Kesän kolkutellessa ovella mieheni sai saman ajatuksen kuin monet muutkin suomalaiset tänä keväänä: hankitaan matkailuauto ja reissataan sillä ainakin tämä kesä. Olin hiukan epäileväinen, sillä en halunnut sijoittaa niin paljoa sellaiseen, mistä en ollut varma, pitäisinkö edes, ja toisaalta en halunnut pihan täytteeksi rumaa kolossiautoa. Pikkuhiljaa pääsimme kuitenkin kompromissiin, eli asuntoauton sijaan ostimme retkeilyauton, joka miellytti myös minun silmääni, ja päätimme antaa karavaanarielämälle mahdollisuuden. Saman tien latasimme myös kännykkään puskaparkkisovelluksen, sillä leirintäalueet eivät oikein ole meidän juttu vaan haluamme mieluummin oleskella ja yöpyä omassa rauhassa, mieluiten järven taikka muun vesistön äärellä. Karavaanielämästä meillä molemmilta oli kokemuksia omilta lapsuusajoilta, ja olemme tässä aikuisiälläkin siitä muutaman kerran maistiaisia saaneet omalla klainarilla pikku reissuja tehdessämme ja muutaman kerran asuntovaunua lainatessamme. Retkeilyauto oli kuitenkin aivan uusi tuttavuus molemmille, ja myönnettäköön, että ennen tämän vuoden helmikuuta en ollut edes tietoinen sellaisen olemassaolosta.

Testireissu Hailuotoon

Ensimmäinen yhteinen reissu oli yhden yön yli kestävä testireissu Hailuotoon, ja tarkoitus siis oli testata, mitä kaikkea kannattaa pakata mukaan sekä miten mikäkin ominaisuus autossa toimii. Reissu oli oikein onnistunut, ja Hailuodosta löytyi vielä uusia kolkkia tutkittavaksi, vaikka siellä monet kerrat olemme aiemminkin käyneet. Yksi näistä oli Organum-niminen akustinen ympäristötaideteos, joka esiteltiin keväällä myös Ylen Egenland-ohjelmassa. Se sijaitsee Ulkokarvon autiotuvan kupeessa, ja tuon autiotuvan parkkipaikalla me myös puskaparkeerasimme yön.

Käveleskelimme toki myös pitkin Marjaniemen rantaa, ja päädyimme paistattelemaan päivää Sunikarin dyynien väliin tuulelta suojaan. Luonnon helmassa omassa rauhassa pääsi myös kesälomafiiliksiin, vaikkei loma ihan virallisesti ollut vielä alkanutkaan.

Lauttarannassa matkalla kohti Hailuotoa

Ensimmäiset aamukahvit retkeilyautossa

Dyynien välissä tuulelta piilossa

Viikko Itä-Suomessa

Ensimmäiselle varsinaiselle  kesälomareissulle lähdimme juhannusaattona. Ainoa matkasuunnitelmamme oli muutamasta ranskalaisesta viivasta kyhätty lista. Ajelimme ensin hissukseen kohti Laukaata, välillä ruokatauoille, välillä uimarannoille pysähdellen. Illansuussa kävimme katsastamassa Hitonhaudan, jota jonkin iltapäivälehden kotimaan matkailua käsittelevässä jutussa oli hehkutettu. Ihan mukava paikka se oli, vaikka ei nyt ihan niin vaikuttava kuin artikkelissa maalailtiin. Luonto oli kumminkin vehreää ja kaunista.

Tämän pienen patikoinnin jälkeen jatkoimme Konnevedelle, josta löytyi Neiturin kanavan vierestä kerrassaan ihana puskaparkki, jossa päätimme viettää juhannusiltaa. Peruutimme auton niemen nokkaan niin, että jokaisesta ikkunasta näkyi vain tyyni järven pinta. Muita ihmisiä ei juurikaan ollut liikkeellä, mitä nyt muutama veneilijä ja pari matkailuautoa kanavan toisella puolella. Auringonlasku ja -nousu näkyivät tähän juhannusspottiimme mahtavina, värikkäinä näytelminä.

Hitonhauta

Upea juhannusaaton puskaparkkimme

Aurigonnousu 03:13 

Aamusella jatkoimme matkaa Etelä-Konneveden kansallispuistoon, jossa tepastelimme yhteensä noin 15 kilometrin mittaisen lenkin. Ihan niin pitkää ei ollut tarkoitus käydä, mutta juhannuspäivästä huolimatta parkkipaikka oli ääriään myöten täynnä ja jouduimme jättämään auton kilometrin päähän tien varteen, ja vaellusmatkalla eksyimme kerran niin, että pari lisäkilometriä tuli siitä mokasta. :D Maasto oli hyvin vaihtelevaa, monipuolista ja todella kaunista. Sääskiä oli jonkin verran, mutta runsaasti Offia suihkuttelemalla ei niistä ollut haittaa.

Illaksi suuntasimme Pieksämäelle etsiskelemään yöpaikkaa, ja aikamme kierreltyämme löysimmekin mukavan uimarannan, jonka lämpimässä järvivedessä sai myös käydä huuhtomassa pois päivän hiet ja sääskimyrkyt. Tuosta uimarannan vierestä alkoi myös laaja mtb-polkujen reitistö, ja hiukkasen miestäni kuulemma harmitti, ettei oma pyörä lähtenyt tällä kertaa mukaan.

Etelä-Konneveden kansallispuisto

Iltarusko Pieksämäellä

Pieksämäeltä jatkoimme Puumalan ja Savonlinnan kautta Punkaharjulle. Tällä reitillä oli tarjolla ihan mahtavia vesistöjen poikki kulkevia reittejä, harjumaisemia, historiaa ja kesätunnelmaa! Joskus lapsena olen vanhempieni kanssa noilla hoodeilla käynyt, mutta eihän niistä enää mitään muistanut. Pidemmäksikin aikaa olisi kaikkiin niihin voinut jäädä.

Yöksi parkeerasimme kumminkin Kerimäelle uimarannalle, keskelle mitä kauneinta järvimaisemaa. Kerimäkikin vaikutti viehättävältä paikalta, ja pikkuruiseen kylään suhteettoman iso kirkko oli vaikuttava.

Puumalan tori sillalta käsin kuvattuna

Maisema takaovesta

Seuraavana päivänä matka jatkui Heinävedelle mökkivierailulle, joka leppoisien mökkipuuhien merkeissä venyikin seuraavaan päivään saakka. Sieltä jatkoimme Koloveden kansallispuistoon, jossa kiersimme noin viiden kilometrin mittaisen patikointireitin ja yritimme rantakallioilta bongailla norppia, valitettavasti tuloksetta. Maisemat olivat kuitenkin silmiä hivelevät ja maasto vaihtelevaa.

Päivä oli helteinen, ja matkalla kohti Kuopiota, seuraavaa lennosta keksittyä määränpäätä, pysähdyimmekin paistattelemaan päivää taas Heinävedelle, tällä kertaa Kerman kanavan varteen, jossa samalla ihmettelimme sulun toimintaa. Veneliikenne oli yllättävän vilkasta, ja monta kertaa saimmekin nähdä, miten portit avautuivat ja sulkeutuivat ja vesimassat nousivat ja laskivat.  

Kuopioon ennätimme illaksi, ja löysimme mukavan yösijan syrjäisen venesataman parkkipaikalta. Seuraavana päivänä tarkoitus oli tutustua Kuopion kaupunkiin, mutta kierros päättyikin suunniteltua aiemmin siihen, että lipesin askelissani kauppahallin portaissa ja mursin nilkkani. En tosin vielä tiennyt, että se oli murtunut, mutta koska kävely meni niin hankalaksi, menimme loppupäiväksi lekottelemaan Iso-Valkeisen uimarannalle (tosi mukava ranta, by the way), ja illan päälle ajelimme kotiin.

Koloveden kansallispuisto

Ilta Kuopiossa

Hiukan onnettomasta päätöksestään huolimatta reissu oli todella onnistunut, ja havaitsimme, että kotimaan matkailu voi olla ihan yhtä rentouttavaa ja inspiroivaa kuin ulkomailla reissaaminenkin. Koti-Suomessa on vielä valtavasti näkemätöntä ja kokematonta, ja karavaanielämä tuntui alusta asti mukavalta ja omalta tavalta viettää lomaa. 

Viikko Lappia ja Pohjois-Norjaa

Jouduin pitämään kipsiä viikon, ja heti saatuani sen pois ja tilalle kevyemmän nilkkatuen pakkasimme taas vankkurimme ja suuntasimme pohjoiseen. Alkuperäinen suunnitelma, itse asiassa ainoa valmiiksi tehty kesälomasuunnitelma, oli Hetta-Pallaksen vaellus. Koska se ei nyt kyynärsauvoilla kinkatessa onnistunut, muutimme suunnitelmaa vähemmän vaellusta ja enemmän maisemien katselua sisältäväksi. Ajoimme ensin Sodankylän liepeille voimalaitoksen kupeessa olevan järven rantaan ja jäimme siihen yöksi. Ihailimme keskiyöllä vielä korkealla paistavaa aurinkoa ja Lapin karun kaunista luontoa.

Aamulla jatkoimme matkaa kirkonkylän raitin kautta Kaunispään huipulle, jonne pääsi ihan autolla perille asti. Samana päivänä ennätimme ajella myös Utsjoelle ja Nuorgamiin, jonne menimme ihan vain Suomen pohjoisinta pistettä katsomaan, ja vielä Suomen kauneimmaksi tieosuudeksi äänestettyä tietä pitkin Karigasniemelle. Uskaltaisin kyllä väittää, että tie Utsjoelta Nuorgamiin oli liki yhtä kaunis. Yövyimme Kevon luonnonpuiston parkkipaikalla, josta aamulla  kauppareissun kautta jatkoimme Norjan puolelle.

Välimaan saamelaistila Nuorgamissa

Suomen kauneimmaksi äänestetty tieosuus

Ensimmäisenä Norjan puolelle tultuamme suuntasimme Altaan, jossa lapsena olen useana kesänä käynyt sukuloimassa mutta josta ei ollut oikein minkäänlaisia muistikuvia. Navigaattori opasti tienviittojen vastaisesti eri suuntaan,  ja päätimme totella navigaattoria. Vähän ennen Altaa alkoi maisema muuttua mahtavan jylhäksi ja vuoristoiseksi, ja kohta avautui edessä upea Altavuono.

Altassa ajelimme vähän ristiin ja rastiin kylää katselemassa, ja jatkoimme sitten vuonon reunaa pitkin vastarannalle lounastauolle ja miehenpuoli vähän myös kalalle. Pari pienehköä seitä ja yksi turska tuli saaliiksi, mutta ne päästettiin menemään.

Altanvuono

Yöksi parkeerasimme Rotsundiin mielettömän upeisiin maisemiin. Lyngenin alpit kohosivat vuonon takana, toisella puolella lehmät rouskuttelivat tummanvihreää tunturiruohoa ja suoraa edessä oli pieni suo.

Seuraavana päivänä jatkoimme Lyngenin vuonon reunaa pitkin (yli olisi päässyt oikaisemaan lautalla, mutta satuimme satamaan juuri samalla minuutilla, kun se oli lähdössä matkaan) ja suuntasimme kohti Blåvatnetia. Sen parkkipaikka oli tupaten täynnä autoja, joten ajoimme suosiolla hiukan eteenpäin ja jätimme auton vuonon reunaan levikkeelle. Minä en ymmärrettävästi voinut lähteä vaeltamaan, ja niinpä jäin autoon lueskelemaan kirjaa ja kiikaroimaan vuonolle. Kovasti hehkutettu Blåvatnet ei ollut kuulemma kaiken ylistyksen arvoinen, ja jatkuva virta ihmisiä teki siitä vielä vähemmän hehkeän, mutta kuntoilun kannalta se oli ilmeisesti ihan mukava patikkaretki.

Retken jälkeen jatkoimme matkaa, ja tällä kertaa otimme lautan Svenbystä Breivikeidetiin ja jatkoimme koti Tromssaa.

Puskaparkkimme Rotsundissa

Lauttamatkalla 

Tromssa

Päätimme seuraavan yön olla leirintäalueella, jotta pääsemme suihkuun ja saamme auton jätevesiasiat huollettua. Tromssan leirintäalue oli ihan mukava ja huoltorakennukset uudenaikaiset, mutta ei se mitenkään erityisen ihastuttava ollut miljööltään. Ihan vieressä kohosi kukkula, jonka päälle pääsee kondolihissillä maisemia ihailemaan, mutta olin käynyt siellä juuri edellissyksynä opiskelijoideni kanssa (etenkin iltaruskossa todella kauniit näkymät), joten skippasimme sen nyt.

Aamusella jatkoimme Sommaröyalle. Sielläkin olimme vierailleet viime elokuussa samaisella koulun reissulla, mutta koska se oli niin ihana, halusin näyttää sen myös miehelleni. Aurinko paistoi vielä kun tulimme perille, ja saari näyttäytyi koko kesäisessä kauneudessaan, mutta noin tunnin päästä taivas vetäytyi pilveen ja Hillesöytoppen, jonne miehenikin oli kivunnut, peittyi pilvien alle. Siitäkin huolimatta saari oli juuri niin ihana ja vuono juuri niin kirkkaan turkoosi kuin muistinkin. Päätimme pitää tauon myös matkailuautomuonasta, joka koostui pääasiassa pastapusseista, ja nautiskelimme myöhäisen lounaan Sjöjungfru-grillikahvilassa.

Ihana Sommaryöa

Sommaröyalta jatkoimme lautalla Senjan saarelle, mikä olikin paras päätös koko reissulla. Senja oli kerrassaan ihana! Ensimmäiseksi yöksi suuntasimme rauhalliseen vuononrantaan, jossa oli ilmeisesti kalastusta varten rakennettu laituri ja hienoin ikinä näkemäni ulkovessa. :D Tottahan toki kalastusta piti kokeilla, ja tuolla minäkin innostuin hommasta niin, että kotiin palattuamme piti hankkia ikioma virveli. Saalistakin tuli illan aikana lähes joka heitolla, mutta seuraavana päivänä ei ollenkaan. Viivyimme paikassa kumminkin pitkälle iltapäivään ja odottelimme sään selkenemistä, ja se kannatti, koskapa jatkaessamme Senja Scenic Routea vastaan tuli niin mielettömiä maisemia, että ne olisi ollut sääli missata sumun takia.

Jäimme Senjalle toiseksikin yöksi, tällä kertaa saarelle kulkevan sillan kupeeseen venesatamaan. Tuumimme yksimielisesti, että Senjalle pitää ehdottomasti tulla uudestaan, kun jalka sallii patikoinnin.

Ensimmäisen yön puskaparkkimme Senjalla

Maisemia Senja Scenic Routen varrelta

Sitten olikin aika suunnata kotia kohti. Tällä kertaa tulimme käsivarren kautta, välillä Saanan päälle hilpaisten (paitsi minä, joka jäin taas autolle lukemaan) ja vielä Muoniojokivarteen yöksi parkeeraten. Saanan liepeillä tuli testattua myös auton oma suihku, joka toimi erinomaisesti niin, että pujotti suihkupään vessan ikkunasta auton ulkopuolella seisovalle peseytyjälle. Aluksi tyhjällä levähdyspaikalla olikin yllättäen useita ihmetteleviä silmäpareja, mutta pöksyt oli onneksi jätetty varuilta päälle. ;)

Tämä pohjoiseen suuntautunut reissu oli kyllä ehdottomasti käymisen avoinen ja se paransi kaikki lapsuudesta jääneet Lappiin liittyvät negatiiviset mielikuvat, vaikka toki viimeisessä yöpaikassa saimme koko yön läiskiä sääskiä, jotka olivat löytäneet jonkin kulkuaukon auton sisään. Tuokin ongelma lienee ratkaistavissa ennen seuraavaa Lapin-matkaa.

Viikonloppureissu Sysmään

Seuraava retkeilyautoreissu, tällä kertaa töiden alkamisen takia vain viikonlopun mittainen, suuntautui Sysmään velipojan mökille. Tällä kertaa mies otti myös maastopyöränsä mukaan, ja menomatkalla pysähdyimme Laukaassa, jossa minä jäin uimarannalle paistattelemaan päivää ja hän tutustumaan paikallisiin mtb-polkuihin. Pysähdyimme myös Jyväskylässä virveliostoksille ja syömään. Jyväskylän keskustassa ei ole kummallakaan meistä ole tullut aiemmin käytyä, vaan aina on ajettu vain ohi tai korkeintaan pysähdytty Mäkkärille nelostien varteen. Viihtyisältä vaikutti sekin, varsinkin näin kesälookissaan.

