riittää kolmen tunnin parkeeraukseen mutta jotka riittivätkin vain kahdeksi tunniksi. Ehdittiin sinä aikana kuitenki käydä syömässä ihanaa bosnialaista ruokaa, taivastella luodinreikiä talojen seinissä, ihastella vanhaa siltaa ja sen molemmin puolin olevia basaarikatuja ja vielä vähän shoppaillakin. Pitempäänkin olisi viihtynyt!

 

20150627_145353%5B1%5D.jpg

Mostarin sillalla

 

Splitissä me majoituttiin Adriana-nimiseen huoneistohotelliin. Se oli myös siisti ja viihtyisä, ja ennen kaikkea siellä oli vuokraemännän koira, joka heti hyökkäsi kerjäämään rapsutuksia. Jos ovi oli auki, se tuli ovensuulle kattelemaan, ja jos kiinni, se työnsi päänsä keittiön ikkunasta. :) Ihana hurtta! Illalla me ei jaksettu tehdä mitään, mutta seuraavana aamuna aikasin me lähettiin Krkan kansallispuistoon. Matkaa oli jotain 80 km, mutta sekin oli suurimmaksi osaksi moottoritietä ja meni vajaassa tunnissa. Kroatiassa moottoritiet ovat maksullisia, mutta ne säästävät niin paljon aikaa, että hinta ei siihen nähen ole ollenkaan paha. Tämäkin pätkä oli vain jotain kolmisen euroa, ja pisin pätkä mitä ajettiin, Splitistä Dubrovnikin suuntaan, oli reilut 6 euroa.

Krka oli lumoava! Parkeerattiin auto ja ostettiin liput (110 kn / 80 kn), ja saatiin kuulla, että parkkialueelta oli ilmanen bussikuljetus lähelle isoja vesiputouksia. Putouksille olisi päässyt suoraa bussipysäkiltä eteenpäin jatkamalla, mutta me kierrettiin ensin 1,9 km mittanen luontopolku, jonka varrella oli monenlaista ihasteltavaa ja ihmeteltävää. Putoukset oli kuitenki vaikuttavimmat, ja me käytiin siellä uimassakin. Neljä tuntia kului ihan huomaamatta.

 

20150628_131125%5B1%5D.jpg

Krka. Kuvaan on näköjään pujahtanut myös reissumaskotti Ykä. :)

 

Takaisin Splitissä oltiin niin hyvissä ajoin, että ehdittiin vielä kaupunkiakin katsomaan. Majapaikalta oli kymmenen minuutin kävelymatka vanhaan kaupunkiin. Sekin oli ihan mukava ja mielenkiintonen paikka. Syötiin jossakin ravintolassa Jupiterin temppelin vieressä, jossa ruoka oli ihan ok, kunhan nakkeli kunnolla suolaa päälle. Parempaakin evästä olisi varmaan löytänyt, jos ei olisi ollut niin nälkä, ettei jaksettu etsiä. :)

Maanantaina, meidän viimeisenä kokonaisena lomapäivänä, selvittiin tien päälle jo seitsemän maissa. Viimeinen yöpaikka oli varattuna läheltä Dubrovnikin lentokenttää Mlinistä. Paineltiin suoraa päätä sitä kohti, ja muutama kilometri ennen sitä huomattiin kyltti Kupari beachille, ja kurvattiin sinne. Oltiin rannassa jo ennen yhtätoista, ja ehdittiin hyvin maata vielä yksi päivä rannalla kirjoja lukien ja välillä meressä polskien. Vesi oli jostain syystä kylmempää kuin Montenegrossa. Rannan ympärillä oli paljon vanhoja, hylättyjä hotelleja, ja voi vain kuvitella, kuinka ihana paikka se on joskus ollut. Yksi vielä toiminnassa oleva rantaravintola siellä myös oli, ja siellä syötiin lounasta. Päivän mittaa ranta täyttyi ihmisistä, mutta me saatiin tarpeeksemme jo neljän maissa ja lähdettiin etsimään yöpaikkaa, Seven Seas Apartmentsia. Se olikin vaikeampi löytää, kun talossa ei ollu minkäänlaista kylttiä. Emäntä löytyi kuitenkin viimein, ja asetuttiin taloksi. Ilta ihasteltin merimaisemaa terassilla istuskellen ja viimesiä Ardianmeren lämmönsäteitä imien.

 

Balkan oli tosi mielenkiintonen ja monipuolinen reissukohde. Maista minun mieleen oli eniten Montenegro, Kroatiasta en niinkään perustanut. Kaupungeista parhaiten mieleen jäi Mostar, joka vaan lumosi. Parasta ruokaa sai Bosnia-Hertsegovinassa. Turismi kasvaa tuolla kovaa vauhtia, ja nyt onkin parhaat hetket nähdä vähän autenttisempaa ja rauhallisempaa elämää. Kroatiassa turismi on ehkä juuri se syy, miksi en niin ihastunut maahan, mutta luonto on sielläkin ihan mieletöntä. Saldona 16 päivästä jäi 6 maata, 2000 kilometriä, 13 rajanylitystä, 8 eri yöpaikkaa ja puoli litraa aurinkorasvaa. Aika perfect. :)