Nyt tulee vähän tuoreempaa kertomusta kuin edelliset, jotka kaivelin arkistoista julkastavaksi. Tämä reissu sijoittuu heinäkuun alkuun 2016, eli juuri siihen aikaan, jolloin Portugali voitti jalkapallossa EM-kultaa. Hauska sattuma sinänsä, että Portugali sattui valikoitumaan meidän lomakohteeksi juuri nyt, kun me satuttiin myös 2010 Espanjaan, joka voitti kisat tuolloin. :)

 

Auringonlasku Costa de Caparicalla

 

Lennettiin Oulusta Helsingin kautta Lissaboniin, josta oltiin valmiiksi varattu vuokra-auto. Otettiin siihen lisävakuutus (onni, koskapa jossain vaiheessa perään oli ilmestynyt hillitön naarmu), johon sisältyi palvelu, että tietullimaksut maksetaan autoa palauttaessa, niin ei tarvitse lähteä postitoimistoon niiden kanssa säätämään. Niin ainakin vuokrafirman tätin mukaan olisi muuten täytynyt tehdä. Sitten ajettiin suoraa noin puolen tunnin päässä sijaitsevalle Costa de Caparicalle, josta oltiin varattu huoneisto kahdeksi viikoksi (Apartamentos Costa). Se olikin aivan ihana paikka ja ihan täydellinen meidän tarkotuksiin! Asunto oli alakerrassa, ja isot liukuovet avautuivat sisäpihan puutarhaan, jossa oli vapaassa käytössä grilli ja viiniköynnösten reunustama istuskelualue. Vuokraemäntä oli ihana ja herttainen täti, joka toi meille aina välillä herkkuja, kuten leivonnaisia tai gazpachokeittoa. Ja ehkä parasta oli, että merenranta oli aivan kivenheiton päässä! Rannan ja asunnon välissä oli iso parkkialue, jossa me säilytettiin autoa ( 2,5 e / päivä), ja kävelymatkan päässä oli tori, kauppoja, ravintoloita ja ruokamarketti.

Torilla oli EM-kisoja varten viritettynä kisastudio isoine screeneineen ja ruoka- ja juomavaunuineen. Siellä mekin katsottiin heti ensimmäisenä iltana semifinaali ja sitten sunnuntaina loppuottelu. Semifinaalissa tuli katsomossa tappelu, ja pöydät kaatuilivat jo ennen kuin peli ehti edes alkaakaan. Poliiseilla oli kuitenkin tukeva vartiointi, ja nujakka loppui alkuunsa. Finaalipeli sujui ilman häiriöitä, ja porukkahan sekosi ihan kokonaan, kun voitto oli varmistunut. Raketit alkoivat paukkua jo muutama sekunti ennen loppua, ja autojen tööttiralli jatkui pitkälle yöhön. Kisojen jälkeen alue purettiin pois, ja tilalle rakennettiin markkina-alue, jossa oli hirveästi kaikenlaista myytävää, enimmäkseen afrikkalaisen näköstä tavaraa, ruoka- ja juomapaikkoja ja tivolilaitteita. Ehittiin me siinäkin muutamana iltana käydä. Shoppailuhommat muuten tuli hoidettua pääasiassa Almada Forum -nimisessä ostoskeskuksessa alle kymmenen kilometrin päässä. Siellä oli paljon ihania kauppoja, kuten Ale Hop, Natura, Claire's ja mikä parasta - Primark! Suurimmassa osassa kauppoja ei edes käyty, kun nämä veivät sen ajan, mitä raaskittiin sisätiloissa viettää. :) Lähtöpäivänä käytiin myös Parque de Nacoisissa Vasco da Gama -ostoskeskuksessa, kun aikaa piti saada kulumaan lentoa odotellessa. Siellä oli aika lailla samat liikkeet tarjolla, mutta ei Primarkia. (Almada Forumissa oli myös iso Jumbo-marketti, jossa ruokavalikoima oli ison Prisman luokkaa.)