Sysmän keskusta oli myös sympaattinen, ja torin ympärillä riitti kuhinaa. Viikonloppu oli lämmin ja aurinkoinen, ja se kuluikin perinteisten mökkiaskareitten parissa, eli uiden, saunoen, veneillen, kalastaen ja grillaten. Tulomatkalla pysähdyimme Pieksämäellä juuri siellä uimarannalla, jolla edelliskerralla oli haikailtu, että olisipa pyörä mukana. Mies kävi polkaisemassa muutaman tunnin lenkin, ja minä nautiskelin ilta-auringosta biitsillä. Oli kuulemma juuri niin mahtavat pyöräilymaastot kuin miltä oli näyttänytkin.

Kesäyö Sysmässä

Oulujärven ympäri -viikonloppu

Seuraavana viikonloppuna pakkasimme taas vankkurit ja ajelimme Kainuuseen Oulujärven maisemiin. Ajoimme suoraa päätä Manamansaloon, jossa vietimme päivää kalastellen ja auringosta nauttien Kiloniemen kalasatamassa. Koska Manamansalossa ei sovelluksemme mukaan ollut lainkaan puskaparkkeja ja netistä luin myös, että leiriytyminen muualle kuin leirintäalueille on siellä kielletty, ajoimme vielä samana iltana Paltamoon Koikerojärven uimarannalle. Se oli oikein viihtyisä alue, jossa oli laaja nurmikenttä ja myös grillikatos sekä siisti vessa. Aamupäivällä tutustuimme Paltamon kylänraittiin ja kävimme myös kirpparilla, joka olikin hupainen nostagiatrippi 80/90-luvulle.

Siitä jatkoimme Kajaaniin, ja aikamme kaupungilla pyörittyämme ajelimme Lukkarinnurmen uimarannalle, jossa myös oli todella kivasti laitettu ympäristö. Grillasimme eväitä nuotiopaikalla ja koitimme myös vähän kalastella, mutta tuuli oli niin kova, että tuntui, että siima sotkeentuu jo ennen kuin uistin ehtii veteen.

Niinpä jatkoimme matkaa Paltaniemeen, jossa ensin pistäydyimme kuvakirkossa ja ajelimme museotietä (Eino Leino -talossa oli yksityistilaisuus, joten sinne emme päässeet), ja laskeuduimme sitten rantaan, jossa oli kiva hiekkaranta ja venesatama - sekä peräti vesivessat. :) Paikka oli niin mukava, että hengailimme siellä koko loppupäivän ja jäimme yöksikin.

Seuraavana päivänä sitten ajelimme Oulujärven toista rantaa eli Vuolijoen ja Vaalan kautta takaisin. Oikein mukava reissu oli tämäkin ja Kainuu on aina yhtä <3.

Kesäyö Paltaniemen rannassa Eino Leinon maisemissa

Kesä 2020 siis opetti ainakin katsomaan lähelle ja rauhoittumaan. Mieli ei ole lainkaan haikaillut etelän lämpöön taikka eksoottisiin maisemiin. Eksotiikkaa löytyy ihan kotoa ja lähinaapurista. Puheissa onkin ollut, että jatkamme tämän tyyppistä matkailua niin kauan kuin se tuntuu mukavalta. Ja tätä kesääkinhän on vielä jäljellä! :)

Algarven lämpötilat ovat maaliskuun alussakin kuin  suomalainen kesäsää. Niinpä päätimme lähteä etsimäään aurinkoa sieltä. Edellinen Portugalin-lomamme neljä vuotta sitten oli täydellinen, joten Portugali vaihtoehtona houkutteli muutekin. Tuolloin helmi-maaliskuun vaihteessa ei vielä ollut minkäänlaista koronapaniikkia ilmassa, eikä se pelottanut eikä näkynytkään muuten kuin jossain määrin lisääntyneenä kasvosuojien käyttönä Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Talvisaikaan ei Algarveen ole suoria reittilentoja Suomesta, joten lensimme Lissaboniin, josta vuokrasimme auton. Lento oli sen verran myöhään illalla perillä, että olimme varanneet ensimmäiseksi yöksi yösijan Lissabonin lähistöltä. Aamulla jatkoimme kohti etelää, ja parin tunnin ajon jälkeen olimmekin perillä Olhos de Águassa Albufeiran liepeillä. Kylä oli todella sympaattinen, kaunis ja sopivan rauhallinen. Varaamamme huoneisto (Casa Laranhinja) oli myös ihan mahtava: moderni, siisti ja sijainniltaan loistava - aivan lähellä rantaa, ravintoloita ja kauppoja.

Merivesi oli vielä liian kylmää uimiseen, mutta tuolla lähirannalla hengailimme useampanakin päivänä, välillä käveleskellen, välillä kirjoja lueskellen. Rannan kupeesta pääsi kiipeilemään viereisille kukkuloille portaikkoa pitkin, ja pienen off road -pätkän yli myös kuuluisalle Praia da Falésialle. Tuolla Praia da Falésian rannalla, joka jatkuu kilometrien matkan aina Vilamouraan asti, kävimme myös juoksentelemassa aamulenkeillämme.

Albufeiraan oli matkaa muutama kilometri, ja totta kai kävimme sielläkin testaamassa biitsin (Praia da Oura) sekä katsastamassa kuuluisan Stripin (joka ei ihan vetänyt vertoja Las Vegasin kaimalleen). Koska auringonlasku ei aivan tuonne meidän hoodeille pinnanmuotojen takia näkynyt, ajelimme eräänä iltana kymmenen kilometrin päähän Praia do Evaristolle sitä katsomaan. Siellä se näkyi kauniina ja aina yhtä sykähdyttävänä.

Olhos de Águan rantaa

Ensimmäisenä varsinaisena lomailupäivänä lähdimme ajelemaan länteen kohti Lagosia. Matkalla pysähdymme ihastelemaan valtavan kaunista Praia da Marinhaa sekä Praia da Rochaa. Jälkimmäistä ilmeisesti lähestyimme väärästä suunnasta, sillä tarkoituksena oli katsella ylhäältä päin vaikuttavia kalliomuodostelmia, mutta päädyimme merenpinnan tasolle pitkälle biitsille. Kaunis oli kyllä sekin, ja piknikeväät maistuivat auringon lämmössä. Praia da Marinhalta olisi lähtenyt myös upea vaellusreitti, mutta me kävelimme sitä vain jonkin matkaa. Muuten keskityimme hämmästelemään kivimuodostelmia ja istuskelemaan rantahietikossa.

Vaikka millään ei olisi malttanut, jatkoimme matkaa Lagosiin. Suuntasimme ensin Ponta da Piadadelle, joka oli myös käsittämättömän hieno luontokohde jyrkkine rinteineen ja turkooseine vesineen. Illan viilettyä kävimme myös Lagosin kaupungissa katselemassa ja vähän ostoksillakin.

Praia da Marinha

Ponta da Piadade

Toisena päivänä ajelimme majapaikastamme päinvastaiseen suuntaan eli rannikko myötäillen kohti itää. Ensin suuntasimme Taviran kaupunkiin Praia da Barreta -nimiselle rannalle. Pysäköintialueelta olisi ollut 1,5 kilometrin kävely itse biitsille, mutta sinne kulki myös minijuna, jonka kyytiin mekin hyppsimme. Ranta oli pitkä, valkoinen hiekkaranta, ja lämpimmänä kesäpäivänä siellä olisi ollut mukava viettää rantapäivää. Nyt tuuleskeli välillä vähän kylmästikin ja taivas oli pilvinen, mutta rannalla oli muutakin mielenkiintoista: metrikaupalla ruostuneita ankkureita lojumassa rantahiekassa. Tämä on ilmeisesti jonkinlainen muistomerkki alueella päättyneelle tonnikalan pyynnille. Rannalla oli myös muutama mukava kahvila ja ravintola. 

Praia da Barreta

Samalla reissulla kävimme myös Farossa hiukan karmivassa mutta näkemisen arvoisessa luukirkossa (Capella de Ossos), mutta Faro ei varsinaisesti muuten houkutellut tutustumaan tarkemmin. Niinpä suuntasimme MAR Shopping Algarve -ostoskeskukseen. Ostarista löytyi IKEAn lisäksi mm. meidän lempikauppa Primark sekä Pull & Bear, Bershka, Stadivarius ja paljon muita mukavia putiikkeja.

Capella de ossos

Eräänä päivänä päätimme lähteä vaeltamaan Parque Naturale do Ria Formosaan. Paremman tiedon puutteessa laitoimme navigaattooriin päämääräksi tuon, ja se opasti meidät eräänlaiseen opetuskeskukseen, jossa pääsi tutustumaan alueen luontoon ja eläimiin kolmen kilometrin mittaisella kierroksella vaihtelevissa maisemissa. Varsinaiseen vaellusfiilikseen siellä ei ihan päässyt, mutta mukava silti oli käveleskellä ja nautiskella piknikeväitä. Puistossa voi nähdä hyvällä tuurilla myös kameleontteja ja flamingoja, mutta meidän kohdalle niin hyvä tuuri sattunut. 

Aurinko paisteli vielä lämpimästi tuolta lähdettyämmekin, joten pysähdyimme vielä Faron biitsille nauttimaan viimeisistä säteistä. Sekin oli todella kaunis ja iso ranta.

Parque Naturale do Ria Formosan luonnonpuisto

Viimeisenä Algarve-päivänä päätimme lähteä delfiinisafarille ja luolakierrokselle veneellä. Tällaisten retkien järjestäjien ständejä näkyi  siellä täällä, mutta meidän lähellä sijaitseva kioski oli jo mennyt kiinni, kun me edellisenä iltana olisimme menneet varauspuuhiin. Päätimmekin ajella aamulla Albufeiran satamaan ja katsoa, josko pääsisimme mukaan jollekin tripille - ja sehän onnistui! 

Päädyimme No Limit -nimisen retkenjärjestäjän kumiveneseen, mikä osoittautui todella hyväksi ratkaisuksi (verrattuna isompan alukseen) kolmestakin syystä: Pienellä veneellä pääsee lähemmäs delfiinejä. Sillä pääsee myös sisälle luoliin, ja kaiken lisäksi kyydissä pääseee kokemaan kunnolla vauhdin ja veneilyn hurmaa. Delfiinejäkin näimme ja vieläpä aivan lähietäisyydeltä! Kuuluisassa Benagil Cavessa kävimme toki myös.

Delfiini- ja luolasafarilla

Vihoviimesen lomapäivän aamuna lähdimme ajamaan kohti Lissabonia. Matkalla pysähdyimme Altessa, joka on pieni ja idyllinen kylä muutaman kymmenen kilometrin päässä Albufeirasta. Siellä vallitsi seesteinen ja kiireetön tunnelma, kukat kukkivat ja linnut lauloivat. Kylän liepeillä olisi Wikipedian mukaan ollut myös jonkinlainen vesiputous, mutta me jätimme sen seuraavaan kertaan, sillä Lissabon kutsui.

Lissabonissa tunnelma ja maisemat olivat aivan yhtä ihanat kuin edellisellä kerralla käydessämme muutama vuosi sitten. Katujen vilinä, raitiovaunujen kolina, tuoksuvat pastei de natat, kauniit rakennukset ja sympaattiset kadut - ne kaikki vain ovat minu mieleeni. Lissaboniin voisin palata aina vain uudestaan.

Lissabonissakaan ei näkynyt jälkeäkään koronapelosta, mutta totta kai kotiin palattuamme ja epidemian yllyttyä pandemiaksi, tuli seurattua tiiviisti myös Portugalin virustilannetta. Onneksi me säästyimme tietääksemme taudilta. Matka olisi jäänyt tekemättä, jos tilanteen etenemisen olisi arvannut, mutta olen onnellinen, että se tuli tehtyä, sillä kuka tietää, milloin matkustaminen ylipäänsä seuraavan kerran on mahdollista.

Alte

Meillä siis sattui lomailupaikkavalinta aivan nappiin, mutta koska meillä oli majoitusta valitessa hankaluuksia päätää, minne päin Algarvea suuntaisimme, koostan tähän vielä  muutamia havaintoja. Tietysti pitkälti riippuu siitä, mitä lomalta haluaa, minnepäin kannattaa suunnata.

Kaupungit / kylät: Koska meillä mielenkiinto on lähinnä luonnossa, rannoissa ja kauniissa kylissä eikä niinkään juhlimisessa tai shoppailussa, en valitsisi tukikohdakseni Faroa, Lagosia tai Albufeiraakaan. Ne olivat makuuni liian isoja ja hälysiä, ja kahdessa ensiksi mainitussa rannat ovat sen verran kaukana kaupungista, että sinne mennäkseen on oltava jokin kulkuneuvo. 

Koostettuna vielä biitsit, joilla kävimme:

Praia Olhos do Água: Pieni ja kaunis ranta, jossa myös suojaisia kallionkoloja ja omaa rauhaa. Kahviloita ja ravintoloita, mutta yleistä vessaa tms. en havainnut. Pysäköinti kadunvarrella ihan vieressä mahdollista, mutta kesäaikaan oletettavasti täynnä jo aamusta.

Praia de Marinha: Todella kaunis ranta, jota voi ihailla niin ylhäältä kuin alhaalta. Pehmeää hiekkarantaa kohtalaisen pitkästi. Iso parkkipaikka vieressä. Alhaalla ravintola, jossa oletettavasti myös vessa. Ei auki offseasonina.

Praia da Oura: Aika perus ranta Albufeiran keskustassa. Lähellä olevat kadunvarsipaikat täynnä jo näin offseasonina, mutta pienen matkan päässä isohko maksullinen parkkialue. Paljon ravintoloita.

Praia de Rocha: Iso hiekkaranta, jossa paljon biitsiharrastusmahdollisuuksia. Pysäköintitilaa on paljon, esim. Marinha de Portimãossa. Ravintoloita ja kahviloita lähellä. Yleisestä vessasta ei havaintoja.

Praia de Felicia: Pitkä ja kaunis ranta, paljon omaa tilaa. Emme käyneet autolla, joten pysäköinnistä ei tietoa. Muutama ravintola.

Praia de Faro: Myös tämä on pitkä ja kaunis ranta. Isohko parkkialue ihan vieressä. Muutamia ravintoloita.

Praia do Evaristo: Kaunis, pieni ja kivikkoinen ranta hiukan syrjässä. Ravintola ja baari. Ei varmaanlaan kovin hyvä uimiseen.

Yhdet Gaujan kansallispuiston sadoista rappusista, jolle oli käynyt näköjään vähän köpelösti

Lennot, majoittuminen ja auto

Jostain syystä Viroa lukuun ottamatta Baltian maat olivat jääneet meillä kokonaan vieraiksi, ja tilanne päätettiin korjata kesälomareissulla. Alun perin suunnitelmana oli ajella omalla autolla koko matka kotoa aina Vilnaan asti ja takaisin, mutta perheen ajovastaavaa tämmöinen ponnistus ei houkutellut, ja hän etsikin edulliset lennot Riikaan sekä vuokra-auton sieltä. Auton vuokrasimme Thriftyltä, joka käytännössä olikin sama kuin Hertz.

Kuten reittisuunnitelmakin myös majapaikka muuttui koko ajan vaihtuvasta pysyvään, eli olimme koko ajan yötä samassa kämpässä Jürmalassa, ja teimme päiväreissuja sieltä. Kämpän vuokrasimme ensimmäistä kertaa koskaan Airbnb:n kautta, ja saimme asunnon viiden minuutin kävelyn päässä rannasta reilulla 400 eurolla 9 yöksi. Kerrostalo oli aika karsea, neuvostohenkinen loukko, jonka rappukäytävässä haisi kosteus, kissanpissa ja tupakka, mutta itse asunto oli nätti ja ihan viihtyisä. Naapurusto oli aika äänekäs, ja yhtenä iltana nuorisoporukka biletti eläinlääkärin parkkipaikalla autostereoineen niin pitkään, että poliisi tuli häätämään heidät pois. Muutaman yön oleskeluun tämä kämppä on ihan hyvä, mutta näin pitkään majailuun emme sitä oikein voi suositella, vaikka isäntä olikin mukava ja ranta lähellä.

Vilnan-reissu oli liian pitkä päiväseltään tehtäväksi, ja vuokrasimmekin sieltä Bookin.comin kautta asunnon yhdeksi yöksi. Asunto (39 e !!!) sijaitsi ihan vanhassakaupungissa. Auton sai parkkiin suojaisalle sisäpihalle ja asunto muutenkin oli aivan ihana, ja sinne olisimme mielellään jääneet koko loppu lomaksi, mutta Jürmalan-kämppä valitettavasti odotteli siellä tyhjillään ja maksettuna.