Iso osa ajasta tuli vietettyä rannalla aurinkoa ottaen, uiden, kirjoja lukien ja vähän jalkapalloa ja beachballia pelaillen. Toisinaan otettiin eväät mukaan, toisinaan joku kävi välillä hakemassa ne, ja välillä käytiin pitämässä lounastaukoa asunnolla. Lämmintä oli koko ajan 29-36 astetta. Ranta oli jakaantunut eri "lohkoihin" aallonmurtajien väliin. Yhteensä koko biitsi oli 35 kilsaa pitkä, ja tässä meidän kohdalla rannan kävelytie oli useamman kilometrin mittainen. Päästä päähän ja takaisin juoksemisessa meni noin 35 minuuttia, ja sen useimpina aamuina kävin hölkkäilemässä. Kävelytien varressa oli ravintoloita ja surffikouluja vierivieressä. Rannan suuntasesti kulki myös jonkinlainen light-juna, mutta me ei käyty sitä testaamassa, vaikka vuokraemäntä sitä suosittelikin. Rantavahteja oli ainakin kolmessa "lohkossa", ja valvonta oli tehokasta. Surffareita oli paljon, osa tosi taitavia, ja niitäkin oli mukava seurailla. Meinasin itsekin lähteä kokeilemaan surffikouluun, mutta en saanut ketään houkuteltua mukaan, ja toisakseen meno näytti toisinaan niin hurjalta, että en  sitten uskaltanutkaan. :D Rannan vieressä oli myös ulkokuntoilulaitteita, joissa käytiin vetämässä leukoja ja muutenkin jumppailemassa useampana iltana.

 

Yks ihanista kaduista Lissabonin vanhassa kaupungissa

 

Lissabonin keskusta oli siis noin puolen tunnin päässä. Ensimmäisenä sunnuntaina me päätettiin lähteä kaupunkia katselemaan, ja päivävalinta vaikuttikin olevan oikein hyvä: kaupunkilaiset tuppautuivat rannoille, joten liikkuminen ja parkeeraaminen oli helpompaa. Ponte 25 de Abril -silta oli ihan tukossa rannan suuntaan, mutta meillä oli tilaa vaikka millä mitalla. Takaisin tullessa tilanne oli päinvastainen. Auto laitettiin Hard Rock Cafen vieressä olevaan parkkihalliin, ja liikuttiin koko aika jalkaisin. Metroja, raitiovaunuja, tuktukeja ja hevoskyytiäkin olisi ollut tarjolla, mutta kävellen oli mukava hengailla Alfamassa (vanhassa kaupungissa) ja Baixassa. Käytiin katselemassa Castelo de Sao Jorge -linnalla, mutta jono lipunmyntiin oli niin pitkä, että ei jaksettu jäädä jonottamaan. Sen sijaan kipiteltiin ylös ja alas kapeita kujia ja portaikkoja, kateltiin maisemia Mirandouro de Santa Luzialta ja syötiin maalaismarkkinoilla Rossion aukiolla. Ylös Bairro Altoon (yläkaupunkiin) mentiin köysiratavaunulla Glorian asemalta (3,60 e /edestakainen matka), ja sieltä oli myös hienot näkymät yli kaupungin. Lissabon oli ihana, rento ja värikäs kaupunki ja nousi saman tien yhdeksi minun suosikkikaupungeista!

Almadassa on ostoskeskuksen lisäksi Cristo Rei -patsas, jossa käytiin jalitsufinaalia seuraavana päivänä. Patsas muistuttaa aika paljon Rion Kristus-patsasta, mutta ei minusta ole ihan yhtä vaikuttava. Noustiin hissillä ylös patsaan jalkojen juureen 133 metrin korkeuteen (5 e / hlö 2,5 / lapsi), ja hienot näkymät oli joka suuntaan. Alhaalla on myös näköalapaikka Tejo-joen ja Lissabonin suuntaan. Siellä katsellessa huomattiin matkustajakone, jota kaksi hävittäjäkonetta seurasi niin kauan, että se laskeutui kentälle. Me oltiin tietysti, että whaat, ja vasta paluumatkalla tajusin, että voitokas jalkapallojoukkuehan siellä tuli kotiin. 

 

Cristo Rei

 

Yhtenä päivänä ajeltiin Sintraan, joka on vajaan tunnin päässä Lissabonista. Koko kylä (tai kylät - se koostuu kai kolmesta eri kylästä) oli ihana ja sympaattinen. Me oltiin koodattu navigaattori Penan palatsille (Palacio de Pena), jolla aiottiin käydä, ja vasta myöhemmin hoksattiin, että olisi kannattanut tehdä vähän parempi suunnitelma. Penalle kun ajetaan kapeaa ja mutkasta tietä ylös kukkulalle, mutta paluu onkin eri kautta. Näin siis olisi kannattanut tehdä: Sintraan tullaan pieniä teitä Sintra-Vilaan, joka on jonkinlainen keskusta. Siellä olisi voinut hypätä autosta ja katsella kylää ja Palacio de Nationalia (sisälläkin voi käydä, jos haluaa), jossa on hassut kartion malliset savupiiput. Siitä sitten olisi kantsinut jatkaa Penan palatsille, tai jos ei hermo kestä jonossa mäkeä kitkuttamista ja superahtaan pysäköintipaikan etsimistä, niin voisi ottaa bussin. Jos menee omalla autolla ja aikoo jatkaa Cabo da Rocalle niin kuin me, niin navigaattori olisi kannattanut koodata jo Penalla eikä sitten, kun on jo laskeutunu takaisin alas kukkulalta. En edes kerro, miten me ajeltiin eessun taassun ja kiertoteitä. :D Penaa ennen tien varressa on maurien aikainen linnanraunio, ja jo ennen sitä alkaa tien varressa olla pysäköinti"ruutuja" (ei ne oikeasti ole mitään ruutuja, kun vaan on ängetty tien laitaan perätysten autoa), ja niitä on pitkin matkaa Penan ohikin. Kolme isompaa P-aluetta on myös, mutta ainakin tuolloin ne olivat ihan ääriään myöten täynnä. Me tumpattiin automme vähän maurien linnan jälkeen tienvarteen ja mentiin palatsille ikään kuin alakautta puutarhan läpi. Puutarhankaan ei pääse ilman pääsylippuja, jotka olivat 49 e / perhe sisältäen myös palatsin. Mahdollista on ostaa myös pelkkä puutarha tai puutarha + palatsin terassi -lippu. Aamuaikaan on happy hour -tarjous, jollon lipun saa halvemmalla. Niin puutarha kuin palatsikin oli ihan mahtavat, mutta liput oli kyllä minusta melkoisen kalliit siihen nähden mitä ne tarjosivat. Väkeä oli paljon, mutta ei se häirinnyt muuten kuin siellä parkkipaikka ährätessä ja sisällä palatsissa, kun välillä joutui jonossa kulkemaan.

 

Palacio de Pena

 

Penan palatsilta jatkettiin siis Sintra-Vilan kautta Cabo da Rocalle, joka on kallioinen jyrkkä ranta Manner-Euroopan läntisimmässä kohdassa. Jo Penan palatsilla oli välillä vähän vilponen (tosin puutarhan läpi ylös kivuttua hiki jo valui), ja täällä oli suorastaan kylmä. Pitkähihaisia meillä ei tietenkään ollut mukana, ja siksi kierrettiin rantatörmäpolku melko nopeaa. Muutamia kuvia sentään pysähdyttiin ottamaan mahtavista kalliojyrkänteistä. Sieltä jatkettiin matkaa Cascaisiin, jossa sattumalta päädyttiin Helvetin kita -nimiseen paikkaan (Boca de Inferno), joka on erikoinen luonnonmuodostuma rannassa. Sopivalla tuulella vesi pärskyy korkealle ja kuuluu outoa ääntä, mutta nyt keli oli rauhallinen. Kaunista oli silti. Kaupungilla olisi varmaan viihtynyt katselemassa kivoja taloja ja linnotusta, mutta me vain ajettiin niiden ja Estorilin läpi ja takaisin "kotiin".

Seurava retkikohde meillä oli Belem, joka on yksi Lissabonin kaupunginosista, kuuden kilometrin päässä keskustasta. Me mentiin sinne lautalla Trafariasta (n. 11 e / koko porukka ees-taas). Trafarian lauttasatamaan oli meiltä viitisen kilometriä, ja auton sai ilmaiseen parkkiin ihan terminaalin eteen. Matka vei parikymmentä minuttia, ja kiva oli paistatella päivää kannella. Aamulenkillä rannalla tuuli kylmästi, mutta täälläpä oli ihan sairaan kuuma. Suurin osa ajasta me vietettiinkin sisätiloissa Centro Cultural de Belemin modernin taiteen museossa (ilmanen). Yläkerrassa oli esillä mm. Picassoa, Warholia ja Dalia (ja paljon, paljon nevöhöödejä), ja alakerroksissa vähän tuoreempaa taidetta. Käytiin me myös katsomassa Löytöretkeilijöiden muistomerkkiä ja Mosteiros des Jeromios -luostaria, mutta Torre de Belemille asti ei jaksettu siinä paahteessa kävellä. Komeasti se näkyi lautaltakin.