Jürmalan kämppämme ulkoapäin ei varsinaisesti kutsunut astumaan sisään.

Biitsi ja Jürmala

Ensimmäiset reissupäivät olivat todella lämpimiä, jopa +30 astetta, ja pääsimme nauttimaan Jürmalan paljon kehutuista biitseistä. Ranta olikin hyvin hoidettu, ja vessoja ja kahviloita oli vieri vieressä. Myös lasten leikkipaikkoja ja aikuisten kuntoilulaitteita löytyi ihan vakiospottimme läheltä. Vesi oli lämmintä, mutta päästäkseen uimasyvyyksiin olisi pitänyt kahlata melkoisesti.

Meidän kämppä sijaitsi Jürmalan luoteispäässä Kaugurin kaupungnosassa, eikä keskustan rantoja tullut testattua uimamielessä, mutta ranta vaikutti olevan joka kohdassa yhtä kaunis (palveluja tosin vain kylien kohdalla). 26 kilometrin mittaisella rannalla oli myös mukava tällaisen helposti eksyvän yksinjuoksijan käydä aamulenkillä, ja hiekka oli vesirajassa juuri sopivan kovaa lenkkarin alla. 

Kiva ranta ja samalla myös nähtävyys oli Jürmalan toisella reunalla sijaitseva iso hiekkadyyni, White Dune. Uimista emme tässä kohtaa kokeilleet, mutta kyllä jotkut sitäkin näyttivät tekevän.

Ihana Jürmala Beach jatkuu ja jatkuu silmän kantamattomiin.

White Dune

Jûrmalan keskustassa, Majorissa, satuimme käymään juuri sinä päivänä, kun siellä vietettiin kävelykatu Jomas ielan festivaalia. Ihmisiä oli liikenteessä valtavasti ja auton parkeeraus meinasi tuottaa ongelmia, mutta aikamme pyörittyämme onnistuimme. Kadulla oli musiikkiesityksiä ja erilaisia myyntikojuja, ja kansallispukuisia latvialalaisiakin liikuskeli joukossa. Jürmalaan saapuessa täytyy muuten joka päivä maksaa 2 euron pääsymaksu, mutta jos aikoo ajaa vain ohitse, voi käyttää joen toista puolta kulkevaa tietä ja välttää maksut. Tuo Kaugurin kaupunginosa, jossa meidän asuntomme oli, ei  kuulu maksulliseen alueeseen.

Jürmalan keskustan ranta-aluetta

Kansallispuistot

Ihan Jürmalan vieressä on Kemerin kansallispuisto, jonne suuntasimme ensin. Haimme historiallisessa Meža mājassa sijaitsevasta opastuskeskuksesta alueen kartan ja kävelimme ensin keskuksen ympäristössä kulkevan reilun kilometrin mittaisen reitin ja sen jälkeen jonkin matkan päässä olevan 3,7 kilometrin mittaisen suoreitin (Lielais Ķemeru tīrelis), joka oli kokonaan pitkospuita. Noin puolimatkassa olisi ollut mahdollista ottaa oikoreitti, joka puolittaa lenkin. Noilla kohdin on myös näköalatorni, josta koko erikoisen suoalueen lampineen näkee hyvin. Tämä jälkimmäinen reitti on ehdottomasti käymisen arvoinen. Se on ilmainen, mutta auton parkeeraukseen kannattaa varata 2 euroa. 

Suoreitti Kemerin kansallispuistossa

Palasimme Kemeriin vielä toisenakin päivänä ennen kotiin paluuta, tällä kertaa Kanieris-järvelle. Jätimme auton tien varteen ja kävelimme ensin lintutornille ja sen jälkeen takaisin päin kohti venekeskusta. Tämä reitti (Kaņiera ezera niedru taka) oli kokonaan kosteikon päällä kelluvaa pitkospuusiltaa ja siinä mielessä todella erilainen luontokokemus. Reitin pituudeksi arvioimme noin kolme kilometriä yhteensä. Tämän jälkeen kävimme vielä järven toisessa päässä toisella lintutornilla (Kaņiera Pilskalna Skatu Tornis), jonne oli muutaman sadan metrin matka parkkipaikalta. Molempia paikkoja voin suositella, ja lintubongareita ilahduttavat taatusti monenlaiset haukat, haikarat, silkkiuikut, nokikanat, hanhet, merimetsot ja monet muut lajit. Kotkiakin siellä voi nähdä, mutta meidän kohdalle ei tämmöinen onni käynyt.

Kanieris-järven maisemia

Myös Kemerin kylässä oli mielenkiintoista nähtävää, muun muassa hauskan vanhanaikainen rautatieasema ja upea ortodoksikirkko. Myöhemmällä retkellä päädyimme sattumalta Tukums-nimiseen kaupunkiin, jonka lähellä sijaitsevan Šlokenbekan kartanon pihalla kävimme myös ihastelemassa.

Kemerin rautatieasema

Šlokenbekan kartanopihaa

Gauja on Latvian kansallispuistoista parhaiten tunnettu. Siellä olisi riittänyt nähtävää useammaksikin päiväksi, mutta me lupasimme lapsille maksimissaan 5 kilometrin vaelluksen (joka tosin venyi 9 kilometriin), ja suuntasimme ensin Siguldan kaupunkiin. Sattumalta päädyimme Gūtmaņalan luolalle, jonka vieressä oli parkkialue (2 e / auto) ja opastuskeskus. Otimme sieltä mukaan karttoja ja ajattelimme kävellä yhden kartan ehdottaman reitin, mutta eksyimme siltä jo heti luolan jälkeen. Käveleskelimme sitten omia reittejä geokätköilykartan ja Pokemon go:n avulla pitkin polkuja ja tuhansia rappusia, joita rinteissä oli joka paikassa. Luonto oli rehevää ja ihanan vihreää, ja meillä oli onnea sään suhteen, sillä välittömästi palattuamme parkkialueelle alkoi sataa. Opasteviittoja oli reiteillä aika paljonkin, mutta pelkästään niiden varassa en lähtisi suunnistelemaan.

Joogapose Gaujan kansallispuistossa :D

Jatkoimme vaelluksen jälkeen Cësisin kaupunkiin, jonka liepeillä sijaitsevan laamapuiston (Camel Park Raksi) esitteen olin bongannut mukaani jo lentokentältä. Puisto oli pieni ja kotoisa, ja siellä oli kymmeniä laamoja ja alpakoita (sekä kameleja, aaseja, vuohia, koiria, kissoja ja kaneja), joita sai silitellä ja syöttää. Tämä taisi olla itse kullekin meistä koko reissun kohokohta. :)

Cësisin keskusta oli mukavan näköinen, ja sitä olisi voinut vaikka tutkailla tarkemminkin. Oli kuitenkin jo ilta, kun sinne saavuimme, ja kävimme vain syömässä ihanaa italialaista ruokaa.

<3

Riika

Riiassa kävimme varta vasten yhtenä päivänä, ja ohikulkumatkalla useampanakin päivänä. Vanhakaupunki oli nopeasti nähty eikä herättänyt sen suurempia tunteita. Olihan se ihan nätti muttei meidän mielestämme mitenkään erityinen tai sympaattinen. Shoppailemassa kävimme Galerja Centressä (aika köykäinen valikoima kauppoja) ja vähän keskustan ulkopuolella sijaitsevissa Spicessa sekä Alfassa, jotka olivat isompia ja monipuolisempia ostoskeskuksia. Hintataso vaatteissa oli aika lailla sama kuin Suomessa, kosmetiikassa jonkin verran halvempi.

Kävimme myös Riian eläinpuistossa, kun loppureissun sateisille päiville piti keksiä tekemistä. Puisto oli ihan mukava ja eläimissä oli joitain harvinaisempiakin lajeja, joita muualla ei ole tullut nähtyä, kuten virtahepo ja vyötiäinen. Myös ilveksen pentujen peuhaamista oli mukava katsella. Puiston pääsylippu oli todella edullinen, 20 euroa perheeltä.

Mielestäni viehättävimmät hoodit Riiassa

Liettuan-keikka: Ristikukkula, Vilna, Trakai ja Kaunas

Sää Riian seudulla muuttui sateiseksi ja ajattelimme muutenkin, että viikolla on parempi suunnistaa pääkaupunkiin kuin viikonloppuna, joten torstaiaamuna suuntasimme kohti Liettuaa. Rajalla ei ollut minkäänlaisia tarkastuksia tai muita muodollisuuksia, vaan matka jatkui samaan tapaan kuin vaikka Suomesta Ruotsiin mentäessä.

Matkalla pysähdyimme Ristikukkulalla Šiauliain lähistöllä. Olimme nähneet kyllä kuvia paikasta, mutta ei niistä pystynyt arvaamaan sitä hämmästystä, minkä paikka todellisuudessa herätti. Jonkin lähteen mukaan kukkulalla ja sen reunoilla on nykyisin yli 100 000 ristiä, ja se oli kyllä helppo uskoa. Paikka on kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen!

Ristikukkula

Vilnan vanhakaupunki oli kompakti ja melko nopeasti käveleskelty läpi, mutta tunnelma siellä oli niin mukava, että varmasti siellä viihtyisi useammankin päivän. Riikaan verrattuna kaupunki oli mielestämme paljon sympaattisempi ja herttaisempi. Uzupisin alue erityisesti sen perustuslain (lue esim. täältä: https://www.travelloverblogi.fi/uzupis-vapaakaupunki-joka-ehka-tahtoisi-olla-valtio/ ) luettumme viehätti.

Vilnaa kalansilmälinssin läpi katseltuna

Jatkoimme seuraavana päivänä Vilnasta Trakain linnalle. Koko kylä värikkäine puutaloinen oli mukavan näköinen ja aurinkoisena päivänä siellä varmasti olisi kiva hengailla, mutta nyt vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Niinpä tyydyimme kiertämään kylän muutamaan kertaan autolla ja jatkoimme Kaunasiin, jossa aurinko jo paistoi. Jätimme auton Akropolis-ostoskeskukseen ja kävelimme kävelykadulle. Koko vanhankaupungin keskusta oli remontin alla, eikä siitä siksi oikein saanut positiivista käsitystä. Liekö valmistautumista Euroopan kulttuuripääkaupunki 2022 varten?

Trakain linna

Värikkäät puutalot Trakain kylässä piristivät sadepäivää.

Kaunasin pääkatu ei ole kovin viehättävä tällä hetkellä.

Kaiken kaikkiaan Latviasta ja Liettuasta jäi ihan positiivinen mielikuva. Liettuasta pidimme kaikki enemmän, joskaan kahden päivän aikana siellä ei tietenkään nähnyt yhtä paljoa kuin viikon aikana Latvian puolella. Vaikka kaikissa netin matkakoppaissa ja kuvauksissa kerrotiin, että neuvostoajan merkkejä on purettu ja raivattu pois, kyllä niitä edelleen oli nähtävissä niin rakennuksissa kuin muutenkin. Liettuan rantakohteisiin voisin mielelläni käydä vielä tutustumassa.

Hiihtoloman 2019 reissukohteeksi valikoitui Israel. Aiemmin se ei ole ollut edes harkinnassa, koska olemme ajatelleet, että turvallisuustilanne siellä on epävakaa, mutta ystävän suosituksesta (ja vakuuttelusta, että siellä on täysin turvallista) sinne päädyimme. Päätös osoittautui oikein hyväksi, ja minkäänlaista uhkaa tai jännitettä ei ollut aistittavissa. Tel Aviv oli yllättävänkin rennon ja chillin oloinen paikka (johtunee surffareista), eikä Jerusalemkaan turhan jäykältä vaikuttanut.

Sää

Ennen matkavarausta katselimme sääennusteita ja aiempien vuosien maaliskuun lämpötiloja, ja ajattelimme pääsevämme helpolla ja lyhyellä matkustuksella lämpöön, ja toteutuihan se lopulta onneksi. Ensimmäiseksi jouduin kuitenkin ostamaan hupparin ja sukkahousut, kun sää oli perjantaista tiistaihin todella viileä, ajoittain jopa kylmä, ja matkalaukussa oli vain kesävaatteita. Sadekuurojakin saimme niskaamme parina päivänä. Tiistaista lähtien alkoi onneksi lämmetä, ja saimme nauttia kaksi täyttä biitsipäivääkin. Ja biitsihän on ihmisen parasta aikaa, eikö? 

Asuminen

Vuokrasimme asunnon (Hayarkon Full Sea View) Booking.comin kautta. Se  oli vain muutaman kymmenen metrin päässä rannasta ja vajaan kahden kilometrin päässä Jaffan vanhastakaupungista, mikä oli kaikin puolin ihan täydellinen sijainti - kävelemällä pääsi suurimpaan osaan Tel Avivin keskeisistä mestoista. Asunto oli kunnoltaan ja varustelultaan ihan ok, joskin vähän siellä haisi kosteusongelma. Siinä oli myös ihana kattoterassi, josta näki biitsille. Asunnon ja rannan välisellä tontilla tosin oli rakennustyömaa, joten kovin kauaa siinä ei ehkä ole merinäköalaa. Sisällä kämpässä oli aluksi todella kylmä, ennen kuin aloimme pitää surutta ilmastointilaitteen lämmitystä päällä myös öisin ja joskus jopa sen aikaa, kun olimme poissa asunnosta. Kylmyys on nettilähteiden mukaan ihan yleistä israelilaiskämpissä tähän aikaan vuodesta.

Liikkuminen

Saavuimme perille Tel Aviviin puolen yön maissa, ja koska oli niin myöhä ja vieläpä sapatti, päätimme suosiolla ottaa taksin (175 NIS) asunnolle. Lentokentältä pääsee keskustaan myös junalla, bussilla ja sherutilla, eli jaetulla taksilla, mutta julkinen liikenne on aika lailla seis sapatin aikana. Muutoin emme taksilla juuri ajelleet, paitsi kerran linja-autoasemalta asunnolle (kolme-neljä kilometriä, maksoi 50 NIS) ja sitten lopuksi takaisin lentokentälle. 

Muuten liikuimme pääasiassa kävellen. Yhtenä päivänä vuokrasimme kaupunkipyörät ja ajelimme rantaa pitkin Yarkon-joelle asti. Pyörien vuokraus vaikutti ensin todella monimutkaiselta, mutta ei se lopulta ollutkaan ja pelkkä luottokortti riitti automaatilla, joita on aika tiuhaan ympäri kaupunkia. Pyörällä en tosin olisi uskaltanut lähteä keskelle kaupunkia - sen verran hurjalta meno välillä näytti. Myös sähköpotkulautoja oli vuokrattavissa vapaasti kenelle tahansa, mutta ymmärtääkseni niiden käyttöön olisi tarvinnut jonkin sovelluksen.

Jerusalemiin matkustimme ensin sherutilla päälinja-autoasemalle (5,5 NIS / hlö) ja sieltä tavallisella bussilla (16 NIS / hlö) Jerusalemin päälinja-autoasemalle. Tel Avivin linja-autoasema oli melkoisen sekava (ja haiseva) sokkelikko, jonne sisään tullessa oli turvatarkastus läpivalaisuineen, mutta oikea lähtöportti löytyi ja bussi lähti melkein heti matkaan. Linja-autoilla oli monin paikoin oma kaista, joten matka sujui sukkelaan, vaikka muu liikenne välillä mateli ruuhkassa. Bussi oli niin mennessä kuin tullessakin hyväkuntoinen ja moderni - jopa usb-pistokkeet oli istuimien yläpuolella puhelinten latausta varten.

Jerusalem

Maanantain sääennuste lupasi sadetta Tel Aviviin, joten ajattelimme sen olevan täydellinen päivä suunnata Jerusalemiin. Vuokraemäntä kävi edellisiltana tyttärensä kanssa selittämässä, miten pääsemme sinne, ja helposti niiden ohjeiden avulla pääsimmekin perille. Jerusalemin bussiasemalta oli parin kilometrin kävely pitkin Jaffa streetiä vanhaankaupunkiin. Lähistölle olisi päässyt myös raitiovaunulla, mutta sitä emme olleet tajunneet etukäteen, ja takasin tullessa talsimme ruokapaikkaa etsien 1/3 matkasta, minkä jälkeen ajattelimme, että sama kävellä loputkin.

Vanhassakaupungissa suunnistaminen ei ollut kovin helppoa, vaikka apuna oli niin kartta kuin google mapskin, mutta vain yhden kadun jouduimme lopulta kävelemään useampaan kertaan läpi reittiä kalliomoskeijalle etsiessämme. Jerusalem ei ollut ollenkaan sellainen kuin olin sen mielessäni kuvitellut, mutta todellakin käymisen arvoinen paikka! Olin ajatellut, että nähtävyyksiä ja raamatullisia paikkoja on siellä täällä ympäri kaupunkia, mutta merkittävimmät olivat kaikki vanhankaupungin sisällä. Itse vanhakaupunkikin yllätti siten, että iso osa kaduista oli katon alla ja kaikkialla oli kaupustelijoita. Muualla kuin vanhassakaupungissa (sekä kävely sinne ja takaisin) emme käyneet, mutta Getsemane näkyi myös kalliomoskeijalle.

Vanhassakaupungissa oli turvatarkastuksia läpivalaisuineen useammakin paikassa, ja joka puolella pyöriskeli ihan lapsilta näyttäviä sotilastyttöjä ja -poikia, jotka kantoivat raskaita aseita ihan kasuaalisti. Poliisejakin näkyi Jesuralemin katukuvassa huomattavasti enemmän kuin Tel Avivissa.

Kalliomoskeija

Yksi monista putiikkien täyttämistä kujista

Ruoka

Olimme olleet kaukaa viisaita ja pakanneet ilta- ja aamupalatarvikkeet sekä muutaman vesipullon matkalaukkuun valmiiksi, niin ei tarvinnut heti tultuamme yön kähmässä lähteä etsimään ruokakauppaa. Pieniä kauppoja löytyi sittemmin joka puolelta, mutta mitään isompia ei näkynyt. Hintataso näissä kaupoissa oli melko posketon! Perus jukurttipurkki maksoi 7 NIS ja muropaketti peräti 40 NIS.

Halvimmalla ruokaa löysi katukeittiöistä, joista falafelpitan sai 15 NIS:llä ja lihaversion hiukan kalliimmalla. Näillä pääsääntöisesti elimmekin koko viikon. :D Muihin paikallisiin ruokiin ei siis hirveästi tullut tutustuttua, paitsi yhtenä päivänä söin aivan ihanaa shakshukaa, johon löysin reseptinkin, jota aion kokeilla pikimmiten. Tietysti maistelimme myös baklavia ja muita ihanan sokerisia leivonnaisia, ja valtavan kokoiset paikalliset mandariinit olivat todella mehukkaita.

Bezzo Pizzan pitsat on myös pakko mainita. Pitseria sijaitsee Banana Beachin liikennevaloista yli tultaessa suoraa eteenpäin yhden korttelin päässä, eli ihan meidän asunnon hoodeilla, mutta jostain syystä sinne menimme vasta lähtöpäivän iltana. Siellä söimme yhdet elämämme parhaista pitsoista!

Nähtävyydet

Emme ennen matkaa olleet juurikaan ehtineet / jaksaneet ottaa selvää nähtävyyksistä, ja muutaman kerran kävikin niin, että halusin palata uudelleen jonnekin, jossa olimme jo käyneet ja vasta sen jälkeen olin ottanut selvää paikasta. Näin kävi muun muassa Jaffan ja Neve Tzedekin kanssa. Toisaalta emme jaksaneet nähtävyyksiä hirveästi ahmiakaan, koska halusimme lomalta pääasiassa rentoa meininkiä ja chillailua. Museot olivat myös to do -listalla vain hätävarana, jos olisi satanut enemmänkin, ja niissä ei siis tullut käytyä ollenkaan.

Vanhaa Jaffaa

Neve Tzedek

Jaffan (ihanan kapeita kujia, historiaa ja puistomainen kukkula, jolta mahtavat maisemat kaupunkiin) ja Neve Tzedekin (kahviloita, ravintolita, värikkäitä graffiteja, nättejä taloja ja sympaattisia katuja) lisäksi käymisen arvoisia paikkoja mielestäni olivat nämä: 

- Carmel Market (kuva alla) oli ihan meidän asunnon naapurikorttelissa. Se on mukava ulkoilmatori, jossa paljon elämää ja myytävänä monenlaista tavaraa, hedelmiä, herkkuja ja oikeastaan kaikkea, mitä vain voi kuvitella tarvitsevansa. Vuokraemännän pojan mukaan perjantaisin siellä on vielä enemmän meininkiä (joskin silloin se menee aiemmin kiinni), mutta me kävimme siellä heti sunnuntaina ja vielä uudemman kerran keskiviikkoiltana. Tori sijaitsee jemeniittikorttelissa, jossa myös oli kiva katsella.

- Hatachana eli vanhan rautatieaseman alue on nykyisin täynnä pieniä putiikkeja, ravintoloita ja kahviloita. 

- Puistoissa voi bongailla villejä papukaijoja. <3

- Pilvenpiirtäjien juurella on mukava taivastella arkkitehtuurin ihmeitä ja omaa pienuutta.

- Auringonlaskut olivat lumoavia. Parhaalta ne näyttävät tietysti biitsillä.

- Rantapromenaadi Tayelet on täynnä elämää.

Näissä myös kävimme, mutta olisi ihan hyvin voinut jättää käymättäkin:

- Rothschild Boulevard on kai must see jollakin mittarilla, mutta se oli kyllä mielestäni vain meluisa ja ruuhkainen katu, jossa ei varsinaisesti ollut mitään wau-efektiä (ellei ole kiinnostunut arkkitehtuurista - tuon varrella on paljon bauhaus-taloja).

- Bialik Streetiä mainostettiin jossain matkaoppaassa historiallisimpana katuna, mutta se näytti meistä ihan perus kadulta, eikä siellä oikeastaan mitään kiinnostavaa ollut, ellei sitten olisi halunnut vierailla Bialik-museossa. 

- Uusi satama oli.. noh, satama. Kiinnostavaa sen sijaan oli sataman edustan hassun malliset palmut sekä vinosti vastapäinen kerrostalo, jonka ulkoverhoilu oli jännittävä.

Keskustan pilvenpiirtäjiä

Biitsit

Keskiviikkona tuli ihan kunnon helle, ja lähes koko päivän loikoilimme biitsillä. Aika lailla meidän asunnon kohdalla oli Banana Beach, mutta keskiviikkona kävelimme vähän kauemmas Jerusalem Beachille, koska uiminen oli kielletty suurimmalla osalla rannoista. Kieltokylttejä oli muutaman metrin välein ja rannan kovaäänisistä tuli puolen tunnin välein myös kuulutus aiheesta viidellä eri kielellä. (Tämä johtui ilmeisesti vain talviajasta, kesällä saanee uida missä vain.) Emme me lopulta edes uineet, koska vesi oli suomalaiseenkin makuun kylmää, mutta ranta oli mukava ja ravintolasta sai evästä, ja ravintolarakennuksessa oli myös siisti vessa. Samoin oli  laita tuolla Banana Beachilla, jolla vietimme perjantaipäivän. 

Lähes jokaisella biitsillä oli myös ulkoilmasali vapaassa käytössä. Muutamana iltana kävimmekin vähän vetämässä leukoja ja muuten jumppailemassa. 

Rantaravintoloissa oli aika hiljaista kylminä päivinä, mutta tiistain jälkeen alkoi niissäkin olla elämää, ja meno näytti jatkuvan pitkälle iltaan.

Muuta

Julkisia vessoja oli helppo löytää ja ne olivat siistejä ja ilmaisia.

Israelilaiset olivat avuliaita ja usein pysähtyivät kysymään, olimmeko menossa jonnekin tiettyyn paikkaan, kun palloilimme eksyneen näköisenä. Ainoastaan Jerusalemin vanhassakaupungissa auttajilla oli taka-ajatuksena saada rahaa, muuten se oli ihan vilpitöntä.

Lentokentän turvatarkastuksista olimme lukeneet paljon, että ne ovat hullun tarkkoja ja aikaa vieviä, mutta meidän kohdalla kokemus ei ollut ollenkaan tällainen. Tullessa passintarkastaja kysyi ainoastaan, mikä on matkan tarkoitus, ja lähtiessä oli ennen check iniä ylimääräinen turvatarkastus, jossa kysyttiin vain, onko meillä mukana mitään, mikä ei ole meidän omaa, kuten lahjoja, pyssyjä tai ydinaseita. Eipä ollut. Reppuun unohtunut vesipullokin meni läpi läpivalaisusta vahingossa. Aikaa se meillä kyllä vei, kun chek inin virkailija, joka oli myös lähtöportilla, oli molemmissa ihan käsittämättömän hidas.

Israel muistutti meidän mielestä monta eri paikkaa, joissa olemme aiemmin käyneet, mutta kuitenkin se oli ihan omanlaisensa maailma. Nähtävää ja koettavaa riittäisi pitkiksi ajoiksi, ja jäikin tunne, että tänne täytynee tulla takaisin.

Syysloma Ateenaan osoittautui kerrassaan hyväksi ratkaisuksi: Lämpötila siellä oli vielä suomalaisen kesän luokkaa ja turistikausi oli jo ohi, minkä vuoksi pahimmat ruuhkat olivat hellittäneet ja hinnat laskeneet. Vietimmekin Ateenassa seitsemän leppoista ja rentouttavaa päivää nauttien niin historian havinasta, auringosta ja ruuasta kuin myös aaltojen kohinasta ja auringonlaskuista.

Perillä Ateenassa olimme lauantaiaamuna ja päätimme ottaa taksin asunnollemme, koska hinta (kiinteä hinta 38 e keskustaan) oli neljältä hengeltä halvempi kuin metro (lentoasemalta 10 e / hlö) ja päästiin vieläpä ilman vaihtoja kotiovelle saakka. Asunto oli varattu Bookin.comin kautta (Georgiadou Apartments), ja mukava nuori vuokraemäntä oli meitä asunnolla vastassa. Asunto oli kiva, valoisa ja siisti, mutta koska ulkona oli ihana ilma, emme jääneet sitä sen enempää ihastelemaan vaan lähdimme valloittamaan kaupunkia.

Monastirakin metroasema

Ensin piti löytää lähin metroasema, jonne oli asunnolta vajaan varttitunnin kävelymatka. Ostimme kaikille 5 päivän liput (9 e / hlö riippumatta iästä), koska seuraava vaihtoehto olisi ollut 30 päivää. Korttien ajan loputtua ostimme yksittäislippuja, joilla saa matkustaa 90 minuuttia (1,40 e / aikuinen, 0,60 e / lapsi).  Nousimme ensimmäiseksi Monastirakin asemalta ylös, ja heti meidät ympäröi joukko tummia miehiä, jotka meidän kielloista huolimatta sitoivat ranteisiin punotut rannekkeet. "It's for free. It's just a sign of friendship and peace.", mutta kun olimme jatkamassa matkaa, alkoi rahan vaatiminen. Kieltäydyimme maksamasta, jolloin he ottivat rannekkeet pois. :D Muuten kaduilla sai olla melko rauhassa. Vilkkaimmilla turistikaduilla oli tietysti kauppojen ja ravintoloiden sisäänheittäjiä, ja muutamia kerjäläisiäkin välillä näkyi, mutta ilmeisesti heitäkin on nykyisin vähemmän kuin vielä muutama vuosi sitten.

Monastirakin aukio

Monastirakin aukion seutu sekä siltä lähtevät kapeat basaarimaiset kadut näyttivät kivoilta, mutta päätimme tutustua niihiin myöhemmin. Ensin piti bongata Akropolis, ja sieltähän se heti aseman kulman takaa kaikessa komeudessaan siinsikin. Pikkuhiljaa valuimme ihmismassan mukana ylös rinnettä sitä kohti. (Sisäänpääsy itse Akropolille oli 20 e / aikuinen, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.) Paikka oli uskomaton, ja ylhäältä oli mielettömät näköalat yli koko Ateenan. Ihmisiä oli nytkin valtavasti ja voi vain kuvitella, paljonko niitä on kiihkeimpään loma-aikaan. Kukkulalla näimme myös villejä kilpikonnia. <3 Saimme myös uuden täpän pitkästä aikaa "100 maailman suurta ihmettä" -kirjaan.

Alas tulimme pitkin toisen puolen rinnettä ja pädyimme Plakaan. Plaka sekä erityisesti Anafliotica, joissa parinakin päivänä vaeltelimme, olivat todella kauniita hoodeja. Muuten Ateena ei varsinaisesti kauneudella pystynyt hurmaamaan. Pääosin talot olivat rumia betonikolosseja, törkyisiä graffiteja ja roskia oli joka puolella, ja yleisimmät hajut olivat pissa ja pilvi. Plaka oli siisti ja nätti rinneravintoloineen, ja Anafiotikan pikkiriikkisillä kujilla pystyi hyvin kuvittelemaan olevansa Santorinilla, jossa tosin en kyllä ole itse koskaan käynyt. :D Myös Filopappouksen kukkula oli kaunis ja vaikuttava: aurinko laski joka puolelle levittäytyvän kaupungin taakse, ja Akropoliksen valot syttyivät pikkuhiljaa pimenevässä illassa. Kävimme myös Lykavittoksen kukkulalla, jonne nousimme hammasratasjunalla, mutta mielestäni Filopappous voitti sen niin kauneudellaan kuin myös rauhallisuudellaan.

Anafiotican ihania katuja

Ainoa asia, mitä ennen lomaa olin ehtinyt Ateenasta ottaa selville, oli lähibiitsit. :) Kahtena päivänä kävimme niillä, tosin emme juuri niillä, mitä olin kirjannut ylös. Googlailin nimittäin vielä ensimmäistä biitsipäivää edeltävänä iltana, että lähin näistä biitseistä oli suljettu ja sotkuinen ja ränsistynyt. Lähempääkin löytyi samantapaisia rantoja, ja koska meillä ei ollut tarkoitus uida vaan vain hengailla ja lueskella kirjoja, ei sen takia tarvinnut lähteä kauemmas Ateenasta. Ensimmäiseksi menimme Paralia Flisvos -nimiselle rannalle rantaa pitkin kulkevalla ratikalla (sama metrolippu kävi niihin), joka lähti läheltä Faliron metroasemaa. Oli aika jännä tunne astua suoraa raitiovaunusta biitsille. Ranta oli ihan kiva, mutta siinä ei ollut vessaa, joten kävelimme jonkin matkaa takaisin päin lähemmäs Flisvos Parqueta, jossa oli vessa. Ranta oli pienen pientä kiveä, joten ihan mukava ja pehmyt oli pötkötellä pyyhkeillä. Toisella kertaa menimme metrolla Piraeukseen asti ja kävelimme kaupungin halki Votsalakia Beachille. Se oli jyrkän kallionseinämän alapuolella ja siten todella suojaisa ja mukava paikka. Siellä oli myös vessa ihan vieressä ja ranta oli hiekkaa.

Flisvos-biisi

Votslaki-biitsi

Muuta mielenkiintoista tekemistä Ateenassa oli Parlamenttitalon vartijoiden vuoronvaihto, joka tapahtuu tasatunnein. Sunnuntaisin 11:lta on ilmeisesti jokin isompi seremonia, mutta normaalissakin vahdinvaihdossa riittää hämmästeltävää (ja vähän myös naurussa pitelemistä). Sunnuntaisin vahdeilla on myös juhlavammat vaatteet kuin muina päivinä. Ihan Parlamenttitalon vieressä on myös iso Kansallispuutarha, jossa useampanakin päivänä hengailimme ja paistattelimme päivää kaikessa rauhassa pois kaupungin vilinästä. Puutarhan toisella reunalla on ensimmäisten nykyaikaisten olympiakisojen olympiastadion, Kallimarmaro, joka myös on käymisen arvoinen paikka. Museoita olisi ollut hengästymiseen asti, mutta kävimme vain National Museum of Archeologyssa, koska yhtenä päivänä satoi, mutta en sitä hirveän lämpimästi ainakaan pysty suosittelemaan. Olihan se ihan kiva tapa viettää sadepäivää, mutta tulimme siihen tulokseen, että museon suunnittelijan olisi kannattanut konsultoida Ikean pohjapiirroksen tekijää, niin ei tarvitsisi ravata samoja pitkästyttäviä saleja edes takaisin. :D

Kallimarmaro

Hyviä ruokapaikkoja Ateenassa tuskin tarvitsee etsimällä etsiä, mutta jos paikan valinta on yleensä yhtä hankalaa kuin meillä, suosittelen lataamaan Trip Advisor -sovelluksen ja toimimaan kuten me. Aina nälän yllättäessä katsoimme lähellä sijaitsevia ravintoloita valitussa hintaluokassa, päätimme niistä yhden ja sitten marssimme sinne. Kertaakaan ei tullut huonoa valintaa! Kaikkien paikkojen nimiä en muistanut kirjoittaa ylös, mutta muutamia sentään: Sfika (aika lähellä Zeuksen temppeliä ja Hadrianuksen porttia) oli kivan hippihenkinen ja värikäs. Evans Taverna (lähellä Flisvos-biitisiä Falirossa) ei ollut ulkonäöltään mikään ihme, mutta ruoka oli erittäin hyvää ja omistajat jutustelevaisia. Erityisen mieleenpainuva oli Aspro Alogo (Plakan seutuvilla), jossa ihastuttava setä tarjoili meille vielä talon piikkiin jälkkärit ja ouzot sekä vesipullot. <3 Arkeologisen museon ja Omonian metroaseman puolivälissä oli myös kiva street food -mesta nimeltään Pitulka.