 

Tuoreempaa taidetta Löytyretkeilijöiden muistomerkin vieressä

 

Vielä yksi retkipäivä ehdittiin pitää, ja se suuntautui Arrabida-vuoriston ja kansallispuiston halki Lagoa da Albufeiran, Cabo de Espichelin ja Sesimbran linnoituksen kautta Setubaliin. Me ajettiin rannan puolella vuorta, ja paikoin maisemat oli ihan mielettömän hienot. Lagoa da Albufeira on laguuni, johon virtaa vuorovesi. Ilmassa oli outoa sumua, ja tunnelma koko paikassa oli jotenkin kauhuleffamainen. :) Varmaan kirkkaammalla säällä siellä olisi ihan kivaa hengailla, ja tarjolla näytti olevan sup-lautoja- ja muita vempeleitä vuokrattavaksi. Cabo de Espichel taas on niemi, jossa on majakka ja vanha barokkityylinen kirkko. Myös siellä on jyrkkiä rantatörmiä, ja paikka on korkealla. Meren päällä oli paksu pilvimassa, mutta me oltiin ihan auringossa. Creepy fiilis oli sielläkin pilvien päällä. Kirkkokin oli hieno! Sesimbran linnoituksella me ei kauaa kuljailtu, vähän aikaa kateltiin alas Sesimbran kaupunkiin ja käveltiin hautausmaalla. Setubalissa sitten jätettiin auto parkkiin ja käveleskeltiin pitkän aikaa satamassa ja erityisesti vanhassa kaupungissa. Se olikin yllättävän mukava ja sympaattinen paikka. Pääkadut oli koristeltu ylhäältä roikkuvilla kalaverkoilla ja pahvikaloilla sekä muilla koristeilla, ja talot ja kadut itsessään vain olivat ihanat! Myös pikku putiikit olivat herttaisia, ja niistä löytyikin kaikkea kivaa kotiin vietäväksi.

 

Ihana Setubalin vanha kauunki

 

Viimisenä lomapäivänä luovutettiin huone jo kymmeneltä (12:een ois saanut olla) ja ajeltiin Parque de Nacoisiin, vuoden 1998 maailmannäyttelyä varten rakennettuun kaupunginosaan. Suunnitelmana oli mennä ihan ensimmäisenä Ocenarioon, ja ajettiinkin auto suoraa sen parkkihalliin (8 e / päivä), josta oli pieni kävelymatka mestoille. Oltiin 11 maissa lippujonossa, eikä se ollut kovin pitkä, mutta sisällä olikin ihan järjetön ryysis, kun koululuokkia tai jotain muita lapsiryhmiä oli aika monta yhtä aikaa. Välillä piti odotella ja vähän tungeksiakin, että pääsi katsomaan pienempiä akvaarioita. Ihan mukava paikka se oli, mutta minun mielestä ei ollenkaan hintansa väärti (64 e meiltä neljältä yhteensä), ja tosiaan porukkaa oli ihan liikaa. Akvaariosta pois lähtiessä lippujonot olivat kasvaneet aika paljon, mutta koko alueelta poistuessamme kuuden maissa jonoa ei ollut ollenkaan. Ehkä illalla siellä oliskin parempi aika käydä. Lipunmyyntityttö ei edes kysynyt, halutaanko me mennä myös temporary exhibitioniin, vaan möi senkin kattavat liput, ja se oli ihan turha. Jonkin verran voi siis säästää, kun skippaa sen. Aikaa Ocenariossa meni reilu tunti, ja meillä oli vielä moooonta tuntia kulutettavana lentoa odotellessa, ja niin me suunnattiin seuraavaksi ihan Ocenarion vierestä lähtevään köysiratavaunuun (6 e / aikuinen ja 4 e / lapsi ees-taas), joka vei vajaan parin kilsan päähän Torre de Vasco da Gamalle. Siellä päässä jonkin aikaa käveleskeltiin ympäriinsä ja istuskeltiin puistonpenkeillä, ja sitten palattiin takaisin. Sitten lompsittiin Vasco da Gama -ostarille, jossa saatiin loppuaika kulumaan.

Matkalla lentokentälle, tai oikeastaan huoltoasemaa sen lähistöllä etsiessä päästiin myös katsomaan laskeutuvia lentokoneita ihan lähietäisyydeltä, kun ne laskeutuivat ihan meidän päältä. Hurjan näköistä oli. Palautettiin auto, kun viimein oli löydetty palautuspaikkaan (opasteet eivät olleet selkeimmästä päästä). Myös kentän lähtevien puoli oli jotenkin kauhean epäselvä, mutta löydettiin viimein oikeat tiskit ja selvittiin kotiin. Älyttömän mukava loma oli, ja niin Lissabonia kuin Costa de Caparicaa voin lämpimästi suositella kaikille!