Semmoisia kreikkalaisia terveisiä tällä kertaa. Toivottavasti näistä vinkeistä on jollekin iloa Ateenan-matkaa suunnitellessa!

Auringonlasku Filopappous-kukkulalta

Akropolis Lykavittos-kukkulalta

Bohinj-järven kaunista maisemaa

Kesälomareissukohdetta mietiskellessä kävi hauska juttu: Joskus maaliskuussa ajelimme autolla mieheni kanssa, joka kysyi yllättäen, että "Tiiätkö, mikä vois olla aika mukava kesälomareissukohde?" "Slovenia", minä vastasin, johon hän: "Täh, oonko minä jo muka puhunut siitä? Mulla oli ihan sama mielessä." Ei siitä aiemmin ollut puhuttu - se vain tuli yhtä aikaa molemmille mieleen. Sinnepä siis matkasimme, ja Sloveniasta tuli samalla minulle 40. maa, jossa koskaan olen käynyt.

Heti kesäloman alettua pakkasimme laukkumme ja lensimme Ljubljanaan. Sinne emme kyllä jääneet vielä sillä erää, vaan haimme vain vuokraamamme auton ja läksimme kohti ensimmäistä majapaikkaa (Apartment Vrtacnik), jonka olimme varanneet ainoastaan sillä perusteella, että se oli edullinen ja lähellä lentokenttää (11 km), koskapa alkoi olla jo ilta, kun perille päästiin. Hirveän nopeaksi reitti sinne ei kuitenkaan osoittautunut. Paikkakunta oli nimeltään Stefanja Gora, ja mitä lähemmäksi tulimme, sitä pienemmäksi tie muuttui - loppupäässä ei uskaltanut miettiäkään, mitä tehdään, jos tulee toinen auto vastaan. Matkalla ei näkynyt yhtään kauppaa, ja ajattelimme, että viemme matkalaukut perille ja lähdemme sitten hakemaan ilta- ja aamupalatarvikkeita, mutta perillä saimmekin kuulla, että lähin auki oleva kauppa sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä (niitä samoja pikkuruisia ja mäkisiä teitä oletettavasti), eikä lähellä ollut ravintoloita, pubeja tai mitään muutakaan. Mukava nuori isäntäpariskunta kuitenkin lupasi järjestää meille jotakin syötävää, ja kohta tuli kannullinen tuoretta maitoa, munia sekä itsetehtyä jugurttia ja leipää. Asuimmehan maatilalla. Maksua he eivät voineet sääntöjen takia niistä ottaa, mutta jätimme kiitokseksi reippaasti tippiä ja kirjoitamme hyvät arvostelut Bookin.comiin.

Sloveniasta tuli kyllä heti todella positiivinen ensivaikutelma. Matkalla lentokentältä majapaikkaan näimme jo älyttömän kauniita pieniä kyliä ja vuoristoisia maisemia, ja kaikkialla oli kymmeniä erilaisia vihreän sävyjä.  Myös ihmiset vaikuttivat olevan ystävällisiä ja englannin kielen taitoisia, eivätkä nämä käsitykset tulleet muuttumaan seuraavien kahden viikon aikana.

Ensimmäisen yöpaikan kaverit

Seuraavana aamuna suuntasimme kohti rannikkoa ja Izolan kaupunkia. Siellä meitä odotti hauska, nelikerroksinen asunto (Stole Apartment), jonka alakerrassa oli vessa, seuraavassa keittiö, sitä seuraavassa olohuone, jossa oli lapsille levitettävä sohva, ja lopulta ylimmässä kerroksessa meidän makuuhuone. Aika moneen kertaan nuo kapeat ja vinot portaat tuli rampattua ylös ja alas, mutta talo oli vanha ja tunnelmallinen ja - mikä parasta - se oli ihan lähellä rantaa. Biitsillä tulikin vietettyä aikaa kirjoja lukien ja uiden lähes kaikkina päivinä noiden viiden päivän aikana, jotka Izolassa vietimme. Ranta siellä, niin kuin ilmeisesti kaikkialla tällä rannikolla, oli pientä kiveä, mutta vesi oli kirkasta ja lämmintä, ja flip flopit jalassa oli ihan miellyttävää käydä uimassa.

Rannalla löhöilyn ohella muita aktiviteetteja meillä Izolassa olivat aamujuoksujen lisäksi ihanilla kapeilla kaduilla käveleskely ja valokuvaaminen. Toki sieltä olisi löytynyt monenlaista vauhdikkaampaakin tekemistä, mutta me ei kaivattu muuta. Muutamana päivänä oli pilvistä tai sateli aamupäivän, jolloin teimme pieniä retkiä lähistölle. Pysäköintiä varten saimme asunnon omistajalta taustapeiliin ripustettavan lätkän, jolla sai parkeerata ilmaiseksi tietyillä alueilla. Vapaata pysäköintitilaa vaan oli toisinaan hankalaa löytää, ilta-aikaan lähes mahdotonta. Silti kaupungissa ei ollut lainkaan ruuhkainen tai liian ahdas tunnelma.

Ihana Izola <3

Yhtenä pilvisenä aamupäivänä kävimme noin kuuden kilometrin päässä sijaitsevassa Piranissa, josta olimme lukeneet etukäteen, että sinne ei saa mennä autolla, ja niinpä katsoimme valmiiksi parkkihallin lähistöllä (Garage Arze). Siitä oli vajaan kilometrin kävely vanhaan kaupunkiin, ja matkalla oli kaunis hautausmaa sekä linnanmuurit, joten nopeasti sekin kävely taittui. Piran oli kaunis, mutta omasta mielestäni se ei herttaisuudessa ja rennossa lomailussa vetänyt vertoja Izolalle. Ei siis harmittanut yhtään, ettei tullut varatuksi kämppää Piranista, josta myös vaihtoehtoja katselimme varausvaiheessa.

Samaisena Piran-päivänä kävimme myös Koperissa (myös noin 6 km Izolasta mutta toiseen suuntaan) ostoskeskuksessa odotellessa, että sää selkiytyisi - ja selkiytyihän se sinä aikana. Muuten emme Koperiin tutustuneet, mutta ostoskeskus oli tarpeeksi iso parin tunnin hengailuun ja siellä oli paljon kivoja kauppoja. 

Piran

Toisena sateisena aamupäivänä kävimme Skocjanin luolissa. Valittavana oli kolme eri reittivaihtoehtoa, joista kahdelle olisi pitänyt mennä oppaan johdolla, ja niitä oli tarjolla vain tasatunnein. Emme halunneet odotella viittäkymmentä minuuttia, joten päädyimme kahden kilometrin mittaiseen omatoimireittiin (liput kahdelta aikuiselta ja kahdelta lapselta olivat muistaakseni 36 euroa). Reitti kulki toinen toistaan kauniimpien maisemien läpi ja 250 metrin matkan myös vuoren sisällä. Melkein kaksi tuntia siinä meni ihastellessa, ihmetellessä ja tietysti myös valokuvatessa. Tämä oli todellakin käymisen arvoinen paikka!

Luolaretkellä

Kuudentena Slovenia-aamuna taas pakkasimme auton ja ajelimme Triglavin kansallispuiston laitamille Radovjlicaan. Asuntomme (Apartment Sava) sijaitsi taas ihan landemaisemissa ja isäntäperheellä oli pihapiirissään hevosia, lehmiä, lampaita, kanoja, kissoja, koiria, pupuja ja ties mitä, ja niitä sai käydä vapaasti katselemassa ja rapsuttelemassa. <3 Asunnossa oli isot parvekkeet kahteen suuntaan, ja lumihuippuisten vuorten taakse laskevan ja niiden takaa nousevan auringon värejä istuimme tuijottelemassa tuntikausia. Talon emäntä oli leiponut meille kakkua ja tehnyt omenamehua oman pihan puista.

Olimme perillä jo puolen päivän aikaan, joten tavaroiden purkamisen jälkeen lähdimme heti katsastamaan muutaman kilometrin päässä olevaa Bled-järveä. Heti kaupunkiin tullessa vastassa oli ihan järjetön määrä ihmisiä, ja koko järvikin näytti olevan kansoitettu uimareilla, soutelijoilla ja suppailijoilla. Lähdimme ajamaan kaupungista katsottuna vasenta rantaa pitkin, eikä parkkipaikkoja ollut tarjolla missään, ei edes pientä levikettä, johon olisi voinut pysähtyä katsomaan maisemia. Ajoimmekin yhtä soittoa järven vastakkaiselle puolelle, jossa leirintäalueen yhteydessä oli parkkialue (maksu 10 e, jolla olisi saanut olla koko päivän), ja jatkoimme siitä jalkaisin. Vuokrasimme veneen (20 e / tunti) ja soutelimme järven keskellä olevan saaren ympäri. Hetken ehdimme myös syödä eväitä ja paistatella päivää rannalla, kunnes ukkoskuuro pyyhkäsi päälle ja palasimme autolle.

Jatkoimme rantaa eteen- ja ylöspäin, ja alle kilometrin päässä leirintäalueesta tuli vastaan iso, ilmainen pyäköintialue. Täältä päältä oli myös upeat näkymät järvelle (tai olisi ollut, ellei sade olisi haitannut näkyvyyttä ;) ). Jatkoimme lähellä sijaitsevalle Vintgarin rotkolle, jossa olisi ollut kiva pieni patikointireitti, mutta kävelysillan hajoamisen takia paikka oli suljettu. Pienen pätkän kävelimme kuitenkin alueella (kuten monet muutkin ihmiset näyttivät tekevän kieltomerkistä huolimatta) ja näimme kauniin kosken ja upean sumuisen joen. Sadekin oli loppunut ja aurinko paistoi niin kuin ei poissa olisi ollutkaan.

Palasimme Bledille vielä ohikulkumatkoilla sekä yhtenä sateisena päivänä ihan varta vasten kaupunkia katsomaan (parkeeraus keskustassa 5 e / 3 tuntia tai 10 e koko päivä). Kaupungilla oli aika paljon kivoja kauppoja, mutta koska miesväkeä ei kiinnostanut niissä kiertely, päätimme mennä escaperoomiin, joka oli hiukan ennen kaupunkia Icepeak-outletin kanssa samassa rakennuksessa. Se ei harmiksemme ollutkaan auki, vaikka aukioloaikojen mukaan olisi pitänyt olla. Todennäköisesti se olisi pitänyt varata etukäteen.

Bled ja sorsaperhe

Toisena Radovjlica-päivänä suuntasimme Bohinj-järvelle ja varsinaisen Triglavin kansallispuiston alueelle. Tämä seutu oli huomattavasti rauhallisempi kuin Bled ja minun mielestäni jopa kauniimpikin. Ensin vaelsimme parinkymmenen minuutin matkan Savican vesiputoukselle ja saman verran takaisin. (Pääsymaksu 3 e aikuisilta ja 1,5 e alle 14-vuotiailta.) Itse putous oli ihan hieno ja käymisen arvoinen, mutta ehkä vielä mukavampaa oli lipunmyyntikopin takana olevalla koskella leikkiminen. :D Kiipeilimme kivillä, ihastelimme muiden vierailijoiden rakentelemia kivikekoja ja pystyttelimme tietysti myös omia. Viimein maltoimme jatkaa matkaa ja suuntasimme kohti toista, pienempää putousta. Yllättäin navigaattorin opastama tie päättyikin kesken, mutta eipä hätää - vieressä oli parkkialue (5 e koko päivä), jonne jätimme auton ja jatkoimme jalkaisin järven rantaa seuraten. Ehkä parin kilometrin päässä olimme kahden polun risteyksessä ja arvoimme siinä, kumpaan suuntaan lähteä, kun vastaan tuli pariskunta, jolta kuulimme, että putous onkin tällä hetkellä ihan kuiva kivikko. Päätimmekin kääntyä takaisin ja mennä uimaan kivan näköiselle särkälle, joka näkyi vastarannalla. Sinne piti kahlata vuorilta laskevan jääkylmän puron yli, mutta toisella reunalla vesi oli ihan uintilämpöistä ja uskomattoman kirkasta. 

Bohinj-järveen laskeva joki

Triglavin kansallispuisto oli niin ihana, että sinne piti päästä takaisin jo heti seuraavana päivänä. Katsoimme illalla netistä valmiiksi sopivan vaellusreitin, joka vei läpi Vojen laakson ja Mostnican solan Mostnican vesiputoukselle (https://www.bohinj.si/en/attractions/mostnica-gorge/). Reitti oli sopivan haastava ja maasto mukavan vaihtelevaa. Välillä oli kaikenlaista katseltavaa ja kuvattavaa, ja menomatkaan meillä menikin varmasti kolme tuntia (reittioppaan arvio oli kaksi tuntia). Tulomatka sen sijaan paahdettiin puoleentoista tuntiin, sillä taivas alkoi tummua ja ukkonen jyristä. Sade ei onneksi iskenyt päälle ennen kuin noin viisi minuuttia ennen autolle paluuta, mutta kyllä siinä läpimäriksi ehdittiin kastua. :D Tätä vaellusreittiä voi ehdottomasti suositella! Vaikka siinä tullaan samaa joen vartta takaisin, kahdessa kohtaa voi ottaa vaihtoehtoisen reitin, joten koko matkaa ei ole pakko kulkea samaa polkua. Reitin voi kiertää myös vain osittain, jos ei koko matkaa putoukselle halua patikoida. Pääsymaksu oli 3 e / aikuinen ja 1,5 e / lapsi ja parkeeraus reitin alussa 1,5 e / tunti. Matkan varrella on pikkuinen vuoristoravintola ja reitin päässä vielä toinenkin. (Molemmissa on vessa. ;) )

Pikku elefantti Mostnican solassa

Itse Radovljicassakin, jossa siis asuntomme näiden neljän päivän ajan sijaitsi, oli nähtävää: Keskiaikaisessa vanhassakaupungissa oli mukava käveleskellä ja katsella, ja siellä olisi ollut muutamia museoitakin, mutta niihin emme tutustuneet. Kahden joen yhtymäkohtaa myös mainostettiin käymisen arvoisena paikkana, mutta opasteista huolimatta emme löytäneet sinne. Lisäksi kaupungissa on Talez-niminen kukkula, jolta kuulemma on hyvät näköalat laaksoon, mutta sinne emme enää edellispäivän vaelluksen jälkeen saaneet lapsia. :D Jäipä siis jotain ensi kerrallekin.

Kolme viimeistä päivää vietimme Ljubljanassa. Majapaikkana meillä täällä oli Penzion Pod Lipo, jota voi suositella niin sijainnin kuin hinta-laatusuhteen puolesta. Kaupunki oli todella kaunis ja mukavan kompakti. Sinne voisi hyvin matkustaa vaikkapa viikonloppulomallekin. Ihan vain vaeltelu pitkin vanhankaupungin katuja ja joen vartta riitti pitkälti viihdykkeeksi, mutta kivoja käyntikohteita olivat myös pienen kävelyn päässä keskustasta sijaitseva Vaihtoehtoisen kulttuurin keskus, jossa oli paljon värikästä nähtävää, sekä ihanan vihreä ja rauhallinen Tivoli-puisto. Satuimme myös olemaan kaupungissa juuri perjantaina, jolloin keskustorilla on Open Kitchen -tapahtuma, jossa eri ravintolat myyvät ruokia ja juomia, joita voi nautiskella yhteisten pöytien ääressä tai rennosti rappusilla. Tunnelma torilla oli todella mukava, ja ilmeisesti pitkin päivää siellä on jotain ohjelmaakin. Meidän ruokaillessa ei sattunut olemaan sen aika, mutta musiikki raikasi kaiuttimista. 

Vaihtoehtoisen kulttuurin keskus

Shoppailua Ljubljanassa voi myös harrastaa - jopa ihan yliannostukseen asti. :D Viimeisenä päivänä nimittäin iltalentoa odotellessa menimme muutaman kilometrin päässä keskustasta sijaitsevaan BTC Shopping Centeriin, joka ei ollutkaan vain kauppakeskus, vaan kokonainen kaupunginosa täynnä kauppoja, kauppakeskuksia ja outleteja. Tuskanhiki alkoi valua jo parin kaupan jälkeen, mutta sitten pidimme lounastauon mukavalla ruokatorilla, ja ihanan vegaanisen hampparin jälkeen päädyimme kompromissiin: vietimme tunnnin yhdessä kauppakeskuksista ja loppupäivän loikoilimme lähistöllä sijaitsevassa puistossa. Ljubljanan keskustassa oli myös paljon kivan näköisiä kauppoja, mutta tarkemmin tutustuimme vain muutamaan hippihenkiseen liikkeeseen ja second hand -paikkaan. 

Yksi Ljubljanan ihanista kaduista

Kaiken kaikkiaan Slovenia ylitti kaikki odotukset positiivisesti. Luonto oli silmiä hivelevän kaunista ja vaihtelevaa, kaupungit kauniita, ihmiset ystävällisiä, liikkuminen helppoa... ja kaikki tämä vain muutamien tuntien ajomatkan päässä toisistaan. 6/5 reissu, niin kuin nuoriso sanoisi. :)

Havanna! Kun mietin, millä sanoilla tuota kaupunkia kuvailisi, mieleeni ei tule mitään, mikä vastaisi sitä, millä tavalla sen koimme. Se oli jotain erilaista, mitä emme olleet nähneet tai kokeneet missään muualla. Se oli ihanan värikkäitä taloja ja autoja, tyhjiä kaupan hyllyjä, omituisia tapoja, avoimia ja jutteluun innokkaita paikallisia, sosialistisia seinämaalauksia, romminjuojia ja sikarintupruttelijoita, katolla juoksevia koiria, elävää musiikkia joka korttelissa, kiekuvia kukkoja keskellä kaupunkia... Se oli kaikkea! Ja jotenkin tuohon hullunmyllyyn tottui niin, että loppulomasta keskellä katua lojuva sian pääkin tuntui ihan luonnolliselta.

En yritäkään saada tässä kuvattua kaikkea, vaan keskityn kertomaan hyväksi havaittuja vinkkejä ja vastauksia kysymyksiin, joita ennen reissua googlailin hulluna mutta joihin en löytänyt vastauksia. Toivottavasti näistä on jollekin matkaa suunnittelevalle apua ja iloa!

MATKUSTAMINEN JA MAJOITUS

Kuubaan ei voi ihan tuosta vaan lähteä äkkilähdöllä, ainakaan jos asuu kaukana Kuuban suurlähetystöstä. Suomalaisilta turisteilta vaaditaan matkustajakortti, jonka voi hakea paikan päältä lähetystöstä tai postitse. Me lähetimme hakemukset heti matkan varauksen jälkeeen, eli tammikuun puolivälissä. Kun reissuun oli aikaa enää kolme viikkoa, tuli sähköpostiin (roskapostin puolelle) lasku, jonka maksoimme heti, mutta siitä huolimatta kortteja ei alkanut kuulua. Tiedustelimme sitten, mikä mahtoi olla tilanne, ja vastaus oli, että yleensä käsittelyaika on 15 päivää laskun maksamisesta, mutta koska meillä näyttäisikin olevan matka jo lähellä, he postittavat ne seuraavalla viikolla. Viikko kului taas eikä mitään kuulunut, mutta onneksi sentään reissuviikon maanantaina ne tulivat. Hinta paikanpäältä haettuna olisi ollut pari kymppiä / kpl, mutta postitettuna ne kustansivat 47 e / kpl + kirjatut kirjeet, jotka halusimme varmuuden vuoksi niin meno- kuin paluupostiin. Kortit leimattiin Kuubaan saapuessa ja meistä kaikista otettiin myös kuvat järjestelmiin, ja poislähtiessä kortit kerättiin pois ja taas meidät kuvattiin.

Havannan lentokenttä Jose Marti on todella pieni - lähtöporttejakin on vain kolme, joille kaikille odotellaan yhdessä isossa tilassa. Kuuban valuuttaa ei saa viedä maasta pois eikä sitä siis voi vaihtaa valmiiksi, joten kun tullessa Miamin-kone saapui samaan aikaan meidän kanssa, oli rahanvaihtopisteelle hirveä jono. Onneksi autokuskimme hyväksyi eurot maksuna, joten jätimme rahanvaihdon suosiolla seuraavaan päivään. Poislähtiessä meillä oli noin 60 CUC jäljellä, ja rahanvaihtopisteen täti kertoi, että turvatarkastuksen jälkeen on kyllä rahanvaihtokoppi, mutta siellä ei ole ketään enää töissä. Päätimme sitten käyttää loput rahat sikariostoksiin ja kahvitteluun. Muutamia matkamuistokauppoja ja tax freekin siellä odotustilassa oli, mutta missään niissä ei käynyt luottokortti (kuten ei missään muuallakaan koko reissumme aikana).

Majapaikan etsinnässä suosikkimme booking.com ei juurikaan ollut avuksi, sillä siellä oli ihan muutamia yksittäisiä majoitusvaihtoehtoja. Onneksi löysimme homestay.com-nimisen varaussivuston, jossa oli paljon erilaisia kotimajoitusvaihtoehtoja eli casa particulareja. Halvin hotelli olisi ollut n. 800 e / viikko, mutta tuolta löysimme majoituksen noin kahdella sadalla, ja pääsimme samalla näkemään kuubalaista elämänmenoa lähempää. Asunto, Casa S, sijaitsi Vedadon ja Centro Habanan rajalla, sadan metrin päässä Malecosta ja noin puolen kilometrin päässä yliopistosta ja Habana Libre -hotellista. Mielestämme sijainti oli loistava: naapurusto oli rauhallinen, parvekkeelta näkyi meri, ja vanhaankaupunkiinkin oli kävelymatka. Lähellä oli ruokakauppoja ja ravintoloita sekä nettipuisto.

Isäntäpariskunta oli kerrassaan ihana, ja he auttoivat meitä kaikissa kysymyksissä sekä järjestivät lentokenttäkuljetukset (tullessa 40 CUC, koska kuskin piti odotella meitä, lähtiessa 25 CUC). Isäntä itse oli meitä vastassa kentällä nimikyltin kanssa. He itse eivät asuneet asunnossa mutta tulivat aamuisin laittamaan aamupalan. Jaoimme keittiön ja aamupalapöydän toisessa huoneessa asuvan kanadalaispariskunnan kanssa. Meidän huone oli oikeastaan kaksi makkaria ja kylpyhuone, joten omissa oloissakin sai olla. Aamupalan kahvit ja leivät kuuluivat huoneen hintaan, ja pienestä lisämaksusta sai munia, hedelmiä ja mehua.

RUOKA, JUOMA JA KAUPAT

Olin lukenut etukäteen netistä, että kaupoista voi olla hankalaa löytää välipalaa tai edes vettä, joten varasimme lähes puolet yhdestä matkalaukusta välipalapatukoille, pähkinöille ja sen semmoisille sekä muutamalle ensihätävesipullolle. Paikanpäällä osoittautui, että tuo tieto piti paikkansa. "Tavallisissa" kaupoissa (esim. Panamerican-ketju) ei ollut vettä ja monessa hyllyt ammottivat tyhjillään. Yhdessä kaupassa huomasimme, että paikallisille myytiin tiskin alta keksejä, mutta missään ei niitä ollut esillä. Parhaiten vettä sai jäätelökioskeista ja ruokapaikoista. Ostimmekin heti monta pulloa kerralla aina, kun vettä löytyi. Tavallinen kauppa lainausmerkeissä siksi, että kaupoissa oli tosi hassuja käytänteitä. Esimerkiksi yhdessä piti jonottaa pihalla, ja sisälle päästettiin vain muutama asiakas kerrallaan, vaikka tilaa olisi ollutkin. Toisessa taas oli lasivitriinissä esillä koko valikoima, ja täti sitten haki varastohyllystä halutut tuotteet. Mihinkään kauppaan ei saanut ottaa laukkua mukaan, vaan se piti jättää säilytykseen kassan luo tai peräti erilliseen narikkaan, niin kuin yhdessä kauppakeskuksessa olisi ollut. Muutamia länsimaisen näköisiä vaatekauppoja näkyi, mutta niissä hinnat olivat aika lailla Suomen tasoa. Matkamuistoja oli myytävänä pikku kojuissa siellä täällä sekä rykelminä parilla torilla, joista kivempi mielestäni oli Vedadossa lähellä Habana Libre -hotellia. Nättejä koruja sai halvalla, mutta muuten meidän tuliaisostokset jäivät melkoisen vähäisiksi.

Ravintoloissa ruuasta ei ollut pulaa, vaan monenlaista oli tarjolla, ja ravintoloita oli tiuhassa. Olimme etukäteen lukeneet, että kannattaa suosia paikallisten paladar-paikkoja, mutta meidän kysellessä paladareja, paikalliset ohjasivat meidät perusravintoloihin, jotka olivat vieläpä aika hinnakkaita. Porukka oli innokasta viemään meidät perille ihan henkilökohtaisesti, ja ilmeisesti he saivat jotain ravintolalta, jos saivat hankittua asiakkaita. Ensimmäisenä päivänä meidät johdatettiin paikkaan, jossa hinnat olivat kolminkertaiset verrattuna seuraavan päivän paikkaan, jonne päädyimme ihan vahingossa käveleskellessämme Vedadossa. Tuohon ravintolaan ja vieressä olevaan samantapaiseen paikkaan palasimme sitten vielä myöhempinäkin iltoina. Näissä sai pastan tai pitsan 3 - 6 CUCilla, ja muukin ruoka oli varsin inhimillisen hintaista. Myös meille kasvissyöjille löytyi hyvin ruokaa, ja kaikki käymämme paikat olivat siistejä ja hygieenisiä.

Coppelia-jätskikiska on instituutio. Olin lukenut netistä vinkin, että sieltä saa herkullista jäätelöä ja että kannattaa pienestä jonosta huolimatta mennä maistamaan. Satuimme paikalle sunnuntaina, ja jono näkyi jo kauas. Se, tai oikeastaan ne - niitä tuli neljästä eri suunnasta - kun olivat satojen metrien mittaiset! Oltiin, että whaaat, ja mentiin suosiolla Coppelian vieressä olevalle, jonottomalle kiskalle. Myöhemmin kysyttiin, olivatko ne oikeasti jäätelöjonoja, ja olivat kuulemma, mutta sattui vain olemaan joku spesiaalipäivä, jolloin jäätelöt olivat erityisen halpoja. Palattiin sinne sitten toisena päivänä ja havaittiin, että "kiska" on aika lievä ilmaus paikalle. Se oli ennemminkin keskus, jossa oli useita tiskejä ja valtavat määrät eri makuja (jonot makujen mukaan), mutta meidät ohjattiin portinpielessä olevalle pienelle kopille, jossa oli kolme makuvahtoehtoa. Kolme palloa ja vesipullo maksoi 8 CUC, kun siinä vieressä olevassa kioskissa yksi pallo maksoi 0,45 CUC. Tätä piti sitten tietysti alkaa googlaamaan, ja selvisi, että keskialueelle pääsee vain, jos on paikallispesoja ja puhuu espanjaa. Turistit viedään suorilta tuolle pikkukopille. Hinnan suuruus ei selvinnyt, mutta paikallispesoilla jäätelö on kuulemma sikahalpaa, ja koko tämä sirkus on syntynyt vain siksi, että Fidel Castro tykkäsi kovasti jäätelöstä ja halusi, että perustetaan paikka, jossa on makuja enemmän kuin Amerikassa. :D

TEKEMISTÄ JA NÄKEMISTÄ

Havanna on aika pieni, ja lähes kaikki on kävelyetäisyydellä, eikä taksikaan ole kallis, kun vähän tinkaa. Ainakin meille moni kuski laski hintaa heti, kun huomasi että olemme jo vähän perillä hintatasosta. Parasta Havannassa oli mielestäni vain käveleskellä päämäärättömästi pitkin katuja ja ottaa valokuvia, mutta muutamia erityisen kivoja paikkojakin tuli vastaan. Tässä muutamia käyntiehdotuksia:

- Rommimuseo (vanhassakaupungissa): Mielenkiintoinen paikka ja aika must, kun kerran Havannassa ollaan. Liput 7 CUC, lapset ilmaiseksi. Sisältää opastetun englanninkielisen kierroksen sekä maistiaisen.

- Avoautoajelu (lähtee Central Parkin kupeesta): Kiskurihinta (40 CUC) mutta minun mielestä on sen arvoista! Kierros kestää tunnin, ja vie muun muassa Plaza de Revolutionille sekä hiuksia hulmuttavalle Maleconin rantaboulevardille.

- Callejon de Hamel (Centro Habanassa, vain 300 m meidän majapaikasta): Kierrätystaidetta ja väri-ilottelua täynnä oleva kadunpätkä, jossa sunnuntaisin on puoleltapäivin myös sambaa ja rumbaa livenä. Itse tykkäsin kyllä enemmän rauhallisemmasta ajankohdasta, kun taidetta sai rauhassa ihastella, mutta kyllä sunnuntaimeininkikin oli kokemisen arvoista. (Kuva alla.)

- Vedadon kaupunginosa on ulkoasultaan aivan erilainen kuin Centro Habana tai Habana Vieja. Siellä kannattaa käydä ainakin katsastamassa Florida-henkistä meininkiä.

- Parque Almendares (Vedado): Kaunis ja rauhallinen puistoalue joen rannassa. Joella näytti olevan myös soutuveneiden vuokrausta. Matkaa Vedadon keskihoodeilta on n. 3 km, mutta taksi vei perille neljällä CUCilla ja varmaan halvemmallakin pääsee, jos vähän tinkaa.

- Castillo de Morro: Jo lauttamatka ikivanhalla lotjalla vanhankaupungin satamasta salmen yli Casa Blancan kaupunginosaan on elämys. Satamasta noustaan slummimaisen alueen läpi ylös linnoitukselle johtavalle tielle, ja siinä kivutessa lapset tulivat ympärille pyytelemään karkkia. Kun meillä ei ollut antaa, saatiin perään fuckyouta ja youmotherfuckeria. :P Ylhäältä on mahtavat näkymät kaupungin yli. Alueelle pääsee myös esimerkiksi taksilla salmen ali kulkevaa tunnelia pitkin.

- Museo de la Revolucion ja Museo de Bellas Artes: Näissäkin tuli käytyä (jakaannuttiin mielenkiinnon kohteiden mukaisesti miesväki ensimmäiseen ja naisväki jälkimmäiseen), mutta en tiedä, voiko näitä älyttömästi suositella. Vallakumousmuseo oli kuulemma aika blaah. Taidemuseo taas oli ihan kiva ja esillä oli paljon kivan värikästä taidetta, ja kyllä siellä näin pilvisenä päivänä ihan kivat pari tuntia vietti. Vallakumousmuseo 8 CUC / hlö, taidemuseo 5 CUC / hlö.

PLAYAS DEL ESTE

Halusimme Kuuban-lomalta ehdottomasti myös rantaelämää, ja iloksemme saimme netistä tietää, että ihan kaupungin ulkopuolella on pitkä hiekkaranta nimeltään Playas del Este. Ehdotin, että olisimme muutaman yön siellä ja loput Havannassa, mutta mies sai ylipuhuttua minut, että pysytään koko aika yhdessä majapaikassa ja käydään rannalla päiväseltään. Onneksi saikin, koska ei siellä rannan lisäksi juuri mitään muuta elämää ollutkaan, mutta ranta oli kerrassaan aivan ihana! Turkoosia merta, valkoista hiekkaa ja palmuja! <3

Kävimme rannalla kahtena eri päivänä. Olin lukenut, että Hotel Tropicocon kohdalla on parhaimmat rannat, ja suuntasimmekin sinne. Matkaa oli n. 20 kilometriä, ja vuokraisäntä neuvoi meitä ottamaan bussin vanhastakaupungista. Lähdimmekin marssimaan siihen suuntaan, mutta jo ensimmäisessä kadunkulmassa taksi pysähtyi kysymään, tarvimmeko kyytiä, ja tarjosi matkaa 35 CUCilla, jonka tinkasin 30:een, mikä ei ollut kuin 10 CUC enemmän kuin bussi olisi ollut. Niinpä vältyimme kävelyltä ja pääsimme suoraa sinne, minne halusimmekin. Kuski myös ehdotti, että hän tulee hakemaan meidät illalla, ja niinhän hän tulikin. Heti taksista noustuamme vastassa oli poika, joka tarjosi aurinkotuoleja ja -varjoja vuokralle, ja koska 3/4 porukasta halusi niitä, menimme hänen mukaansa. Pojat myös juoksuttivat ruokaa ja juomaa rannalle saakka, mutta meitä vähän epäilytti ruuan hygieenisyys, ja päätimmekin syödä vasta kaupunkiin palattuamme. Toisena päivänä kysyimme taksikuskilta suorilta, pääseekö rannalle 20 CUCilla, ja kuski suostui, ja hakikin vielä illalla. Tällä kertaa menimme vapaalle rannalle palmujen katveeseen. Edellisellä kerralla tuuli oli kova ja aallot isot, mutta jälkimmäisellä tuuli oli varsin miellyttävä ja merikin kuin linnunmaitoa.

Playas del este on ehdottomasti käymisen arvoinen! Rannan hotellien hinnalla reissaa taksilla vaikka monta kertaa päivän aikana edestakaisin. Vessoja ei rannalla ollut, mutta rantapojat kehottivat hoitamaan asian "naturalmente". Myös Tropicoco-hotellin vessaan pääsee, kun livauttaa portsarille muutamia pesoja. ;)

MUUTA KÄTÄNNÖN ASIAA

Rahanvaihto: Matkaoppaassa kerrottiin, että rahaa voi vaihtaa valtion omistamissa cadecoissa, mutta emme koko aikana nähneet yhtään cadecaa tai muutakaan kylttiä rahanvaihtopaikasta. Ensin ei meinannut löytyä pankkiakaan, joten ensihätään vaihtoin satasen jonkin hotellin respassa, mutta hotellin vartija sanoi, että niissä on huonot kurssit ja että menkää ennemmin pankkiin. Pankeissa piti näyttää passi ja kertoa majoituspaikan osoite. Rahaa sai myös nostettua kortilla, kun meidän käteisvarat loppuivat. Missään ei voinut maksaa kortilla, ei ravintoloisssakaan eikä siis edes lentokentällä. 

Netti: Wifi-zoneja on aika tiuhassa, mutta nettikortteja myyviä kioskeja ei niinkään. Vedadossa Coppelia-jätskipaikan vieressä ja La Rampalla muutama sata metriä Maleconilta ylöspäin olivat ainoat meidän bongaamat paikat (sini-keltainen koppi, jossa lukee Etecsa, avoinna vain klo 19 asti), joista tunnin kortin saa 1 CUCilla. Ostettaessa täytyy näyttää passi, ja ainakaan meille ne eivät suostuneet myymään kolmea korttia enempää kerralla. Wifi-puistoissa pyörii myös tyyppejä, jotka myyvät kortteja 2 - 3 CUCilla. Kannattaa tarkistaa ennen heiltä ostoa, että salasanan peittävä raaputuspinta on tallella. Koko tuntia ei tarvitse käyttää kerralla, vaan se on voimassa kuukauden ensimmäisestä käytöstä.

Ihmiset: Havannalaiset vaikuttivat ystävällisiltä ja avoimilta ihmisiltä. Monet tulivat juttelemaan ilman mitään taka-ajatusta, ja toki jotkut sikarikauppojen tms. toiveissa. Ainoastaan yhteen äkäiseen havannalaiseen törmäsimme, kun erehdyimme ottamaan kuvia, joissa hänen autonsa oli mukana. Hän olisi halunnut katsoa kameramme ja möykkäsi, ettei autosta saa otta kuvia. Tämän jälkeen olinkin vähän varovaisempi kuvien otossa. Monet papparaiset poseerasivat mielellään kameralle, ja olivat tyytyväsiä heille annettuihin roposiin. Yllättävän moni kyseli, olisiko antaa dödöä, saippuaa tai muuta, ja yksi ihana mummeli oli niin iloinen vanhasta huulipunasta, että vilkutteli meille vielä moneen kertaan.

Vessat: Julkisia vesoja ei näkynyt ollenkaan, mutta monissa ravintoloissa ja museoissa oli jonkinlainen vessa. Pikkurahoja olivat vessavahdit vailla lähes kaikkialla, myös lentokentällä. Omaa paperia, kosteuspyyhettä sekä käsidesiä suosittelen pitämään mukana.

Huijarit: Pahemmin emme (ainakaan tietääkseni) tulleet höynäytetyiksi, mutta muutamia pesoja yritettiin viedä välistä vähän siellä sun täällä, ja esimerkiksi  kaupassa jouduin pyytämään vaihtorahat, jotka kassatäti ilmeisesti tyytyväisenä aikoi laittaa omaan taskuunsa. Samoin lautalla salmen yli mennessämme lipun piti olla 0,1 CUC / hlö, mutta se olikin yllättäen 1 CUC / hlö. Juho antoi ensin yhden CUCin lippumiehelle, joka sanoi että enemmän. Annoin sitten viitosen, ja se antoi sen Juhon antaman CUCin takaisn eikä muka ymmärtänyt, kun sanoin, että vielä yksi CUC. :D Ovelaa.

Havanna oli ihana kokemus! Viikko (tai viisi päivää, koskapa kaksi päivää olimme rannalla) riitti vallan mainiosti, mutta muualle Kuubaan menisin mieluusti vielä uudestankin! Alla vielä muutama tunnelmakuva, jotka toivottavasti kertovat enemmän kuin sanat. :)

Huippu kirja tämä kuitenkin on ollut, ja sen avulla on tullut nähtyä monenlaisia paikkoja, joihin tuskin muuten olisi päädytty - niin matkojen varsilla kuin itse kohteissa.

Aina kohteessa käytyämme olemme merkinneet sen paperiliittimellä ja kirjoittaneet sivulle vierailupäivän. Tähän päivään mennessä (helmikuu 2018) näitä "täppiä" on kertynyt 31. Listaan tässä aikajärjestyksessä käymämme kohteet.

1) Norjan vuonot (joskus 1990-luvulla): Tässä kohteessa emme ole käyneet yhdessä, mutta kumpikin on tahollaan lapsuuden asuntovaunureissuilla nähnyt Norjan ja sen vuonot.

2) Neuschwanstein 12/06: Täällä vierailimme joululomalla 2006, kun asuimme itse Tanskassa ja vietimme joulun aikaan pari viikkoa veljeni perheen luona Etelä-Saksassa. Itse linnassa emme käyneet sisällä vaan tyydyimme ihastelemaan ulkopuolelta.

3) Suuri pyramidi 10/07: Täällä tuli myös vierailtua jo ennen kirjan hankkimista, joten saimme tökätä siihen jo suorilta muutaman täpän. Olimme viikon Hurghadassa, josta osallistuimme järjestetylle bussiretkelle Kairoon.

4) Niili 10/07: Niili tuli nähtyä samaisella Egyptin-reissulla.

5) Colosseum 05/08: Otimme viikon äkkilähtöloman Riminiin, josta teimme kahden päivän omatoimiretken Roomaan junalla.

6) Pietarinkirkko 05/08: Tämä koettiin samalla retkellä.

7) Canal Grande 05/08: Samalla Riminin-lomalla vietettiin myös päivä Venetsiassa. Itse Riminissä ei tullut siis oltua montakaan päivää.

8) Sininen moskeija 03/09: Istanbulissa kävimme pääsiäisen aikaan siskoni ja hänen turkkilaisen miehensä kanssa.

9) Kapellbrücke 07/09: Tämä vierailu oli osa road tripiä, joka vei omalla autolla Oulusta Garda-järvelle asti. Matkalla pysähtelimme tapaamassa sukulaisia ja kavereita.

10) Alhambra 06/10: Vietimme koko kesäkuun 2010 Torreviejassa, josta teimme yhden yön yli kestävän retken Alhabraan ja Sierra Nevadan vuoristoon.

11) Versailles 05/11: Pakenimme kattoremonttia pidennetylle viikonlopulle Pariisiin ja näimme kaikkea kivaa, kuten Versaillesin.

12) Eiffelin torni 05/11: Tämä oli kohteena samalla Pariisin-reissulla.

13) Zionin kansallispuisto 02/12: Kymmenvuotishääpäivän kunniaksi teimme road tripin Kalifornissa, Nevadassa ja Arizonassa. Myös kolme seuraavaa kohdetta olivat tämän reitin varrella.

14) Hooverin pato 02/12

15) Grand Canyon 02/12

16) Meteor Crater 02/12

17) Waddenzee 07/12: Kesällä 2012 teimme Benelux-kierroksen, ja tähän kohteeseen pääsimme tutustumaan ihanan vaihto-oppilasaikaisen hollantilaisen ystäväni opastuksella. Vuokrasimme pyörät ja veivasimme ympriinsä alueella.

18) Grand' Place (Bryssel) 07/12: Tämä oli osa samaista Benelux-kierrosta.

19) Everglades 03/13: ESTAthan ovat voimassa kaksi vuotta, joten ajattelimme hyödyntää ne toistamiseen. :) Vain lapsille piti hankkia omansa.

20) Giant's Causeway 10/13: Irlannin-reissulla koukkasimme myös Pohjois-Irlannin puolella.

21) Kultakuja 03/14: Kävimme Prahassa nauttimassa aiemmin alkavasta keväästä. 

22) Camargue 06/14: Road tripillä Ranskan rivieralla kiertelimme välillä vähän kauempanakin. Seuraavat kolme kohdettakin tulivat tuolla samalla lomalla.

23) Pont du Gard 06/14

24) Matterhorn 06/14

25) Pisan torni 06/14

26) Pamukkale 10/14: All inclusive -lomat eivät ole aivan meidän juttu, mutta tuona syksynä tuntui, että kunnon löhöloma olisi paikallaan. Ihan paikallaan Alicantessa ei kuitenkaan jaksettu olla, vaan osallistuttiin järjestetylle bussireissulle tuonne Pamukkaleen (pakollisine vierailuineen nahkatakkitehtaalla ja ties missä).

27) Metéoran luostarit 07/15: Kreikan puolelle koukkasimme Balkanin maihin suuntautuneella road tripillä.

28) Vapaudenpatsas 03/16: New Yorkissa hiiihtolomalla 2016 nähtiin tämä kuin myös seuraavana listalla oleva kohde.

29) Empire State Building 03/16

30) Hofburg 05/16: Helatorstain suoman pitkän viikonlopun kunniaksi matkustimme ihanan aurinkoiseen Wieniin. Kuvaa itse linnasta ei löytynyt, joten tässä kuva linnan yhteydessä olevasta espanjalaisen ratsastuskolun maneesista. :D

31) Stonehenge 10/16: Täällä käytiin road trippeillessämme Englannissa.

Stonehengen jälkeen ei näköjään olekaan kertynyt yhtään kohdetta puoleentoista vuoteen. Täytynee taas alkaa valikoimaan matkat tämän perusteella. :D En kyllä ihan ymmärrä, millä perusteella juuri nämä paikat ovat tänne valikoituneet ja miksi jotain uskomattoman hienoja mestoja on jätetty pois. Minun mielestäni tähän pitäisi ehdottomasti lisätä esimerkiksi Sokeritoppavuori, Gardens by the Bay, Colmar ja vaikka mitä muuta. Tosin onhan niitä 1000 maailman ihmettä -kirjojakin olemassa. :)

Syyslomakohteeksemme valikoitui Gdansk ihan vain sen takia, että sinne oli halpoja lentoja tarjolla. Kenelläkään meistä ei ollut oikein minkäänlaisia odotuksia tai ennakkokäsityksiä kaupungista tai koko Puolasta, ja viikot ennen lomaa olivat niin kiireisiä, ettei me edes ehditty juuri ottaa selvää. Se oli toisaalta ihan hyvä, koska välillä on hyvä mennä fiilispohjalta. Kämppä me vuokrattiin Booking.comin kautta (Apartinfo Chelmina Park), ja saatiin parilla sadalla koko viikoksi uusi, todella hyväkuntoinen kaksio kävelymatkan päässä keskustasta.

Me tultiin Gdanskiin sunnuntaina aamulla, ja ihan ensimmäiseksi odoteltiin vuokra-auton tuojaa. Yhtiöllä ei siis ollut toimipistettä kentällä (en tiedä, onko missään muuallakaan), vaan firman työntekijä toi meille auton parkkikselle, ja paperihommat tehtiin autossa istuen. Kämppä me saatiin vasta kolmelta, joten siinä välissä ehdittiin käydä jo vähän tutustumassa kaupunkiin. Sää oli yllättävän kylmä ja sumuinen. Sateenvarjojakin jouduttiin investoimaan lisää, jotta jokaiselle oli oma.

Kaupunkikuva oli ihanan värikäs harmaasta säästä huolimatta, ja joka paikassa oli tunnelmallisia kujia ja kaariportteja. Kaikista suoloisin katu oli Uljica Mariacka, jossa olisi voinut vain pällistellä tuntikausia. Hyvää kahvia ja sämpylääkin sieltä sai. Kahvi oli kyllä joka paikassa (paitsi automaateissa) hyvää, mutta muuten puolalainen eväs ei saanut meitä ihastumaan. Kaikki oli meidän mielestä jotenkin laimean makuista tai muuten liian yksinkertaista. Poikkeus oli Manhattan-ostarilla eräässä smoothiepaikassa, jossa niin smoothiet kuin salaatitkin olivat taivaallisen hyviä.

Uljica Mariacka

 Gdanskin väriloistoa

Maanantaina me päätettiin lähteä käymään Sopotissa, joka on ihan kiinni Gdanskissa. Ensin käveltiin vähän biitsillä, ja sitten ajettiin auto parkkiin Sopot Centrumin parkkihalliin. Käveltiin pitkin Monte Cassino -katua ja tietysti pysähdyttiin ottamaan kuvia hauskan näköisestä Crooked Housesta. Käytiin myös pikkuisessa mutta ihan hauskassa vahakabinetissa, jossa oli kaikenlaisia hahmoja Elton Johnista Bill Gatesiin. Pääsymaksu ei ollut paha (20  aikuisilta ja 15 lapsilta), joten joka zlotyn arvoinen se varmaan oli, vaikka parissakymmenessä minuutissa se oli nähty moneen kertaan. Käytiin myös kävelemässä pitkin Euroopan pisintä puusiltaa, joskaan päähän asti ei jaksettu siinä tuulen tuiverruksessa lompsia. Syömässä käytiin Monte Cassino -kadun yläpäässä kivassa pubissa, ja jatkettiin sitten taas kohti Gdanskia. Tarkoitus oli käydä katsomassa matkalla Zaspassa sijaitsevaa kerrostaloaluetta, jossa talojen päätyihin maalattu hienoja seinämaalauksia, mutta navigaattori opastikin meidät jonnekin ihan muualle. Päätettiin sitten jättää Zaspa suosiolla toiselle päivälle.

Sopotin Crooked House

Seuraavana päivänä ajeltiin Westerplattanille eli paikkaan, josta toinen maailmansota alkoi. Nyt siellä on iso muistomerkki ja kaikenlaisia infotauluja. Kierreltiin siellä aikamme ja ajettiin sitten Oliwaan, jossa ensin käytiin tsekkaamassa katedraali ja sitten aivan ihana puisto, jonka syystunnelmissa viihdyttiin pitkät tovit. Tuossa noiden välissä käytiin myös kivassa kahvilassa aivan puistoa vastapäätä. Se oli aiemmin kai ollut elokuvateatteri, ja kahvilassa olikin kaikenlaista rekvisiittaa siihen liittyen, kuten taittuvat penkit seinänvieruspöydissä. Oliwan jälkeen ajettiin sitten sinne oikeaan Zaspaan, ja seinämaalauksetkin löydettiin. Kivan värikkäitä ja taidolla tehtyjä! Kannatti käydä katsomassa, vaikka takaisin päin tullessa jumituttiinkin liikenneruuhkaan tuntikausiksi.

Oliwan puistossa

Keskiviikkona alotettiin päivä vierailulla Euroopan solidaarisuuskeskukseen. Se olikin positiivinen yllätys: paikka oli tosi mielenkiintosesti rakennettu, ja audioguidejen, jotka sisältyivät pääsymaksuun (55 zlotya / perhe), avulla saatiin hirveästi tietoa eri vaiheista toisen maailmansodan jälkeen. Siellä oli myös kiva kahvila, jossa oli hyvää kahvia (mutta pahoja kakkuja :P). Sivistäytymisen jälkeen mentiin keilaamaan Manhattan-ostarilla olevaan keilahalliin (MK Bowling), jossa keilaaminen oli noin puolet halvempaa kuin meillä päin. Kivaa oli, ja shoppailuakin sen jälkeen tietysti piti vähän harrastaa. Illalla käytiin vielä exitroomissa, joka sijaitsi Stadion Energan yhteydessä. Me ei oltu varattu huonetta etukäteen, mutta päästiin pelaamaan, ja tosi kivaa oli sekin, vaikka ei ihan saatu selvitettyä loppuun. Myös tämä oli huomattavasti halvempaa lystiä kuin Suomessa, ja englannilla pärjäsi hyvin.

Seuraavalle päivälle oli luvattu aurinkoa, ja me päätettiin lähteä uudestaan kaupunkia katselemaan. No, pilkahtihan se aurinko pari kertaa, mutta pääasiassa oli harmaata ja sadepisaroitakin välillä ropsahteli. Kierreltiin kumminkin ympäriinsä ja käytiin myös vanhassa vankilassa sijaitsevassa meripihkamuseossa (20 zlotya / perhe), jossa oli myös kidutuskammio. Ihan kiva, vaikka olisinkin toivonut vähemmän meripihkaa ja enemmän kidutusjuttuja. ;) Illalla käytiin testaamassa eri exitroom (Zaspassa), ja tällä kertaa selvitettiin itsemme uloskin kaksi minuuttia ennen ajan loppumista! Jee!

Perjantaina lähdettiin jo aamusta ajelemaan Heliin, joka on kaupunki samannimisen nimen kärjessä, vajaan parin tunnin ajomatkan päässä Gdanskista. Niemi on kapeimmillaan vain pari sataa metriä leveä, ja hauska oli ajella sitä pitkin. Aurinkokin pilkahteli ajoittain. Helissä vierailtiin Fokariumissa (5 zlotya / hlö), joka on eräänlainen hylkeidensuojelukeskus, ja ruokinta-aikaan hylkeet tekevät kaikenlaisia temppuja yleisölle. Kaikki informaatio oli pelkästään puolaksi, joten hirveän paljon ei siitä irti saanut, mutta mukava tietysti oli katsella eviään läpsytteleviä hyljepalleroita. Tuota ruokinta-aikaa odotellessa käytiin syömässä ihan vieressä olevassa kalaravintolassa, joka sijaitsi omistajaperheen kodin verannalla. Hauskaa sinänsä, mutta ruoka oli taas mautonta, ja lohisalaatissakin oli vain lohipaloja jäävuorisalaattikeon ja muutaman suolakurkun ja retiisisiivun päällä. No, mahat saatiin täyteen kumminkin, ja jaksettiin hylkeiden jälkeen vielä käydä katsomassa majakkaa (jonne ei näin talvisin päässytkään sisälle) ja oltais jaksettu muutakin, mutta ei siellä sen enempi ollut nähtävää. Tai no olisi siellä ollut rannikkosotamuseo ja kalastusmuseo, mutta kumpikaan ei jaksanut edellispäivän museopläjäyksen jälkeen houkuttaa. Kesäaikaan Hel varmaan on ihan viehättävä, mutta nyt se ei kyllä vastannut kuvitelmia. Aika ankeankin näköistä oli paikoittain. Niinpä me päätettiin palata takaisin Gdynian kautta. Gdyniassakaan ei ollut näin pikaisen kierroksen jälkeen mitään viehättävää, mutta varmaan ihan kiva sekin on kesällä. Sen sijaan matkalla näkyi monia ihania hautausmaita, jotka järkiään olivat tosi värikkäitä, ja niillä oli aina ihmisiä putsailemassa hautakiviä, vaihtamassa kukkia ja muuten touhuilemassa. <3

Lauantaina meidän lento kotiin lähti vasta illalla, ja päivä ehdittiinkin vielä hengailla eläinpuistossa (70 zlotya / perhe). Harmiksemme melkein koko ajan satoi, mutta ainakaan ruuhkaa ei ollut. :D Meidän vuokra-Toyotan lisäksi parkkipaikalla oli ehkä kahdeksan autoa. Eläintarha oli tosi kaunis ja eläimiä oli jos minkälaisia: norsuja, kenguruita, tiikereitä, monenlaisia apinoita, magnusteja, laamoja... Simpanssitalossa olisi viihtynyt vaikka kuinka kauan, ja koko eläinpuistossa viihtyisi nätimmällä säällä hyvinkin koko päivän. Nyt me kierreltiin vain kolmisen tuntia, ja mentiin sitten kuivattelemaan vaatteita ja reppuja Riviera-ostoskeskuskseen. Tuon Rivieran ja aiemmin mainitsemani Manhattanin lisäksi Gdanskissa ja lähiympäristössä on paljon muitakin ostareita. Me testattiin niistä Madison ja Galeria Baltyca. Kaikki olivat kivoja, mutta paras meidän mielestä oli Baltyca, joka oli ihan valtavan kokoinen ja josta löytyi aika lailla kaikki liikkeet, mitä noissa muissakin oli.

Listataanpa loppuun vielä koosteeksi Gdanskin/Puolan plussat ja miinukset:

+ Edullinen hintataso niin majoituksessa, ruuassa, vaatteissa, kosmetiikassa kuin palveluissa (keilaus, exitroom)

+ Kivoja, erilaisia kauppoja (vaatteet, kosmetiikka)

+ Paljon vihreitä lehtipuita ja muuta kasvillisuutta. Näin syksyllä ihanat värit.

+ Gdanskin vanhankaupungin värikkäät talot

+ Ihmiset olivat mukavia ja ystävällisiä, vaikka yhteistä kieltä ei usein ollutkaan. Tosi hyvin kyllä osattiin myös englantia.

- Ruoka ei säväyttänyt

- Tähän aikaan vuodesta sää on mitä on, eikä  ulkoilma-aktiviteetit tietenkään sateella ole niin kivoja.

- Muuten (vanhaakaupunkia lukuunottamatta) yleisilme vähän ankeahko

Plussan puolelle siis jäätiin, ja kesäaikaan tuolla voisi hyvinkin käydä uudestaan!

Yllätin itsenikin lähtemällä reissuun ilman minkäänlaisia etukäteissuunnitelmia tai edes majapaikan varauksia. Mielessä oli vain, että Ahvenanmaalle mennään ja ajellaan pitkin saaristoteitä. Aikataulusuunnitelmiakaan meillä ei ollut, ja vaikka olisi ollutkin, ne olisivat menneet heti metsään, koskapa auton korjaamokäynti venyi niin, että päästiin matkaan vasta maanantai-iltana, vaikka valmista piti olla jo torstaina iltapäivällä.

No, heti lähdettiin ajelemaan kun päästiin, ja laskeskeltiin, että puolenyön maissa ollaan vasta Seinäjoella, joten on sama jäädä sinne yöksi ja jatkaa matkaa aamulla. Hotellihuone saatiin soittamalla Cumulukseen, ja hyvien unien ja aamupalan jälkeen ajettiinkin lähes yhtä soittoa Kustaviin, josta kuulemma lähtisi pohjoinen rengasreitti. Itse olin ihan pihalla koko reitistä ja niin taisi olla mieskin, mutta pikkuhiljaa matkan edetessä se alkoi selkiytyä. Ensin mentiin lossilla yli Vuosnaisiin, jossa alettiin varaamaan paikkaa isommalle lautalle, joka veisi Ahvenanmaan puolelle Åvaan, Brändön saarille. Kello oli kuitenkin pahimmoilleen muutaman minuutin yli viisi, ja puhelinpalvelu oli mennyt kiinni viideltä. Nettivaraaminenkaan ei onnistunut (oli kuulemma jo lukittu), joten soitimme suoraa lautalle, josta kerrottiin, että pitäisi mahtua mukaan. Niin me jäätiin odottelemaan ja samalla miettimään, missä seuraava yö nukuttaisiin. Kello olisi jo sen verran perille tultaessa, että Brändölle olisi parasta jäädä (eikä jatkolauttojakaan tainnut enää kulkea), ja soittelemalla muutamiin majapaikkoihin saatiinkin mökki Åvan kylästä. Siinä vaiheessa tajuttiin, että olisi ehkä kannattanut käydä kaupassa mantereella, koskapa ei siellä Vuosnaisissa ollut kauppaa, ja Brändön kauppakin oli jo kiinni siltä päivää. Sataman kojusta löytyi onneksi kuitenkin korppuja, voileipäkeksejä, hilloa ja kauramaitoa, joilla pärjäsi oikein hyvin.

Vuostaisten satama

Mökki Åvassa (Granbergs stugor) oli muutaman sadan metrin päässä merestä isäntäpariskunnan pihapiirissä. Se oli ihan mukava mökki näin yön yli olemiseen, mutta vartavasten mökkilomalle en sinne menisi. Granbergeillä oli kyllä monia muitakin mökkejä ympäri saarta ja osa ihan rannallakin. Lakanoista velotettiin lisämaksua täällä niin kuin seuraavissakin paikoissa, ja jos olisi ollut kaukaa viisas, olisi ottanu omat liinavaatteet mukaan. Iltasella käytiin kävelemässä kallioilla rannassa ja lämmiteltiin saunaa. Yritettiin myös varata seuraavalle päivälle lauttaa Brändöstä Kumlingenin kautta Vårdöhön, joka on jo pääsaarella, mutta palvelu näytti, että se on täynnä. Päätettiin luottaa edelleen tuuriimme, mutta varoteltiin emäntää, että voi olla, että tullaan toiseksikin yöksi.

Åvan kallioilla

Seuraavana aamuna jatkettiin Brändön saarien läpi Torsholmaan, josta siis lautta lähtisi. Matkalla pysähdeltiin katselemaan paikkoja ja maisemia ja myös tankille ja kauppaan sekä nostamaan varalta rahaa, jos kaikki yöpaikat pitäisi maksaa käteisellä niin kuin tämä Åvan mökki (otto-automaattia ei toki ollut, mutta Ålandsbankenin kassalta sai nostaa). Torsholmassa oli hauska kukkula, jonka päällä oli näköalatorni, mutta nousematta torniinkin näköalat olivat huikeat. Muutenkin koko saari oli rauhallinen ja älyttömän kaunis. Sinne olisi kyllä voinut jäädä toiseksikin yöksi, mutta me mahduttiin mukaan lauttaan ja jatkettiin siis eteenpäin. Ensimmäinen lautta maksoi 22 euroa, ja tästä toisesta meiltä ei veloitettu mitään. En ihan tajunnut, miksi, mutta syynä saattoi olla se, että oltiin oltu yötä saarella. Se kun kuulemma on suositeltavaa. Tämä matka kesti kaksi ja puoli tuntia, ja sen aikana surffattiin ahkerasti netissä ja lopulta soiteltiin ympäriinsä kyselläksemme seuraavan yön yöpaikkaa. Booking.comista löytyi läheltä Maarianhaminaa kahdeksi sitä seuraavaksi, ja varattiinkin saman tien se, ja lopulta myös tulevaksi yöksi Sandösundin leirintäalueen setä lupasi järjestää meille jotakin. Se "jotakin" oli rivitalomökki, joka ennen oli ollut Bed and breakfast -paikka mutta nyt leirintäalueen lisämökkinä. Sekin oli ihan kiva, joskaan ei lähellä rantaa. Kivoja kallioita siellä kuitenkin oli.

Vårdötä toisen yöpaikan viereisiltä kallioilta käsin

Seuraavana aamuna jatkettiin matkaa kohti Maarianhaminaa. Vielä oli yksi lossimatka välissä ennen varsinaista pääsaarta. Matkan varrella pysähdyttiin muun muassa Bomarsundin raunioille, Taffelin tehtaanmyymälään ja Kastelholman linnalle, jonka liepeillä myös maisteltiin kuuluisaa Ålands pannkakaa, joka oli kyllä kaiken kehun väärtiä. Sitten ajeltiin Maarianhaminan läpi Nåtön luonnonsuojelualueelle, jossa oli jonkin nettiartikkelin mukaan kiva lehtoniittyluontopolku. Polku vei läpi lehmälaitumien, mikä meinasi vähän hirvittää, mutta lehmät vain katselivat ihan rauhassa meidän kävelyä, ja niin minäkin pystyin rauhottumaan ja nautiskelemaan näteistä lehtomaisemista. :) Tosi kiva polku se oli, ja kahden kilometrin matkalle mahtui monenlaista luontoa.

Sitten ajeltiinkin tsekkautumaan sisään majapaikkaamme, Övernäsgården gästhemiin. Saatiin kiva, pikkunen mökki, ja koko paikka oli muutenkin mukava: parin kilometrin päässä keskustasta meren rannalla. Purettiin tavarat mökkiin ja jatkettiin melkein saman tien keskustaan, ensin syömään ihania italialaisia pastoja ja pitsoja Nonna Rina -ravintolaan, sitten shoppailemaan viereisellä torilla olevalle iltakirpparille ja vielä muuten vain päättömästi kaupunkia katselemaan. Maarianhamina ihastutti kyllä saman tien - kerrassaan ihana kaupunki!

Seuraavana päivänä sateli vähän vettä, ja mentiinkin ihan ensimmäiseksi taidemuseoon. Pikkunen mutta kiva museo oli nopeasti koluttu, ja jatkettiin matkaa pohjoiseen Getavuorelle. Se vasta olikin ihana paikka! Maisemat olivat ihan mielettömät, ja lapsille tarkotettu mutta aikusellekin ihan riittävän haastava kahden kilometrin Trollstigen-polku oli mukava. Getalla olisi viihtynyt kauemminkin, mutta lapset jo hinkusivat jatkamaan matkaa, ja niin lähdettiin vähän eri reittejä takaisin päin. Päädyttiin puolivahingossa valokuvausmuseolle Pålsbölessä, jossa omistajamies kertoili tarinoita ja esitteli kokoelmiaan ihan privaatisti, ja kaikista, myös meistä ei-niin-valokuvausintoilijoista, museo oli tosi kiva ja mielenkiintoinen.

Getan huipulla

Museon jälkeen olkin jo nälkä, ja päätettiin poiketa Stallhagenin panimon yhteydessä olevaan gastropubiin, mikä olikin hyvä päätös, koskapa ruoka oli todella hyvää ja ympristökin oikein viihtyisä. Täydellä mahalla oli hyvä jatkaa Jomalan kirkon kautta Maxinge Center -ostarille. Ostari on Ahvenanmaan suurin, mutta aika piskuinen se kyllä oli ja nopeasti kierretty, ja me palattiin taas keskustaan aikomuksena mennä Äventyrsgolfiin pelaamaan minigolfia, mutta paikka oli tupaten täynnä nyt niin kuin joka kerralla meidän ohi mennessä. Niinpä mentiinkin sen sijaan meidän yöpaikan vieressä olevalle leirintäalueelle pelaamaan, ja saatiinkin huitoa palloa ihan rauhassa. :) Illan päälle vielä varattiin Viking Lineltä paikka seuraavan päivän kotimatkalle. Sekin oli yllättävän täyteen buukattua (kuten myös Silja Linellä), mutta yölauttaan Helsinkiin mahduttiin mukaan.

Seuraavana päivänä oli aika harmaata ja sateista eikä meillä enää ollu oikein mitään retkipaikkaa mielessä. Niinpä lähettiin katsomaan, miltä näyttää Eckerössä. No, ei siellä näyttänyt oikein miltään eikä siellä ollutkaan oikein paljon mitään. Ajeltiin sitten vähän ympäriinsä, palattiin Maarianhaminaan Great Burgeriin hampurilaiselle, ja ajettiin taas takaisinpäin Kungsön luontopolulle. Kiipeiltiin näköalatornissa ja chillailtiin ympäriinsä, ja palattiin sitten taas keskustaan viime hetken shoppailuille. Tsekattiin myös remontissa oleva Pommern-laiva ja Sjökvarteret. Vielä oli aikaa laivan lähtöön, joten ajettiin vielä Järsölle, mutta ei sielläkään hirveästi mitään nähtävää ollut, mutta tulipa kierrettyä koko pääsaari aika lailla laidasta laitaan. Ahvenanmaa oli kyllä kertakaikkisen ihana, ja päätin palata sinne joskus koko kesäksi. Toivottavasti siihen ei menee niin kauaa kuin tämän matkan toteutumiseen - olen nimittäin aikonut käydä Ahvenanmaalla jo lukioajoista lähtien eli parikymmentä vuotta. :D Mutta bättre sent än aldrig, eller hur?